Helsingin kaupunginhallitus päätti uudesta pysäköintipolitiikasta
24.10.2022 18:34:54 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia | Tiedote
Kaupunginhallitus hyväksyi Helsingin pysäköintipolitiikan 2022. Kaupunginhallitus päätti korottaa kaikkien asukas- ja yrityspysäköintitunnuksen kuukausimaksua vuoden 2023 aikana yhteensä 30 eurolla. 1.6.2023 alkaen asukas- ja yrityspysäköintitunnuksen kuukausimaksua korotetaan 15 euroa ja 1.12.2023 alkaen 15 euroa.
Helsingissä siirrytään palvelutason mukaiseen pysäköinnin hinnoitteluun 1.12.2024. Tämän jälkeen pysäköintimaksuja tarkistetaan palvelutasoon perustuvan hinnoittelun mukaisesti vuosittain joulukuun alussa.
Kaupungin pysäköintipolitiikka oli tarpeen päivittää, koska toimintaympäristössä on tapahtunut muutoksia edellisen pysäköintipolitiikan hyväksymisen jälkeen vuonna 2014. Digitalisaatio on muuttanut liikenteen ja pysäköinnin toimintakenttää ja tehnyt suositummaksi uusia palveluita esimerkiksi mobiilimaksamista ja liikkumista palveluna. Myös lisääntyvä ympäristötietoisuus ja vähäpäästöisyystavoitteet asettavat uusia vaatimuksia pysäköintipolitiikalle. Kaupunki on lisäksi hyväksynyt uusia strategioita ja toimintaohjelmia, joiden toteutumisessa pysäköintipolitiikalla on oma roolinsa.
Pysäköintipoliittisia tavoitteita on kuusi kappaletta. Erityisesti kaupungin strategiat ja ohjelmat muodostavat keskeisen perustan pysäköintipoliittisille tavoitteille. Tavoitteissa nousevat esiin laadukas kaupunkielämä ja -ympäristö, elinkeinoelämän saavutettavuus ja kilpailukyky, ilmastoja hiilineutraaliustavoitteiden edistäminen, tiiviin kaupunkirakenteen laajeneminen sekä kantakaupungin ja keskustojen vetovoimaisuuden tukeminen, pysäköintiratkaisujen joustavuuden ja monimuotoisuuden lisääminen sekä pysäköintipaikkojen käytön tehostaminen.
Muita kokouksessa hyväksyttyjä asioita
Kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle Oulunkylän jäähallin peruskorjauksen ja huoltorakennuksen perusparannuksen hankesuunnitelman hyväksymistä. Hankkeen laajuus on noin 6 642 brm² ja arvonlisäveroton enimmäishinta noin 20 660 000 euroa. Asia etenee kaupunginvaltuuston käsittelyyn.
Kaupunginhallitus päätti lisäksi ohjeistaa HUS-yhtymäkokousedustajan tulevaan yhtymäkokoukseen.
Kaikki kaupunginhallituksen kokouksen päätökset ovat luettavissa päätöstiedotteet-sivulla. Päätöstiedote on luettavissa siihen saakka, kun pöytäkirja ilmestyy. Kaupunginhallituksen pöytäkirjat ovat luettavissa täällä.
Maisa Hopeakunnas
Viestintäasiantuntija
Helsingin kaupunginkanslia
P. 09 310 27 821
maisa.hopeakunnas@hel.fi
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingfors välfärdsplan fokuserar på vardagsmotion och att minska skillnaderna i välfärd23.4.2026 13:25:18 EEST | Pressmeddelande
I Helsingfors ska var och en, oberoende av bakgrund och utgångspunkt, kunna leva ett gott liv och förverkliga sina drömmar. Främjandet av hälsa och välfärd har en central roll i att säkra Helsingforsbornas välfärd som helhet. Helsingfors välfärdsplan, som stadsfullmäktige godkände den 22 april, fastställer målen för främjandet av Helsingforsbornas välfärd och hälsa under fullmäktigeperioden 2026–2029.
Helsingin hyvinvointisuunnitelmassa keskitytään hyvinvointierojen kaventamiseen ja arkiliikkumiseen23.4.2026 13:25:18 EEST | Tiedote
Helsingissä jokaisen tulee voida taustastaan ja lähtökohdistaan riippumatta rakentaa hyvää elämää ja tavoitella unelmiaan. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisellä on keskeinen merkitys helsinkiläisten kokonaishyvinvoinnin varmistamisessa. Kaupunginvaltuustossa 22. huhtikuuta hyväksytty Helsingin hyvinvointisuunnitelma määrittelee tavoitteet helsinkiläisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiselle valtuustokaudelle 2026–2029.
City of Helsinki Welfare Plan to focus on everyday mobility and narrowing welfare gaps23.4.2026 13:25:18 EEST | Press release
In Helsinki, everyone – regardless of their background or starting point – should be able to live a good life and pursue their dreams. Promoting health and welfare plays a central role in ensuring the overall welfare of our residents. The City of Helsinki Welfare Plan, approved by the City Council on 22 April, defines the objectives for promoting the welfare and health of the residents of Helsinki for the 2026–2029 council period of office.
Pyöräliikenteen yhteydet länteen paranevat - valtuusto hyväksyi Kuusisaarenbaanan hankesuunnitelman22.4.2026 23:18:43 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi 22. huhtikuuta kokouksessaan Kuusisaarenbaanan hankesuunnitelman sekä kaupungin hyvinvointi-, neuvola- ja alueellisen opiskeluhuollon suunnitelmat vuosille 2026–2029.
Kaikki kiertää Kanneltalossa -kiertotaloustapahtuma 19. toukokuuta21.4.2026 11:24:18 EEST | Tiedote
Kaikki kiertää -kiertotaloustapahtuma tarjoaa tänäkin keväänä vinkkejä arjen kestävistä valinnoista. Tänä vuonna tapahtuman pääteemoja ovat pukeutuminen ja taide.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
