Sepelvaltimotautiin liittyvän äkkikuoleman syistä paljastui uutta tietoa – akuutin sydäninfarktin sijasta taustalla on useimmiten sydänlihaksen sairaus
30.9.2022 09:23:01 EEST | Oulun yliopisto | Tiedote

Sepelvaltimotautiin liittyvä sydäninfarkti syntyy useimmiten sepelvaltimon seinämään muodostuneen ahtauman pinnan repeämästä, mikä aiheuttaa verihyytymän muodostumisen ja sepelvaltimon täydellisen tai osittaisen tukkeutumisen. Aiemmin vallinneen käsityksen mukaan tämä prosessi on merkittävä sepelvaltimotautiin liittyvässä äkkikuolemassa, jonka on ajateltu aiheutuvan joko akuutista sydäninfarktista tai aiemman sydäninfarktiarven käynnistämästä rytmihäiriöstä.
Arvostetussa European Heart Journal -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa sepelvaltimon ahtauman pinnan repeämä löydettiin kuitenkin vain joka neljänneltä sepelvaltimotautiin äkillisesti kuolleelta. Sen sijaan lähes kaikilla vainajilla todettiin sepelvaltimotautiin liittyvä sydänlihassairaus, johon kuuluu fibroosia eli sidekudoksen kertymistä paksuuntuvaan sydänlihakseen.
Tutkimus perustuu laajaan Fingesture-aineistoon, joka koostuu oikeuslääketieteellisessä ruumiinavauksessa todetuista sydänperäiseen äkkikuolemaan menehtyneistä vainajista Pohjois-Suomessa vuosina 1998–2017. Yhteensä Fingesture-tutkimuksessa on kerätty tietoja lähes kuudesta tuhannesta sydänperäisen äkkikuoleman uhrista. Sepelvaltimoahtaumien histologinen löydös on tutkittu 600 vainajalta, jotka muodostivat nyt julkaistun tutkimuksen aineiston. Kyseessä on kansainvälisesti tiettävästi suurin tutkimusaineisto, jossa vainajien sepelvaltimoahtaumat on käyty läpi histologisesti eli mikroskooppinäyttein.
Sydänperäinen äkkikuolema kattaa noin 10–20 % kaikista kuolemista ja valtaosassa tapauksia syynä on sepelvaltimotauti. Kuolemansyytilastojen ja aiemman tutkimustiedon valossa sepelvaltimotaudin aiheuttamia äkkikuolemia voidaan arvioida ilmaantuvan Suomessa noin 4000–5000 tapausta vuosittain.
”Sydänperäiset äkkikuolemat ovat aina yllättäviä ja aiheuttavat paitsi ennenaikaisesti menetettyjä elinvuosia myös huomattavaa psykososiaalista kuormitusta lähiomaisille. Tutkimuslöydöksen myötä voimme mahdollisesti jatkossa paremmin tunnistaa riskissä olevia sepelvaltimotautipotilaita ja pyrkiä ehkäisemään äkkikuolemia”, kliinisen kardiologian tutkimusryhmän jäsen, väitöskirjatutkija Samuli Juntunen sanoo.
Tutkimusta rahoittivat valtion tutkimusrahoitus (STM), Suomen Akatemia, Sigrid Juséliuksen Säätiö sekä Sydäntutkimussäätiö.
Tutkimusartikkeli: Lauri Holmström, Samuli Juntunen, Juha Vähätalo, Lasse Pakanen, Kari Kaikkonen, Anette Haukilahti, Tuomas Kenttä, Jani Tikkanen, Ville Viitasalo, Juha Perkiömäki, Heikki Huikuri, Robert J Myerburg, Juhani Junttila. Plaque histology and myocardial disease in sudden coronary death: the Fingesture study, European Heart Journal, 2022;, ehac533, https://doi.org/10.1093/eurheartj/ehac533
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Väitöskirjatutkija Samuli Juntunen
Medical Research Center (MRC) Oulu
Oulun yliopisto ja Oulun yliopistollinen sairaala
Puh. 041 433 7440
samuli.juntunen@gmail.com
Professori Juhani Junttila
Medical Research Center (MRC) Oulu
Oulun yliopisto ja Oulun yliopistollinen sairaala
Puh. 050 544 4367
juhani.junttila@oulu.fi
Meri RovaViestintäasiantuntija, FT
Tiedeviestintä: lääketiede, biokemia ja molekyylilääketiede
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 19 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Tutkimus: Vauvan ylähuulijänteen rakenteella ei yhteyttä imetysvaikeuksiin – äidin aiempi imetyskokemus tukee imetyksen sujumista11.6.2026 05:50:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston ja yliopistollisen sairaalan yhteinen tutkimus kyseenalaistaa käsitystä, jonka mukaan vastasyntyneen ylähuulijänne olisi merkittävä syy imetysongelmiin.
Liikunta tukee nuorten miesten sydänterveyttä painosta riippumatta9.6.2026 06:45:00 EEST | Tiedote
Fyysinen aktiivisuus on yhteydessä nuorten miesten parempaan sydänterveyteen painosta riippumatta, kertoo Oulun yliopiston ja ODL Liikuntaklinikan tutkimus. Tulosten mukaan jo melko vähäinen liikunta voi lieventää lihavuuteen liittyviä haitallisia muutoksia sydämen autonomisessa säätelyssä.
Suuri geenitutkimus paljasti uusia riskitekijöitä yleiselle selkäsairaudelle9.6.2026 05:50:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston johtama kansainvälinen tutkimus on tunnistanut kymmeniä uusia geneettisiä riskitekijöitä lannerangan selkäydinkanavan ahtaumalle. Tutkimus auttaa ymmärtämään paremmin yhtä yleisimmistä ikääntyneiden liikkumista rajoittavista selkäsairauksista.
Kansainvälinen turvallisuustapahtuma Arctic Security Forum tuo Ouluun korkean profiilin asiantuntijoita8.6.2026 10:43:15 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston isännöimä Arctic Security Forum -tapahtuma vastaa arktisen yhteistyön syventämisen tarpeeseen kokoamalla tutkijoita, yrityksiä, päättäjiä ja puolustusalan asiantuntijoita 16.–17. kesäkuuta keskustelemaan ja suunnittelemaan pohjoismaista, arktisen turvallisuuden yhteistyötä.
Väitös: itsekorjautuva ja venyvä elektroniikka avaa uusia mahdollisuuksia tulevaisuuden laitteille8.6.2026 06:56:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopistossa väittelevän Ahmed Albeltagin tutkimus tuo merkittävää uutta tietoa itsekorjautuvien ja venyvien elektronisten materiaalien kehittämiseen. Tutkimus vastaa kasvavaan tarpeeseen kehittää elektroniikkaa, joka on joustavaa, kestävää ja mukautuu vaativiin käyttöolosuhteisiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
