Amer Sportsin yrityshistoria kertoo suomalaisfirman hätkähdyttävästä kasvusta globaaliksi urheilubrändiyhtiöksi
15.9.2022 14:33:00 EEST | Kustannusosakeyhtiö Otava | Tiedote

Merkkien takana – Amer Sportsin tarina kertoo globaalin brändiyhtiön vaiheista ja kasvusta suureksi kansainväliseksi yhtiöksi. Merkkitavaroidensa kautta Amer Sportsilla on yhtiönä poikkeuksellista kulttuuri- ja yhteiskuntahistoriallista kiinnostavuutta.
Historiansa aikana Amer Sports on kehittynyt tupakkavalmistajasta kansainväliseksi urheilubrändiyhtiöksi. Ameria perustettaessa 1950-luvulla tupakka oli keskeinen nautintoaine, kauneuden, haluttavuuden ja vallan keskeinen symboli, joka muokkasi yhteiskuntaa ympärillään. Amer Sports on kyennyt poikkeuksellisella tavalla uudistumaan vuosikymmenten saatossa vastatakseen maailman muutokseen ja muuttuvan kuluttajan tarpeisiin.
Tämän päivän Amer Sports tuottaa liikunnan iloa ja tukee kuluttajia aktiivisen elämäntavan, hyvinvoinnin ja terveyden ylläpitämisessä.
Amer Sportsin historian kautta avautuu myös ainutlaatuinen näkymä Suomen talouden kansainvälistymiseen. Vuonna 1950 perustettu Amer toimi ensimmäiset vuotensa sodanjälkeisessä suljetussa taloudessa, ja asteittain avautuva ulkomaankauppa ja vapautuvat rahamarkkinat siivittivät Amerin kasvuun. 1980-luvun nousukaudella Amer oli suomalaisen pörssikapitalismin airut, joka laajeni kotimaassa osakeantien ja yrityskauppojen avulla.
Kirjahankkeen aloitteentekijä ja kustantaja on Amerin Kulttuurisäätiö. Säätiön perustivat vuonna 1980 yhtiön perustajaosakkaat yhdessä Amer-yhtymän kanssa tukemaan suomalaista taiteen, talouden ja tekniikan alaa ja kulttuuria.
Teoksen kirjoittanut Antti Parpola (VTT) on historioitsija ja tietokirjailija, joka on ollut kirjoittamassa aiemmin muun muassa Orionin historiaa Hyvinvointia rakentamassa sekä Tieto-Finlandia-ehdokkaana ollutta Metsävaltio-teosta.
Merkkien takana – Amer Sportsin tarina ilmestyy painettuna ja e-kirjana. Teos on arvostelu- ja käsittelyvapaa 21.9.
Arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi
Pdf-vedokset ja lisätiedot: adele.couavoux@otava.fi
Yhteyshenkilöt
Adèle CouavouxViestintäpäällikkö
Tietokirjat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Otava julkaisee Tuulia Pitkäsen tietokirjan poliittisesta vaikuttamisesta11.6.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Kustannusosakeyhtiö Otava julkaisee syyskuussa 2026 Tuulia Pitkäsen tietokirjan Älä kysy lupaa – Mitä opin naisista ja vallasta seikkaillessani politiikassa. Kirjassa Pitkänen piirtää kuvan suomalaisen päätöksenteon rakenteista ja kulisseista. Hän tekee näkyväksi epäviralliset käytännöt, verkostot ja toimintatavat, jotka usein jäävät julkisen keskustelun ulkopuolelle.
Tuhottu lapsuus on Auer-saagan surullinen loppunäytös9.6.2026 08:57:32 EEST | Tiedote
Kun oikeusjärjestelmä horjuu ja lasten elämä tuhotaan, kuka kantaa vastuun? Matti Rämön ja Rami Mäkisen uutuus Tuhottu lapsuus – Auerin perheen oikeusmurha vie lukijan syvälle syksyllä 2025 alkaneeseen Anneli Auerin perheen oikeudenkäyntiin ja käy läpi, kuinka lasten elämä tuhottiin viranomaisten virheiden seurauksena.
Paula Hotin kolmas rikosromaani Murha Lochinverissä tarjoilee rikoksia, perhesalaisuuksia ja taivaallisen hyvää ruokaa5.6.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Hurmaava hyvänmielen Halla-rikossarja suomalaiskokki Hallan elämästä jatkuu. Kolmas osa Murha Lochinverissä vie lukijan jälleen Skotlannin maisemiin ja rikosmysteerin äärelle.
Värikäs ja lumoava matka keskiajan ihmisten elämään3.6.2026 13:24:08 EEST | Tiedote
Historiateos tarjoaa uusimpaan tutkimukseen perustuvaa asiatietoa sekä vauhdikkaita linnatarinoita. Kirja on sukellus keskiajan ihmisen mielenmaisemaan sekä keskiajantutkimuksen nykytilaan.
Kaisu Tuokon Eevi Manner -dekkarisarjaa on myyty jo yli 130 000 kappaletta! Uusin romaani Petos on yhteiskunnallinen puheenvuoro nuorten turvattomuudesta2.6.2026 09:10:00 EEST | Tiedote
Kaisu Tuokon uutuusromaani Petos on Kristiinankaupunkiin sijoittuvan Eevi Manner -sarjan neljäs osa, joka paljastaa karulla tavalla pikkukaupungin tiiviin yhteisön pimeän puolen. Koukuttavan rikosjuonen rinnalla Petos on traaginen kertomus siitä, miten alaikäinen nuori voi jäädä yksin yhteiskunnan rattaisiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


