Professori Rebecca Piekkari on valittu vuoden 2022 Espoo Ambassadoriksi

Nimitys julkistettiin 2.12.2022 Aalto-yliopiston Dipolissa pidetyssä kutsuvierastilaisuudessa, jota isännöivät Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä ja Aalto-yliopiston provosti Kristiina Mäkelä yhdessä Visit Espoon kanssa. Vuoden Ambassadorin valinta on osa Visit Espoon kongressimarkkinointia edistävää Espoo Ambassador -ohjelmaa.
Vuoden Ambassadoriksi valinta on tunnustus Rebeccan tärkeästä panoksesta kansainvälisten kongressien kutsumisessa ja järjestämisessä. Hän myös edustaa alansa kansainvälistä huippua ja on vaikutusvaltainen toimija tieteellisissä järjestöissä.
Rebecca Piekkari toimii vuorineuvos Marcus Wallenberg professorina Johtamisen laitoksella Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Siellä hän vastaa kansainvälisen liiketoiminnan aineen opetuksesta ja tutkimuksesta.
Kansainvälisten kongressien järjestämiseen Piekkari on tutustunut jo maisteriopiskelijana vuonna 1989, jolloin hän vastasi European International Business Academy -järjestön (EIBAn) kongressin puolisoiden ohjelmasta. Saman järjestön 50. vuosikonferenssin Piekkari on saanut järjestettäväkseen Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa Otaniemessä joulukuussa 2024.
Professori Piekkari näkee kansainvälisten kongressien järjestämisen ja emännöinnin tuovan tärkeää lisänäkyvyyttä tutkijoille, Espoolle ja Suomelle, sekä auttavan uusien lahjakkaiden professoreiden rekrytoinnissa laitokselle.
”Espoo ja Suomi ylipäänsä ovat mitä erinomaisin paikka järjestää kansainvälisiä kongresseja. Täällä on hyvät liikenneyhteydet, kansainvälisesti kiinnostavaa designia ja arkkitehtuuria, terveellistä ja herkullista ruokaa sekä kansainväliset yritykset ja dynaaminen start-up ekosysteemi. Vahvuutemme on myös valtava kokemus järjestää isoja tapahtumia menestyksekkäästi turvallisessa ympäristössä”, sanoo professori Rebecca Piekkari.
Espoo Ambassador -ohjelma on suunniteltu kongressijärjestäjien tueksi
Espoon kaupunki ja Visit Espoo käynnistivät Espoo Ambassador -ohjelman vuonna 2009. Ohjelman tavoite on alusta alkaen ollut kansainvälisten tieteellisten kongressien arvon ja laaja-alaisen vaikuttavuuden esille nostaminen sekä tutkijoiden ja tieteentekijöiden auttaminen ja tukeminen näiden tärkeiden tapahtumien järjestämisessä.
”Visit Espoo tarjoaa konkreettista apua kongressin eri järjestämisvaiheissa ja näiden palveluiden avulla haluamme osaltamme rohkaista tieteentekijöitä kutsumaan ja järjestämään oman alansa konferensseja Espoossa”, kertoo Visit Espoon matkailujohtaja Miikka Valo.
”Haluamme käydä aktiivista keskustelua tutkijoiden ja potentiaalisten järjestäjien kanssa ja kehittää kongressipalveluitamme vastaamaan tämän hetken ja tulevaisuuden muuttuvia tarpeita. Tässä Rebeccan valinnan myötä kahteentoista henkilöön kasvanut Espoo Ambassadoreiden joukko on tärkeässä roolissa. Ambassadorimme ovat myös parhaita mahdollisia viestinviejiä yliopiston sisällä mitä tulee saatavilla olevasta avusta viestimiseen”, Valo jatkaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Miikka Valo
Director, Conventions & Tourism
Enter Espoo Oy / Visit Espoo
puh. 043 824 6038
email: miikka.valo@espoo.fi
Kuvat




Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Visit Espoo vastaa vapaa-ajan sekä kokous- ja kongressimatkailun edistämisestä sekä markkinoinnista Espoossa. Visit Espoo toimii alueen matkailutoimijoiden yhteistyö- ja yhteismarkkinointiverkoston koordinoijana ja auttaa yrityksiä kasvattamaan kestävää liiketoimintaa sekä pääsemään kansainvälisille markkinoille. Haemme myös aktiivisesti erilaisia kokous- ja kongressitapahtumia kaupunkiin. Visit Espoo on osa Espoon kaupungin omistamaa markkinointiyhtiötä, Enter Espoo Oy:tä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Tiedote kasvun ja oppimisen lautakunnan kokouksesta 10.9.202510.9.2025 19:58:31 EEST | Tiedote
Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikön sekä kasvun ja oppimisen toimialan esikunnan viranhaltijoiden ratkaisuvallan delegointipäätöksen muutoksen. Päivitetyssä delegointipäätöksessä varhaiskasvatuksen aluepäällikölle on annettu toimivalta päättää oppimisen ja esiopetukseen osallistumisen tukeen liittyvän korvauksen maksamisesta yksityiselle palveluntuottajalle. Muutokset tulevat voimaan 11.9.2025 alkaen. Lisäksi kasvun ja oppimisen lautakunta valitsi Espoon suomenkielisten peruskoulujen johtokuntien jäsenet ja varajäsenet sekä nimitti puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat toimikaudeksi 2025–2027. Johtokuntien jäsenet valittiin oppilaitosten huoltajien ja henkilökunnan ehdotusten perusteella. Lautakunta sai myös selostuksen kesällä asukaspuistoissa järjestetystä puistoruokailupilotista sekä peruskoulujen koulukohtaisesta budjetoinnista.
Työllisyys- ja kotoutumisjaosto käynnisti kautensa8.9.2025 13:58:24 EEST | Tiedote
Kaupunginhalituksen työllisyys- ja kotoutumisjaosto kokoontui 8.9.2025 ensimmäistä kertaa uuden valtuustokauden mukaisella kokoonpanolla. Jaoston puheenjohtajana toimii Markku Sistonen (SDP).
Suomen suurimpien kaupunkien johtajat sitoutuvat luontokadon torjuntaan – Espoon Luontofoorumissa 600 osallistujaa5.9.2025 15:20:28 EEST | Tiedote
Suomen kymmenen suurinta kaupunkia sitoutuvat yhdessä luontokadon pysäyttämiseen. Kaupunginjohtajat ja pormestarit kokoontuivat 5.9.2025 Espoon Luontofoorumissa ja päivittivät kaupunkien yhteisen julkilausuman luonnon monimuotoisuuden turvaamisesta. Samassa yhteydessä julkistettiin myös Rakennusteollisuuden ja suurimpien kaupunkien yhteinen yhteistyöasiakirja.
Aluetalousselvitys: energiajärjestelmän investoinnit edistävät Espoon ilmastotavoitteita ja vihreää siirtymää4.9.2025 14:00:00 EEST | Tiedote
Espoon nopea väestönkasvu sekä liikenteen ja kaukolämmön sähköistyminen asettavat uusia vaatimuksia kaupungin energiajärjestelmälle. Energiajärjestelmä on keskeinen osa kaupunkien elinvoimaisuutta – se tukee ilmastotavoitteiden saavuttamista ja varmistaa sujuvan arjen niin asukkaille, yrityksille kuin muillekin toimijoille. Jos esimerkiksi sähköverkon kapasiteetti ei vastaa kasvavan kaupungin tarpeisiin, se voi hidastaa uusien toimijoiden liittymistä energiaverkkoon tai sähköautojen latausmahdollisuuksien lisäämistä.
Kommunerna längs Västbanan gör sig klara för beslutsfattande3.9.2025 10:02:24 EEST | Pressmeddelande
Västbanan Ab:s delägarkommuner Åbo, Esbo, Salo, Vichtis och Kyrkslätt börjar bereda sitt beslutsfattande för finansieringen av banprojektet Västbanan och godkännandet av aktieägaravtalet. Kommunerna har fört aktieägarförhandlingar med staten, i vilka en överenskommelse om projektets finansiella förpliktelser har ingått.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme