Tampereen yliopisto

Väitös: Ionikanavien toiminnallisuuden tutkiminen on tärkeää kantasoluhoitoja kehitettäessä

Jaa
Kantasoluista erilaistettu silmän verkkokalvon pigmenttiepiteeli voi luoda tulevaisuudessa edellytykset sille, että näköä heikentäviä sairauksia saadaan hoidettua solusiirteiden avulla. Lisäksi se voi tarjota solumallin lääketieteellisen perustutkimuksen tarpeisiin. Diplomi-insinööri Iina Korkka tutki väitöskirjassaan ihmisen kantasoluista erilaistetun verkkokalvon pigmenttiepiteelin soveltuvuutta näihin tarkoituksiin ionikanavien toiminnallisuuden näkökulmasta.

Verkkokalvon pigmenttiepiteeli sijaitsee silmän takaosassa, näköaistimuksen synnystä vastaavien näköaistinsolujen ja suonikalvon välissä. Sillä on suora yhteys näköaistinsolujen toimintaan ja siten myös näkökykyyn. Erilaisten näköä heikentävien sairauksien taustalla on usein juuri pigmenttiepiteelin toimintahäiriö, joka rappeuttaa näköaistinsoluja. Esimerkiksi silmänpohjan ikärappeuma on länsimaissa yleisin syy sokeutumiseen, ja taudin ennustetaan yleistyvän seuraavina vuosikymmeninä.

Nykyisillä lääketieteellisillä menetelmillä voidaan hidastaa taudin etenemistä, mutta varsinaista näköä palauttavaa parannuskeinoa ei ole.

Solukorvaushoidot voivat tulevaisuudessa tarjota yhden ratkaisun ongelmaan. Tähän tarvitaan toimivia siirteitä, ja kantasoluista erilaistetut verkkokalvon pigmenttiepiteelin solut tarjoavat mahdollisuuden valmistaa niitä laboratorio-olosuhteissa. Siirteiden toiminnallisuus on kuitenkin edellytys niiden käyttökelpoisuudelle. Tätä ajatellen tärkeässä roolissa ovat solujen ionikanavat, sillä ne säätelevät silmän verkkokalvon pigmenttiepiteelin toimintaa.

Diplomi-insinööri Iina Korkka löysi väitöstutkimuksessaan kantasoluista erilaistetusta silmän verkkokalvon pigmenttiepiteelistä laajan ionikanavien muodostaman koneiston, joka havaittiin vasta-ainevärjäyksiä ja konfokaalimikroskopiaa käyttämällä. Koneiston toiminnallisuutta selvitettiin patch clamp -mittauksilla, ja sen vaikutusta pigmenttiepiteelin toimintaan tutkittiin erilaisilla solubiologisilla menetelmillä.

Tulokset osoittavat, että kantasoluista erilaistettu pigmenttiepiteeli vastaa monilta osin luontaista kudosta. Tämä on lupaavaa tulevaisuuden solukorvaushoitoja ajatellen. Havaitut eroavaisuudet nostivat kuitenkin esiin oleellisen seikan.

– Kun arvioidaan viljeltyjen solujen ominaisuuksia ja vastaavuutta luontaiseen kudokseen, on tärkeää huomioida solujen toiminnallisuus sen lisäksi, että tehdään perinteisempää geenien ja proteiinien ilmentymiseen keskittyvää vertailua. Ionikanavien ilmentyminen solussa ei nimittäin vielä takaa niiden oikeanlaista toimintaa ja kohdistumista solukalvolle, Korkka kertoo.

– Ionikanavat ovat erityisen herkkiä solujen kypsyysasteelle ja viljelyolosuhteille. Vähäisiltä vaikuttavat muutokset kypsymisessä tai ympäristössä saattavat aiheuttaa merkittäviä muutoksia ionikanavien sijaintiin ja toimintaan, Korkka jatkaa.

Diplomi-insinööri Iina Korkan biolääketieteen tekniikan ja sähköfysiologian alaan kuuluva väitöskirja Ionic Signaling in Retinal Pigment Epithelium: From physiological characterization to stem cell applications tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunnassa perjantaina 2.9.2022 klo 12 Kaupin kampuksella, Arvo-rakennuksen auditoriossa F115 (Arvo Ylpön katu 34, Tampere). Vastaväittäjänä toimii professori Olaf Strauss Charitén yliopistollisesta sairaalasta Berliinistä. Kustoksena toimii dosentti Soile Nymark lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunnasta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Väitöstutkija Iina Korkka
iina.korkka@tuni.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tampereen yliopisto
Tampereen yliopisto
Kalevantie 4
33014 TAMPEREEN YLIOPISTO

p. 0294 5211https://www.tuni.fi

Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 21 000 opiskelijaa ja henkilöstöä lähes 4 000.
Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto

Väitös: Kerrostaloasukkaiden mieltymysten toteuttaminen tarjoaa mahdollisuuksia asuntojen tuleviin tilamuunnoksiin25.9.2023 10:00:00 EEST | Tiedote

Mitkä tekijät korostuisivat, jos asuinkerrostaloja kehitettäisiin asukkaiden ehdoilla? Entä mitä on huomioitava, jotta myös käyttäjät voisivat tehdä tilamuunnoksia asunnoissaan? Arkkitehti SAFA Sini Saarimaan väitöstutkimuksessa selvisi, että tietyt asuinkerrostalon ominaisuudet sekä tukevat miellyttävyyttä asukkaan näkökulmasta että mahdollistavat tilamuunnoksia asukkaille vaihtelevissa tilanteissa. Saarimaan mukaan nämä ominaisuudet ansaitsisivat enemmän huomiota suomalaisessa asuinkerrostalotuotannossa.

Väitös: Lapsuusiän negatiivisilla elämäntapahtumilla on yhteys aikuisiän fibromyalgiaan22.9.2023 08:45:00 EEST | Tiedote

Lääketieteen lisensiaatti Aleksi Varinen selvitti väitöstutkimuksessaan fibromyalgiapotilaiden liitännäissairauksia, kokemuksia terveydenhuollosta ja oireyhtymälle altistavia tekijöitä. Tutkimuksessa selvisi, että negatiiviset kokemukset, kuten koulukiusaaminen, ovat yhteydessä oireyhtymän puhkeamiseen. Terveydenhuollossa fibromyalgiapotilaat kohtaavat epävarmuutta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme