SDP

Sähkön hintakriisi kärjistyy - SDP on valmis toimimaan

Jaa
SDP on valmis ottamaan käyttöön kaikki keinot, joilla sähkön hintaa kuluttajille pidetään kohtuullisena, kannusteita sähkön säästämiseen parannetaan ja yritysten edellytyksiä selvitä kriisin yli vahvistetaan. Esitämme toimenpiteitä, joilla tilanteeseen voisi puuttua siten, etteivät ne vaikuttaisi haitallisesti energiayhtiöiden ja suurten sähkönkäyttäjien mahdollisuuksiin osallistua sähkömarkkinoille lisäten siten sähköpulan riskiä, mutta kotitaloudet ja yritykset selviävät kriisiajan yli.

Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainassa käynnistynyt energiakriisi ja Venäjän Eurooppaa vastaan käymä energiasota ovat nostaneet sähkön hinnat ennätyskorkealle. Suomi on ajautumassa sähkön hintakriisiin. Loppusyksyllä talven näkymiä sähkön hinnan osalta pidettiin vielä kohtuullisina, kun esimerkiksi Olkiluoto 3:n uskottiin olevan käynnissä vuoden loppuun mennessä. Tällä hetkellä on uhkana, että talven aikana Suomessa ja Euroopassa voi korkeiden hintojen lisäksi olla edessä jopa sähköpula sekä kiertävät sähkökatkot. SDP:n elinkeino- ja energiatyöryhmän puheenjohtajina toimivat Matias Mäkynen ja Riitta Mäkinen tuovat esiin SDP:n aloitteet tilanteen nopeaksi korjaamiseksi.

- Kohonneiden hintojen vuoksi tilanne on sietämätön erityisesti kotitalouksien näkökulmasta, koska kukaan ei ole voinut varautua nykyiseen kriisiin. Tilanne on verrattavissa koronakriisin aikaan, jolloin valtiot ympäri Eurooppaa kokosivat erilaisia tukipaketteja niin yrityksille kuin yksittäisille kansalaisillekin ennakoimattomassa tilanteessa. Myös nyt lukuisat Euroopan maat ovat ottaneet käyttöön vastaavia toimia, joita nyt esitämme, sanoo SDP:n ryhmäpuheenvuoron eduskunna budjettikeskustelussa keskiviikkona pitänyt Riitta Mäkinen.

- SDP on valmis ottamaan käyttöön kaikki keinot, joilla sähkön hintaa kuluttajille pidetään kohtuullisena, kannusteita sähkön säästämiseen parannetaan ja yritysten edellytyksiä selvitä kriisin yli vahvistetaan. Esitämme toimenpiteitä, joilla tilanteeseen voisi puuttua siten, etteivät ne vaikuttaisi haitallisesti energiayhtiöiden ja suurten sähkönkäyttäjien mahdollisuuksiin osallistua sähkömarkkinoille lisäten siten sähköpulan riskiä, mutta kotitaloudet ja yritykset selviävät kriisiajan yli, SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen sanoo.

SDP:n toimet sähkön hintakriisin nopeiksi ratkaisuiksi:

1. Kotitalouksille on laadittava kuluvalle talvelle määräaikainen sähkön hintakatto, joka on alle 20 s/kWh. Hinta ylittäisi edelleen selvästi pitkän aikavälin keskiarvon eikä siten oleellisesti heikentäisi kannustinta vähentää kulutusta. Lopulliset kustannukset valtiolle olisivat riippuvaisia valitusta mallista, sähkön markkinahinnasta sekä siitä, miten muita tässä lueteltuja keinoja otetaan käyttöön. On käytettävä tehokkaimpia keinoja, joilla kotitalouksien hinnat saadaan laskettua ja joista aiheutuu pienin rasite julkiselle taloudelle. Mahdollinen mallissa käytettävä tuki tulisi rajata myös niin, että tuetun sähkön määrälle asetetaan kuukausittainen yläraja niin, että se huomioi tyypillisen sähkölämmitteisen omakotitalon kulutuksen. Mallia toteutetuista sähkön hintakatoista voidaan ottaa sen käyttöön ottaneista maista, esimerkiksi Norjasta, Saksasta, Rankasta tai Virosta.

2. Mahdollinen hintakaton sisältämä tuki voidaan tarvittaessa rahoittaa valmisteilla olevalla energia-alan ylisuuriin voittoihin puuttuvalla windfall verolla, jonka odotetut tuotot ovat 0,5 – 1,3 miljardia euroa. SDP tukee valtiovarainministeriön esitystä ja on ollut pitkään windfall-veron kannalla.

3. Hintakriisi koskee myös yrityksiä. Valtion on kriisissä tuettava yrityksiä, jotka vähentävät sähkön kulutustaan. Tehopulan torjumiseksi on syytä kartoittaa sellaista kaupallista sähkön kulutusta, joka ei tällä hetkellä osallistu markkinaehtoiseen kulutusjoustoon (esim. säätösähkömarkkina). Näille toimijoille (esim. kasvihuoneet) voidaan rakentaa huutokauppa, jossa niiltä ostetaan markkinaehtoisesti kysyntäjoustoa eli yritykset saavat tukea siitä, että ne laittavat toimintonsa kiinni ainakin talven tai korkeimman kulutuksen ajaksi. Tämän myötä sähkön kokonaiskulutus ja hinta pienenisivät ja kyseiset toimijat eivät jää kriisioloissa tyhjän päälle. Samalla on huolehdittava työntekijöiden tehostetusta suojasta näissä tilanteissa.

4. Viranomaisten on kriisissä huolehdittava sähkön toimitusvarmuuden rinnalla myös hinnoista. Energiaviraston, Kilpailu- ja kuluttajaviraston sekä kantaverkkoyhtiö Fingridin tehtävänä on kriisiaikana oltava sähkön hinnan kohtuullisuudesta huolehtiminen. Tavallisesti viranomaiset ovat vastuussa vain sähkön toimitusvarmuudesta. Tämä tarkoittaisi käytännössä tarkempaa valvontaa, ettei kriisiolosuhteissa kukaan käytä markkinatilannetta hyväkseen tai että Fingrid ottaa varavoimaloita ja kysyntäjoustoa käyttöön hintojen hillitsemiseksi sekä hankkii tarkoitusta varten lisää kysyntäjoustoa.

5. Tarkempaa tietoa päätöksenteon pohjaksi. Kriisissä on tärkeää tietää, miten se kohtelee erilaisia kotitalouksia ja yrityksiä. Fingridin Datahubista on saatava tutkimuskäyttöön tuntitason käyttöpaikkakohtainen tieto kunkin käyttöpaikan sähkönkäytöstä. Tiedontuotantoon voidaan käyttää koronakriisin myötä vakiinnutettua Datahuonetta. Menetelmät tiedon saamiseksi ovat Datahubin ja Tilastokeskuksen välillä olemassa. Tiedot on raportoitava kriisiaikana vähintään kerran viikossa. Tarkemman datan pohjalta voidaan myös luoda paremmin kohdentuvia tukijärjestelmiä.

Euroopan maiden toimista hintakriisissä kts. Bruegel-instituutin koonti Euroopan maiden vastauksista sähkön hintakriisiin: https://www.bruegel.org/dataset/national-policies-shield-consumers-rising-energy-prices

Yhteyshenkilöt

Matias Mäkynen
SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja
p. 0405094409
matias.makynen@eduskunta.fi


Riitta Mäkinen
kansanedustaja
p. 0504302197
riitta.makinen@eduskunta.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SDP
SDP
Siltasaarenkatu 18-20 C
00530 HELSINKI

09 478 988 (vaihde)http://www.sdp.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP

SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi: Kokoomus on käymässä seuraavaksi sunnuntailisien kimppuun15.6.2024 15:53:52 EEST | Tiedote

Kokoomus hyväksyi puoluekokouksessaan linjakseen sen, että sunnuntailisät eivät olisi enää turvattu lakisääteisesti, vaan ne vietäisiin paikallisen sopimisen piiriin. Kokoomus ajaa hallituksessa paikallisen sopimisen heikentämistä ja sen jälkeen haluaa siirtää työntekijöiden toimeentulon kannalta merkittävän sunnuntailisän paikallisesti sovittavaksi.

Tiedoksi medialle: SDP:n puoluejohto kampanjoi perjantaina ja lauantaina6.6.2024 10:03:05 EEST | Tiedote

Arvoisa median edustaja, SDP:n puoluejohto kampanjoi tulevana perjantaina ja lauantaina ennen sunnuntain vaalipäivää. Alla eurovaalikiertueen tapahtumat puoluejohdon osalta. Kaikki tapahtumat lisätietoineen löytyvät verkkosivuiltamme: https://www.sdp.fi/tapahtumat/ Perjantai 7.6. Puheenjohtaja Antti Lindtman Kouvola, kauppakeskus Hansa klo 15.30 Lappeenranta, Satamatori klo 17.15 Puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi Mänttä-Vilppula, Mäntän tori klo 10 Virrat, Kirppis Virrat (os. Virtaintie 32) klo 12 Orivesi, S-marketin edusta (os. Keskustie 36) klo 14 Tampere, keskustorin vaalimökki klo 16 Lauantai 8.6. Puheenjohtaja Antti Lindtman Vantaa, Myyrmäen Paalutori klo 10 Helsinki, Kampin Narinkkatori klo 11.30 ja Vuosaaren Mosaiikkitori klo 12.30 Orimattila, Orimattilan kesämarkkinat (os. Erkontie 16) klo 14 Lahti, Lahden kauppatori klo 15 Puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi Lahti, Lahden satama klo 10, Mukkulan ostari klo 10.45 ja Liipolan ostari klo 11.30 Varapuheenjohtaja Nasima Razmyar Van

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye