Helsingin yliopisto

Raskausajan masennusta seulova Ilo Odottaa -tutkimus laajenee – mukana jo 58 neuvolaa

Jaa
Ilo Odottaa -tutkimus pyrkii vahvistamaan äitien ja lasten hyvinvointia raskausajasta alkaen. Tavoitteena on, että masennusoireista kärsivät odottavat äidit saisivat apua mahdollisimman varhain.

Odotusajan masennusta seulova ja nettiterapian hyötyjä selvittävä Ilo Odottaa -tutkimus laajenee Kuopioon, Lohjalle sekä Keski-Uudenmaan sote-alueelle. Lisäksi tutkimus jatkuu Helsingissä ja Vantaalla.

Ilo Odottaa -tutkimus seuloo odottavien äitien masennusoireita ja selvittää nettiterapian hyötyjä masennuksesta kärsiville odottajille. Tutkimuksen avulla pyritään vahvistamaan äitien ja lasten terveyttä ja hyvinvointia raskausajasta alkaen.

”Masennus muuntaa äidin fysiologiaa ja vaikuttaa erityisesti sikiön aivojen kehitykseen. Siksi on tärkeää, että masennusoireista kärsivä odottava äiti pääsee hoidon piiriin mahdollisimman varhain”, sanoo tutkimusta johtava psykologian professori Katri Räikkönen Helsingin yliopistosta.

Tavoitteena parempi neuvolakäytäntö

Odotusajan masennusoireilun seulontakäytännöt vaihtelevat alueittain suuresti. Synnytyksen jälkeinen masennus tunnetaan hyvin ja sitä seulotaan synnytyksen jälkitarkastuksessa, mutta raskausajan masennuksen kohdalla oireiden seulonnassa on alueellisia eroja.

Syynä on se, että neuvoloilla ei aina ole tarjota esimerkiksi neuvolapsykologin palveluja masennusoireista kärsiville odottaville äideille. Ilo Odottaa -tutkimuksen tavoitteena onkin myös parantaa neuvolakäytäntöjä, jotta kaikilla odotusaikana masennusoireista kärsivillä olisi matalan kynnyksen nettiterapia saatavilla.

”Tutkimuksessa selvitämme, tehoaako itsehoito-nettiterapia raskausajan masennusoireisiin. Jos se osoittautuu tehokkaaksi, odottavat äidit voivat jatkossa saada apua välittömästi – ilman diagnoosia, lähetettä, maksusitoumuksia ja riippumatta asuinpaikasta ja tulotasosta”, Räikkönen sanoo.

Lisätietoa Ilo odottaa -tutkimuksesta ja tutkimukseen osallistumisesta tutkimuksen verkkosivuilla.

Lisätietoja

Katri Räikkönen

tutkimusvastaava

040 512 1469

katri.raikkonen@helsinki.fi

iloodottaa.fi

Alueelliset yhteyshenkilöt

Helsingin kaupunki

Heidi Långström-Karhapää

ylihoitaja, Helsingin kaupunki

050 380 9961

heidi.langstrom-karhapaa@hel.fi

Keski-Uudenmaan sote-alue

Sonja Peura

neuvolapalveluiden esihenkilö, Keski-Uudenmaan sote-alue

050 497 0069

sonja.peura@keusote.fi

Lohjan kaupunki

Sari Laaksonen

terveydenhoitaja, Lohjan kaupunki

044 369 2231

sari.laaksonen@lohja.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye