Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Itsenäinen Suomi - isänmaa, joka varmistaa kansalaisten turvan, leivän ja lämmön

Jaa
Suomi täyttää huomenna 105 vuotta. Itsenäinen Suomi, paras maa meille suomalaisille, on juhlimisen, vaalimisen ja puolustamisen arvoinen. Itsenäisen Suomen satavuotinen historia on tarina siitä, mihin pieni kansa pystyy, kun pidämme yhtä. Mitä hankalammat ajat, sitä tärkeämpää on vaalia vahvuuksiamme: yhteistyötä, omavaraisuutta ja kansakunnan kykyä huolehtia jokaisesta suomalaisesta.

Tänä vuonna itsenäisyyspäivää vietetään poikkeuksellisessa tilanteessa. Sota Euroopassa ja ukrainalaisten urhea taistelu arvoista tärkeimmän, vapauden puolesta. Samalla sodan seurauksena puhjennut energiakriisi osoittaa, miten suuri merkitys ruoka- ja energiaomavaraisuudella on itsenäiselle kansakunnalle.

  • Sodan seurauksena moni ihminen maailmalla ja meillä Suomessa joutui heräämään siihen, miten tärkeää oma ruuantuotanto ja energiaomavaraisuus on. Se, että pystymme ruokkimaan kansamme, lämmittämään kodit ja varmistamaan, että tehtailla on raaka-aineita ja energiaa pitämässä pyörät pyörimässä, muistuttaa MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila.

Marttilan mukaan Suomen pitää olla kansakuntana vahva ja puhallettava yhteen hiileen.

  • Meidän on pidettävä huolta toisistamme ja ruokaketjun jokaisesta lenkistä, ennen kaikkea tärkeimmästä, ruuantuottajasta. Jos se linkki katkeaa, on vahvinkin ketju käyttökelvoton, sanoo Marttila.

Marttilan mielestä puolustuksen rinnalla yhtä tärkeää on, että ruoka- ja energiahuolto toimivat niin rauhan aikana kuin poikkeusoloissa. 

  • Kansallinen ylpeys, ylpeys omasta maasta, metsistämme, pelloistamme ja vesistöistämme. Ne ovat niitä tekijöitä, jotka oman vahvan puolustuksen ohella antavat kansakunnallemme turvan kaikissa tilanteissa, muistuttaa Marttila.
  • Tänä itsenäisyyspäivänä haluan kiittää kaikkia suomalaisia itsenäisen kansakunnan vaalimisesta. Erityisesti haluan kiittää maa- ja metsätaloustuottajia, jotka tuottavat meille sen jokapäiväisen leivän ja etenkin silloin, kun tarve on suurin.

Lisätiedot: Juha Marttila, puheenjohtaja, MTK, 050 341 3167

Avainsanat

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Simonkatu 6
00100 HELSINKI

020 4131http://www.mtk.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

MTK ja Sahateollisuus toivat metsien ilmastohyödyt näkyviin Brysselissä – paine LULUCF-päätösten muuttamiseen kasvaa25.4.2025 10:16:33 EEST | Tiedote

Maankäyttösektorin päästöjä koskevaa LULUCF-säädöstä arvioidaan komission työohjelman mukaan tänä vuonna. MTK ja Sahateollisuus perustelivat aktiivista metsien hoitoja ja käyttöä sekä kilpailukykyisen sahateollisuuden merkitystä Brysselissä torstaina pidetyssä seminaarissa. ”Komission on tunnustettava tosiasiat ja todettava, että metsien hiilinieluihin perustuvalta politiikalta on pudonnut pohja pois”, vaati MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila.

MTK:n terveiset hallituksen kehysriihelle: ”Pidetään kiinni Suomen vahvuuksista, uskalletaan tarttua uuteen kasvuun”17.4.2025 09:37:54 EEST | Tiedote

Muuttuneessa maailmassa Suomen talous ja maan elinkeinotoiminta ovat uudessa ja osin arvaamattomassa tilanteessa. Ensi viikolla puoliväliriiheensä kokoontuvan hallituksen on välttämätöntä pitää kiinni Suomen olemassa olevista vahvuuksista. Toisaalta hallituksen on kyettävä tarttumaan tunnistettaviin, uusiin kasvumahdollisuuksiin, kuten uusiutuvan energian eri muotoihin, puhtaisiin teknologioihin ja matkailuun. Uusi kasvu syntyy markkinoilta ja reilulla lainsäädännöllä turvatusta toimintaympäristöstä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye