Henkilöstöhallinnon digitalisaatio kiinnostaa yrityksiä Suomessa vähemmän kuin muualla Euroopassa – henkilökohtainen kohtaaminen tärkeää perehdytyksessä ja rekrytoinnissa
22.11.2022 07:35:00 EET | SD Worx | Tiedote
Useampi kuin joka toinen eurooppalainen yritys (53 %) aikoo jatkossa muuttaa henkilöstöhallinnon prosessejaan digitaaliseen muotoon lähitulevaisuudessa. Asia on työn alla erityisesti Italiassa (61 %), Britanniassa ja Belgiassa (molemmat 59 %) sekä Alankomaissa (57 %). Suomessa HR:n digitalisaatioon aikoo panostaa 40 prosenttia yrityksistä.
Tiedot selviävät Euroopan johtavan HR- ja palkkapalveluiden tarjoajan SD Worxin teettämästä kyselytutkimuksesta, johon vastasi yli 4000 työnantajaa sekä yli 10 000 työntekijää eri puolilla Eurooppaa. Tutkimus edustaa paikallisia työmarkkinoita sukupuolen, iän ja koulutuksen suhteen.
Suomen SD Worxin maajohtaja Hanna Mattisen mukaan kiinnostus henkilöstöhallinnon prosessien digitalisointiin on kasvamassa, mutta samaan aikaan yrityksissä yritetään löytää tasapaino sähköisen ja kasvokkaisen kanssakäymisen välillä.
– Vaikka digitaalisuus tuo työhön tehokkuutta ja hybridityö on suosiossa, kuitenkin esimerkiksi perehdytyksessä, rekrytoinnissa ja lähtöhaastatteluissa kasvokkainen kohtaaminen on arvokas. Samoin kehityskeskusteluissa työntekijä ei halua vain nähdä numeroita ruudulla vaan haluaa keskustella kehittymisestään henkilökohtaisesti esihenkilönsä kanssa.
Diginatiiveista joka kymmenes suosii digityökaluja myös kehityskeskusteluissa
Alle 35-vuotiaista eurooppalaistyöntekijöistä yli puolet (54 %) kokee, että digitalisaatiota tulisi edistää työpaikalla. Suomessa nuoret työntekijät eivät koe asiaa aivan yhtä tärkeäksi, sillä heistä vain reilut neljä kymmenestä (46 %) kaipaa vahvempia digipanostuksia.
Kaikista nuorimmissa ikäluokissa, diginatiivien joukossa, sähköisten välineiden arvostus on korkeaa. Alle 25-vuotiaat työntekijät suosivat digitaalisia työkaluja rekrytoinnissa (23 %), palkitsemista koskevassa viestinnässä (23 %), työterveydessä (21 %), kehityskeskusteluissa (16 %) ja lähtöhaastatteluissa (16 %).
Kaikenikäisistä eurooppalaisista työntekijöistä lähes puolet (48 %) on sitä mieltä, että henkilöstöhallinnossa pitäisi hyödyntää enemmän sähköisiä työkaluja. Suomessa osuus on lähes sama (46 %). Erityisesti italialaiset (54 %), espanjalaiset (53 %) ja ranskalaiset (50 %) työntekijät kokivat työnsarkaa vielä riittävän.
Terveydenhuollossa ja järjestöissä HR:n digitalisaatio nyt tapetilla
Henkilöstöhallinnon digitalisaation merkitys on kasvussa erityisesti kolmannella sektorilla (58 %) sekä terveydenhuollossa (57 %). Vakiintuneinta toiminta on jo finanssi- ja vakuutusalalla.
HR-prosessien digitalisoiminen on työn alla kaikenkokoisissa eurooppalaisyrityksissä. Suurista, yli 1 000 työntekijää työllistävistä yrityksistä kaikkiaan 71 prosenttia aikoo tehdä asialle jotain lähitulevaisuudessa ja 500–900 työntekijän yrityksistä lähes yhtä moni eli 68 prosenttia. Myös pienistä ja keskisuurista yrityksistä kuusi kymmenestä aikoo panostaa henkilöstöhallinnon digitalisoimiseen lähitulevaisuudessa.
Eri henkilöstöryhmistä erityisesti asiantuntija- (51 %), teollisuuden huolto- (50 %) ja esihenkilötehtävissä (54 %) työskentelevät kaipaavat sähköisiä työkaluja henkilöstöhallintoon.
SD Worxin teettämä kyselytutkimus HR-prosessien digitalisoimisesta toteutettiin helmi–maaliskuussa 2022 Alankomaissa, Belgiassa, Espanjassa, Italiassa, Itävallassa, Iso-Britanniassa, Irlannissa, Norjassa, Puolassa, Ranskassa, Ruotsissa, Saksassa, Suomessa ja Sveitsissä. Siihen osallistui yhteensä 10 119 työntekijää 4 371 yrityksessä. Otos edustaa paikallisia työmarkkinoita sukupuolen, iän ja koulutuksen suhteen. Tutkimuksen toteutti tutkimusyhtiö iVox.
Kasvokkaisten kohtaamisten suosio suuri verrattuna HR:n digityökaluihin
- Uusien työntekijöiden perehdytys: kasvokkaisia kohtaamisia suosii 76,2 % ja 10,6 % suosii digitaalista lähestymistapaa
- Lähtöhaastattelut: kasvokkaisia kohtaamisia suosii 72,4 % ja 11,3 % suosii digitaalista lähestymistapaa
- Rekrytointi: kasvokkaisia kohtaamisia suosii 72,1 % ja 13,3 % suosii digitaalista lähestymistapaa
- Kehityskeskustelut: kasvokkaisia kohtaamisia suosii 71,9 % ja 13,4 % suosii digitaalista lähestymistapaa
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna MattinenMaajohtajaSD Worx Finland
Puh:040 829 2242hanna.mattinen@sdworx.comTietoja julkaisijasta
75 vuoden ajan toiminut SD Worx on johtava henkilöstö- ja palkkapalvelujen tarjoaja Euroopassa. Yrityksessä työskentelee yli 5 300 työntekijää 18 eri maassa: Alankomaissa, Belgiassa (HQ), Espanjassa, Irlannissa, Isossa-Britanniassa, Italiassa, Itävallassa, Luxemburgissa, Mauritiuksella, Norjassa, Puolassa, Ranskassa, Ruotsissa, Saksassa, Suomessa, Sveitsissä, Tanskassa ja Virossa. SD Worxin liikevaihto on 743 miljoonaa euroa. Yrityksen asiakkaina on yli 76 000 organisaatiota ympäri maailmaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SD Worx
Kysely: Vain joka viides uskaltaa puhua jaksamisongelmista pomolle24.8.2026 07:35:00 EEST | Tiedote
Vajaa viidesosa suomalaisista uskaltaa puhua jaksamisongelmistaan esihenkilölleen, ja yli neljäsosa on lähtenyt työpaikasta heikon jaksamisen takia. Työhuolet puretaan mieluummin kotona ja kahvihuoneessa. SD Worxin teettämä tutkimus paljastaa johtamisen sokean pisteen: kun ongelmista vaietaan töissä, organisaatiot menettävät osaajiaan ennen kuin ehtivät edes reagoida. Kuormitus saa etenkin nuoret aikuiset ja kokeneet naiset lähtemään.
Kysely: Joka kolmas työssäkäyvä ei palaudu kunnolla vuosilomalla – palautuminen huonointa 25–44-vuotiailla27.7.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
Kolmasosa suomalaisista työssäkäyvistä palautuu heikosti vuosilomalla, paljastaa SD Worxin teettämä tuore tutkimus. Palautuminen on selvästi heikointa 25–44-vuotiaiden keskuudessa. Naisilla on enemmän ongelmia palautumisessa kuin miehillä ja suorittavan työn tekijöillä enemmän kuin asiantuntijoilla. Lähes puolet suomalaisista kokee, ettei esihenkilö kannusta riittävään lomanviettoon. Suomalaiset kaipaavat huomattavasti pidempiä lomia: ihannemäärä lomaa olisi keskimäärin kymmenen päivää nykyistä enemmän.
Kysely: Enemmistö suomalaisista ei tunne tulevaa palkka-avoimuusdirektiiviä11.5.2026 07:05:00 EEST | Tiedote
EU:n palkka-avoimuusdirektiivin pitäisi astua voimaan kaikissa jäsenmaissa 7.6.2026. Suomessa lain voimaantulo on viivästynyt. Tuoreen kansainvälisen kyselytutkimuksen mukaan suomalaisista työntekijöistä peräti yli 70 prosenttia ei tiedä direktiivistä juuri mitään, ja työnantajistakin vain kaksi kolmasosaa tuntee sen. Tiedot käyvät ilmi SD Worxin tutkimuksesta, johon vastasi lähes 6 000 työnantajaa ja 16 500 työntekijää eri puolilla Eurooppaa.
Kysely: Suomessa palkat laskee yhä useammin algoritmi eikä ihminen27.4.2026 07:35:00 EEST | Tiedote
Suomessa ulkoistetaan nyt palkkahallintoa kovempaa vauhtia kuin muualla Euroopassa, paljastaa tuore kansainvälinen tutkimus. Yritykset hakevat henkilöstöhallintoon säästöjä automaatiosta, kun talouden taantuma ja tekoälyn nopea kehitys mullistavat työelämää.
Kysely: Suomalainen henkilöstöjohtaja käyttää tekoälyä väärään ongelmaan30.3.2026 08:10:00 EEST | Tiedote
Suomalaiset yritykset käyttävät tekoälyä hallinnollisten rutiinien pyörittämiseen, kun eurooppalaiset rakentavat jo huomisen työelämää. Suomalaisilla työmarkkinoilla on kaksi samanaikaista ongelmaa: työnantaja ei tiedä, mitä osaamista yritys tarvitsee ja työntekijä ei tiedä, mitä mahdollisuuksia talon sisällä on. Tulokset käyvät ilmi SD Worxin tuoreesta tutkimuksesta, johon vastasi lähes 6 000 HR-johtajaa kuudestatoista Euroopan maasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme