SuPerin Paavola: Pakkolaki ei poista hoitajapulaa mutta teki päättäjille selväksi miten tärkeää työtä hoitajat tekevät

Helsingin käräjäoikeus on tehnyt väliaikaisia turvaamistoimipäätöksiä SuPerin ja Tehyn ilmoittamia lakkoja koskien, viimeksi Helsingin kotihoitoa koskevaan lakkoon. Eduskunta hyväksyi tänään pakkolain.
- Nyt ei ole aloitettu hoitajapulan ratkaisua vaan laitettu hoitajat ruotuun, puheenjohtaja Paavola sanoo. – Miten voi olla, että vuonna 2022 ei kuunnella hoitajia vaan mennään päätösten kanssa pakottamaan hoitajat töihin tavalla tai toisella. Tämäkö on ratkaisu hoitajapulaan? Ainoa positiivinen puoli tässä koko hullunmyllyssä on, päättäjille on tullut ymmärrys siitä, miten tärkeää työtä hoitajat tekevät. Mutta silti päätöstä tehdessään he pyyhkivät hoitajilla pöytää. Työn arvostus ja merkitys ei edelleenkään näy palkassa.
Hoitajapula koettelee erityisen vakavasti vanhustenhoitoa. Sen vaikutukset ovat mittavat ja vaikuttavat myös Suomen talouteen. - Lähihoitajat ovat vanhustenhoidon suurin ammattiryhmä ja se, että esimerkiksi kotihoito toimii hyvin, on merkityksellistä myös erikoissairaanhoidon ja koko perusterveydenhuollon toiminnan kannalta. Jos kotihoito ja koko vanhustenhoito ei toimi, työssäkäyvät joutuvat hoitamaan läheisensä ja se vaikuttaa myös monen muun alan toimintaan, Paavola muistuttaa.
SuPer teki tammikuussa selvityksen kotihoidon työntekijöiden tehtävistä. Selvitys vahvisti, että kotihoidon monet asiakkaat tarvitsevat jokapäiväistä sairaanhoidollista apua. Kotihoidossa hoidetaan iäkkäiden lisäksi myös esimerkiksi sairaalasta kotiutettavia potilaita. Asiakasta ei esimerkiksi voi jättää päiväsaikaan ilman lääkkeitä, katetrointia tai hoitamatta haavaa tai avannetta. Alan pitovoima vaikuttaa merkittävästi kotihoidon toimivuuteen.
- Palkkausta ja työoloja on parannettava ja palkkauksen parantaminen vaikuttaa suoraan myös kotimaisen kysynnän kasvuun, sillä lähihoitajat käyttävät lähes koko palkkansa kotimaisiin palveluihin, Paavola muistuttaa. – Työn arvostuksen ja asiakas- sekä potilasturvallisuuden merkityksen tulee näkyä hoitajien palkassa ja työoloissa.
Sote-sektori on toiminut jo pitkään hoitajien ylitöiden ja muiden joustojen varassa. Työtaistelutoimet ovat viime vuosina tuoneet sote-sektorin ja varhaiskasvatuksen tilanteen näkyväksi. Se, että työnantaja ei ole huolehtinut velvollisuuksistaan ns. normaaliaikana, ei oikeuta viemään hoitajilta lakko-oikeutta, kun he taistelevat hyvän hoidon, palkkauksen ja työolojen puolesta, SuPerin puheenjohtaja Paavola sanoo. - Nyt tehdyt päätökset eivät ainakaan tule helpottamaan hoitajapulaa.
SuPeriin kuuluu noin 90 000 sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan koulutettua ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.
Lisätiedot: SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola, 050 5275 085
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Ratamestarinkatu 12
00520 HELSINKI
09 2727 910http://www.superliitto.fi
SuPeriin kuuluu noin 90 000 sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan koulutettua ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer
SuPerin Inberg: Pohteen vanhuspalvelujen huutokauppa polkee vanhusten oikeuksia7.10.2025 11:56:33 EEST | Tiedote
SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg ei hyväksy Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen (Pohde) päätöstä kilpailuttaa ikääntyneiden yhteisöllisen asumisen palvelut pelkän hinnan perusteella sähköisessä huutokaupassa.
Vanhuksillakin on oikeus yhteisöllisyyteen, onneen ja turvallisuuteen6.10.2025 11:19:54 EEST | Tiedote
SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg muistuttaa, että jokaisella vanhuksella on oikeus onneen, turvallisuuteen ja yhteisöön kuulumiseen – myös silloin, kun yhteiskunnan taloudellisia resursseja leikataan.
Hali ja SuPer: Riittävä kielitaito turvattava vieraskielisille hoitajille1.10.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Sote-alalta eläköityy lähes 200 000 ihmistä seuraavan 15 vuoden aikana, minkä lisäksi väestön palveluntarve kasvaa merkittävästi. Yhtenä ratkaisuna tähän haastavaan yhtälöön esitetään usein maahanmuuttoa. Hyvinvointiala Hali ry ja Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer ry järjestivät 1.10. eduskunnan Pikkuparlamentissa päättäjätilaisuuden, jossa käsiteltiin kansainvälisen rekrytoinnin ja työperäisen maahanmuuton kysymyksiä.
Muistutus: Työperäinen maahanmuutto – sote-alan hopealuoti? -tilaisuus Pikkuparlamentissa ensi viikolla (mediakutsu)25.9.2025 10:03:56 EEST | Kutsu
Tervetuloa Hyvinvointiala Hali ry:n ja Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin aamiaistilaisuuteen Eduskunnan Pikkuparlamenttiin keskiviikkona 1.10. klo 8.30–10.00. Käsittelemme tilaisuudessa kansainvälisen rekrytoinnin mahdollisuuksia ja haasteita sote-alan näkökulmasta. Läsnäoloilmoittautuminen tulee tehdä perjantai 26.9. klo 14.00 mennessä.
SuPerin Inberg: Oulaskankaan sairaalan ympärivuorokautinen päivystys on potilasturvallisuusasia17.9.2025 13:44:17 EEST | Tiedote
– Laadukas ja turvallinen hoito kuuluu perusoikeuksiin. Potilasturvallisuuden toteutumisen varmistamisen tulee olla ensisijaista, sanoo SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme