Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Haaga-Heliaan uusi tekoälyn sovelluksiin keskittyvä Master-tasoinen tutkinto

Jaa
Haaga-Heliassa aletaan rakentaa uutta maisteritasoista Erasmus Mundus -koulutusohjelmaa. Tekoälyn hyödyntämiseen liiketoiminnassa keskittyvä tutkinto on valmistuttuaan ensimmäinen laatuaan.

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu on saanut EU-rahoituksen uudelle COMAI-hankkeelle, jossa valmistellaan Erasmus Mundus -yhteistutkintoa. Lokakuussa 2022 alkaneessa hankkeessa aletaan rakentaa Master-tason tutkintoa liike- ja digitalouden alueella.

Ulysseus-korkeakouluallianssin Erasmus Mundus -tutkinnot ovat korkeatasoisia ja kansainvälisiä Master-tason yhteistutkinto-ohjelmia.

– Oli luontevaa rakentaa uuden ohjelman suunnittelu- ja valmistelutyö hankkeeksi ja hakea sille sopivaa rahoitusta. Näin uuden yhteistutkinnon muotoilulle varmistetaan parhaat mahdolliset puitteet, kertoo Haaga-Helian yliopettaja Marjaana Mäkelä, joka toimii COMAI-hankkeen projektipäällikkönä.

Haaga-Helian tekoälyyn liittyvä osaaminen käyttöön

Erasmus Mundus -tutkinnot rakennetaan eurooppalaisen Ulysseus-korkeakouluallianssin innovaatiohubien teemojen ympärille, sillä Ulysseuksessa painotetaan innovaatio-osaamista.

Ulysseus-allianssi, johon myös Haaga-Helia kuuluu, on yksi 44 yliopistoverkostosta Euroopassa. Jokaisen allianssin korkeakoulun vastuulla on yksi innovaatiohubi, ja Haaga-Helian hubin teemana on tekoäly.

– Koska koulutusalojamme ovat mm. liike- ja digitalous, tutkinnon sisältö ja osaamistavoitteet jäsentyvät näiden kahden alan synergiaan eli tekoälyn hyödyntämiseen liiketoiminnan konteksteissa. Tarvitsemme siihen laajapohjaista osaamista niin korkeakouluista kuin yrityksistäkin. Tämä tarkoittaa myös laajan sidosryhmäverkoston kokoamista useassa eri maassa, kertoo Mäkelä.

Uudenlainen haaste korkeakoululle

Eurooppalaisen tutkintojen viitekehyksen tasolla 7 (maisteritasoiset ohjelmat) Haaga-Heliassa rakennettava ohjelma on ensimmäinen tekoälyn sovelluksiin keskittyvä tutkinto.

– Kyseessä on meille korkeakouluna myös oppimisprosessi, kun tartutaan aivan uudenlaiseen haasteeseen. Se on ollut Ulysseus-yhteistyön alusta asti meille varsin motivoivaa ja edistää kiinnittymistämme soveltavan tutkimuksen eri kentille eurooppalaisten kumppanien kanssa. Haaga-Helian omille asiantuntijoille COMAI-hanke on hieno mahdollisuus syventää yhteistyöverkostoja kansallisesti ja kansainvälisesti, summaa Mäkelä.

Erasmus Mundus -koulutusohjelmiin sisältyy opintoja vähintään kahdessa eri maassa, ja niissä opiskeleville on tarjolla huomattavia apurahoja. Ohjelmat ovat avoimia myös muille kuin Erasmus Mundus -apurahan saaneille opiskelijoille.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
Ratapihantie 13
00520 HELSINKI

09 229 611http://www.haaga-helia.fi/fi

Koulutamme liike-elämän ja palveluelinkeinojen asiantuntijoita sekä tutkimme ja kehitämme näihin aloihin liittyvää osaamista ja toimintaa. Koulutusalamme ovat liiketalous, tietojenkäsittely, hotelli-, ravintola- ja matkailuala, journalismin koulutus, liikunta-ala sekä ammatillinen opettajankoulutus.

Meille on tärkeää, että opiskelijoillamme on heti valmistuttuaan vahvat siteet työelämään. Panostamme toiminnassamme yrittäjyyteen, yhteistyöhön, innovatiivisuuteen ja kansainvälisyyteen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye