Asukaspysäköintikokeilu alkaa Hovioikeudenpuistikolla sekä Konepajankadulla ja Himalajankadulla

Asukaspysäköinti kohdentuu niihin kiinteistöihin, jotka sijaitsevat kyseisten alueiden lähietäisyydellä.
– Asukaspysäköintialueet ovat tarkoitettu nimensä mukaisesti lähikiinteistöjen asukkaille. Henkilöt, joilla ei ole asumisoikeutta tai osoitetta kyseisiin kiinteistöihin, eivät voi myöskään hankkia asukaspysäköintilupaa, kuntatekniikan yksikön päällikkö Siri Gröndahl selventää.
Oikeus pysäköintilupaan tarkistetaan luvan hakemisen ja maksamisen yhteydessä. Pysäköintioikeuksia myönnetään korkeintaan kaksi per asunto. Asukaspysäköintialueella A kuukausimaksu on 15,00 € ja alueella B 10,00 €.
Asukaspysäköintialue osoitetaan liikennemerkeillä ja sitä valvotaan kaupungin pysäköinninvalvonnan toimesta.
– Kokeilu kestää vuoden, jonka jälkeen teemme päätöksen jatkosta kokeilusta saadun palautteen pohjalta, Gröndahl kertoo.
Tarkemmat ohjeet asukaspysäköintiluvan hakemiseen ja maksamiseen löytyvät osoitteesta www.eparking.fi
Lisätietoa sekä tarkemmat aluekartat löydät pysäköinninvalvonnan sivuilta. Palautetta voit jättää Vaasan kaupungin palautepalvelun kautta.
Tarvittaessa ota yhteyttä pysäköinninvalvontaan, puh. 06 325 4034, pysakoinninvalvonta@vaasa.fi
Yhteyshenkilöt
Gröndahl Siri
Yksikön päällikkö, Kuntatekniikka
+358405636635
siri.grondahl@vaasa.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasan kaupunki
Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Ställningstagande: Utbudet på marknadsbaserade flygstationer får inte äventyras på grund av de flyg som staten subventionerar i landsorten6.5.2025 15:39:38 EEST | Pressmeddelande
Stadsdirektören i Vasa, kommundirektörerna i Siilinjärvi och Korsholm samt stadsdirektören i Kuopio kräver att om staten fortsätter att subventionera flyg till olönsamma rutter i landsorten, ska staten säkra verksamhetsförutsättningarna för marknadsbaserade flygstationer, såsom Kuopio och Vasa. De flyg och de olönsamma rutter som staten subventionerar till de flygstationer som finns inom Kuopio och Vasa flygfälts serviceområden får inte försvaga funktionsförmågan för Vasa och Kuopio flygstationer eller möjligheterna att på ett marknadsbaserat sätt öka utbudet av flyg så att det motsvarar efterfrågan.
Kannanotto: Valtion tukemat maakuntalennot eivät saa vaarantaa markkinaehtoisesti toimivien lentoasemien vuorotarjontaa6.5.2025 15:39:36 EEST | Tiedote
Vaasan kaupunginjohtaja, Kuopion kaupunginjohtaja sekä Siilinjärven ja Mustasaaren kunnanjohtajat edellyttävät, että valtion jatkaessa maakuntalentojen ostamista kannattamattomille reiteille, valtion on turvattava markkinaehtoisesti toimivien lentoasemien, kuten Kuopion ja Vaasan lentoasemien, aidot toimintaedellytykset. Valtion ostama lentoliikenne Kuopion ja Vaasan lentokenttien palvelualueisiin kuuluville lentoasemille ja kannattamattomille reiteille ei saa heikentää Vaasan ja Kuopion lentoasemien toimintakykyä ja mahdollisuuksia kasvattaa lentoliikenteen vuorotarjontaa markkinaehtoisuuden periaatteella kysyntää vastaavaksi.
Vasas personalrapport: fokus på arbetshälsa, säkerhet och kompetens6.5.2025 10:37:23 EEST | Pressmeddelande
Vasa stads personalrapport för år 2024 har publicerats. Den största förändringen under året var att Österbottens sysselsättningsområde grundades, vilket krävde massvis med förberedelser. Under året satsades dessutom mycket på arbetshälsa, säkerhet och kompetensutveckling.
Vaasan henkilöstöraportti: painopisteinä hyvinvointi, turvallisuus ja osaaminen6.5.2025 10:37:13 EEST | Tiedote
Vaasan kaupungin vuoden 2024 henkilöstöraportti on julkaistu. Vuoden merkittävin muutos oli Pohjanmaan työllisyysalueen perustaminen, jota valmisteltiin aktiivisesti. Lisäksi vuoden aikana panostettiin vahvasti työhyvinvointiin, turvallisuuteen ja osaamisen kehittämiseen.
Kammarmusik och bakelser till mors dag – specialerbjudande gläder konsertbesökare5.5.2025 13:37:16 EEST | Pressmeddelande
På mors dagen den 11 maj får vi höra kammarmusik i stadshuset med musiker ur Vasa stadsorkester. Vi bjuder på ett specialerbjudande dagen till ära; konsertbiljett med kaffe och bakelse i pausen för 25 €.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme