DemariopiskelijatDemariopiskelijat

Demariopiskelijoiden puheenjohtajaksi Mari van den Berg

Jaa
Demariopiskelijoiden 55. liittokokous järjestettiin 5.-6.11. Jyväskylässä. Liittokokous valitsi puheenjohtajaksi Mari van den Bergin Turusta.

Kuluvana vuonna van den Berg on toiminut liittohallituksen 1. varapuheenjohtajana. Ehdolla puheenjohtajaksi oli myös Lassi Hakonen.

“Olen kiitollinen, että minut valittiin puheenjohtajaksi. Lähden toteuttamaan tätä tehtävää päämäärätietoisesti.  Tahtonani on lisätä sosialidemokraattisen opiskelijaliikkeen houkuttelevuutta opiskelijoiden keskuudessa. Meillä on koossa todella motivoitunut ja monipuolinen liittohallitus, joka edustaa kattavasti eri elämäntilanteissa olevia ja eri aloilla opiskelevia. Ensi vuosi starttaa heti isolla vaihteella eduskuntavaalien merkeissä, joissa Demariopiskelijat tahtoo omalta osaltaan taata SDP:n vaalivoiton. Olemme halukkaita panostamaan etenkin korkeakouluissa tehtävään edunvalvontaan, tukemalla jäsentemme hakeutumista korkeakoulujen hallinnon opiskelijaedustajiksi ja lähtemään ehdolle edustajistovaaleissa, ” linjaa vastavalittu vuoden 2023 puheenjohtaja Mari van den Berg.

Sosialidemokraattiset opiskelijat SONK ry:n liittokokous valitsi sunnuntaina myös muut luottamushenkilöt tehtäviin vuodelle 2023. 1. varapuheenjohtajaksi liittokokous valitsi Lassi Hakosen Jyväskylästä ja 2. varapuheenjohtajaksi Oskari Maunukselan Turusta.

Liittohallituksen varsinaisiksi jäseniksi vuodelle 2023 valittiin Kaapo Asuma, Shilan Moulani, Alise Nieminen, Teo Rautio, Enni Ervasti, Janne Tikkanen ja varajäseneksi Sonia Ben Hania.

“Kuluneen vuoden aikana Mari on osoittanut asiantuntijuutta, aktiivisuutta ja intoa Demariopiskelijoiden toimintaa kohtaan paikallisesti ja valtakunnallisesti. Tiedän hänen jatkavan hyvää työtä puheenjohtajana. Saimme myös osaavat varapuheenjohtajat, sekä paljon uusia innokkaita henkilöitä Demariopiskelijoiden liittohallitukseen. Demariopiskelijat on haastavassa tilanteessa, mutta uskon, että tällä uudella porukalla tarvittavia uudistuksia saadan aikaan” väistyvä puheenjohtaja Timo Keisala toteaa.

Uuden liittohallituksen valinnan lisäksi liittokokous päätti liiton tavoiteohjelmasta, toimintasuunnitelmasta ja talousarviosta vuodelle 2023.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Demariopiskelijat
Demariopiskelijat
Siltasaarenkatu 18-20
00530 Helsinki

+358451129299http://www.sonk.fi

Opiskelijat inhimillisemmän ja yhdenvertaisemman yhteiskunnan puolesta. Olemme valtakunnallinen poliittinen opiskelijajärjestö.Tavoitteenamme on edistää opiskelijoiden osallistumista poliittiseen keskusteluun, jossa painopisteenä on koulutus- ja sivistyspolitiikka. Meitä yhdistävät vapauden, yhdenvertaisuuden sekä solidaarisuuden arvot.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Demariopiskelijat

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye