Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote)

Yhtymävaltuusto päätti esittää jäsenkunnille Keski-Uudenmaan sote- kuntayhtymän purkamista

Jaa
Keski-Uudenmaan yhtymävaltuusto hyväksyi hallituksen esityksen ja esittää jäsenkunnilleen kuntayhtymän purkamista. Kuntayhtymän purkamisesta päättävät jäsenkuntien valtuustot.

Vuonna 2018 perustettu vapaaehtoinen kuntayhtymä ei purkaannu automaattisesti sen toiminnan siirtyessä 1.1.23 hyvinvointialueelle, vaan mahdollisesta purkamisesta päätetään erikseen.

Seuraavaksi purkamista käsitellään jäsenkuntien hallituksessa. Valtuustot tekevät asiasta päätöksen marras-joulukuun aikana. Loppuselvitys ja vuoden 2022 tilinpäätös hyväksytään jäsenkuntien valtuustoissa touko-kesäkuussa 2023.

Lisäksi yhtymävaltuusto hyväksyi kuntayhtymän vastineet tarkastuslautakunnan vuoden 2021 arviointikertomukseen.

- Tarkastuslautakunnan arviointikertomus ja siihen annetut vastineet antavat arvokasta tietoa hyvinvointialueen päätöksentekijöille laadukkaiden ja yhdenvertaisten palveluiden turvaamiseksi. Lautakunta on tehnyt paljon hyvää työtä arviointikertomuksen aikaansaamiseksi ja vastineisiin on paneuduttu huolellisesti, kertoo yhtymävaltuuston puheenjohtaja Jouni Maijala.

Keski-Uudenmaan hyvinvointialue aloittaa 1.1.23

Keski-Uudenmaan hyvinvointialueelle siirtyvät 1.1.2023 sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymältä, opiskeluhuolto (kuraattorit ja psykologit) kunnista, kehitysvammaisten palveluita Eteva-kuntayhtymältä ja päihdehuollon palvelut Uudenmaan päihdehuollon kuntayhtymältä.

Lisäksi Keski-Uudenmaan hyvinvointialue vastaa pelastuspalvelujen ja erikoissairaanhoidon järjestämisestä. Keski-Uudenmaan hyvinvointialueella ja Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella tulee olemaan yhteinen pelastuslaitos: Keski-Uudenmaan pelastuslaitos. Uudellamaalla HUS säilyy omana organisaationaan ja tuottaa erikoissairaanhoidon palvelut. Uudenmaan hyvinvointialueet ja Helsingin kaupunki omistavat HUS-yhtymän.

Lisätietoja,
- yhtymävaltuuston puheenjohtaja Jouni Maijala, jetmaijala@gmail.com 

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote)
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote)
Suutarinkatu 2
05900 Hyvinkää

http://www.keusote.fi

Keski-Uudenmaan hyvinvointialue vastaa sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastustoimen ja erikoissairaanhoidon järjestämisestä Hyvinkään, Järvenpään, Nurmijärven, Pornaisten, Tuusulan ja Mäntsälän alueella.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote)

Valtioneuvosto hyväksyi Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen päivitetyn tuottavuus- ja taloudellisuusohjelman29.4.2025 13:28:49 EEST | Tiedote

Valtioneuvosto on tehnyt 6.3.2025 päätöksen Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) lainanottovaltuuden muuttamisesta vuodelle 2025. Päätöksen ehtona oli päivitetyn tuottavuus- ja taloudellisuusohjelman toimittaminen valtiovarainministeriölle, jonka tarkoituksena on varmistaa alueen kyky hoitaa lainavelvoitteensa ja järjestää lakisääteiset palvelut.

Lähipalveluiden saatavuus turvataan – Keusote kehittää palveluverkkoaan asukkaita varten24.4.2025 18:35:46 EEST | Tiedote

Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote) valmistelee palveluverkoston uudistamista tulevina vuosina. Tärkein asia ei kuitenkaan muutu: sosiaali- ja terveyspalvelut pysyvät asukkaiden saatavilla. Kehittämistyön tavoitteena on varmistaa, että pystymme tarjoamaan lakisääteiset sosiaali- ja terveyspalvelut oikea-aikaisesti, laadukkaasti ja sujuvasti – myös tulevaisuudessa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye