Jyväskylän yliopisto

Missä fysiikan kirjoittaneet naiset ovat? Tutkimus avaa lukiolaisten motivaatioita opiskella fysiikkaa

19.12.2022 11:30:00 EET | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

Jaa
Fysiikan ylioppilaskirjoituksiin ilmoittautuneiden naisten määrä on lähes kaksinkertaistunut vuodesta 2017 vuoteen 2021. Muutos ei kuitenkaan näy fysiikan yliopisto-opintoja aloittavissa, ja ala on edelleen miesvaltainen. Jyväskylän yliopiston fysiikan laitoksella tehty tutkimus pyrkii avaamaan tätä ristiriitaa.
Fysiikan ylioppilaskirjoituksiin ilmoittautuneiden määrän kehitys vuodesta 2013.
Fysiikan ylioppilaskirjoituksiin ilmoittautuneiden määrän kehitys vuodesta 2013.

Tutkimuksessa selvitettiin lukiolaisten motivaatiota opiskella fysiikkaa ja mahdollisia eroja sukupuolten välillä. Yksi tähän vaikuttava tekijä vaikuttaa olevan korkeakoulujen opiskelijavalintauudistus. Sen pisteytysjärjestelmän myötä fysiikasta on tullut monelle alalle eniten valintapisteitä antava reaaliaine.

Miesopiskelijoita kiinnostaa enemmän fysiikka, naiset hakevat enemmän hyötyä eri aloille

Tutkimuksen tulosten mukaan lukion syventävillä kursseilla fysiikkaa opiskelevilla miehillä on vahvempi sisäinen motivaatio opiskella fysiikkaa ja suurempi halu työskennellä tulevaisuudessa alalla. Miehet kommentoivat esimerkiksi ”Fysiikka on mielenkiintoista ja jollain tavalla palkitsevaa”“Opiskelen fysiikkaa luonnontieteellisen uran mahdollistamiseksi”.

Naisopiskelijoilla taas motivaatiossa painottui miehiä enemmän fysiikan opiskelusta saatava hyöty esimerkiksi aivan toisen alan jatko-opiskelupaikan saamisessa: “(Opiskelen fysiikkaa) korkeiden todistuspisteiden vuoksi, eli päästäkseni kauppikseen”. Myös aiemmissa tutkimuksissa Suomessa ja ulkomailla on havaittu naisopiskelijoiden motivaation fysiikan opiskeluun liittyvän miehiä useammin siihen, mitä fysiikan opiskelu mahdollistaa.

Opiskelijavalintauudistus kannustaa lukiolaisia fysiikan pariin

Tutkimuksen mukaan erityisesti naisten lisääntynyt into opiskella lukiofysiikkaa saattaa liittyä juuri sen suureen arvoon todistusvalinnassa. Vaikka fysiikan opiskeleminen aloitettaisiin ulkoisesti motivoituneena, voi sisäinen motivaatio herätä lukio-opintojen aikana. ”Fysiikan opetuksen kannalta on hienoa, että se on suosittu lukioaine. Myös yhteiskunnan kannalta se on tärkeää, sillä korkeakouluihin ja työmarkkinoille tarvitaan riittävästi matemaattis-luonnontieteellisten ja teknisten alojen osaajia”, tutkijat huomauttavat. Fysiikan kirjoittaneiden kasvanut määrä avaa mahdollisuuden kouluttaa näitä osaajia. Samalla on kuitenkin tehtävä työtä, jotta kaikki opiskelijat voisivat kokea, että fysiikka on juuri heitä varten eikä esimerkiksi liian maskuliininen ala. “Fysiikan opiskelumotivaation kehittymistä olisikin tarvetta seurata lukion läpi aina jatko-opintoihin asti”, Ville Heinonen toteaa.

Tutkimus “Lukiolaisten motivaatio opiskella fysiikkaa: onko tässä eroja miesten ja naisten välillä?” on julkaistu FMSERA Journal -lehden numerossa 5(1), ja se perustuu Ville Heinosen pro gradu -työssään tekemään tutkimukseen. Tutkimus on toteutettu osana fysiikan laitoksen opettajankoulutuksen ja opetuksen tutkimuksen ryhmän toimintaa.

Linkki tutkimukseen: https://journal.fi/fmsera/article/view/115439

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ville Heinonen, vionjuhe95@gmail.com
Yliopistonlehtori Antti Lehtinen, antti.t.lehtinen@jyu.fi
Professori Anu Kankainen, anu.kankainen@jyu.fi

Kuvat

Fysiikan ylioppilaskirjoituksiin ilmoittautuneiden määrän kehitys vuodesta 2013.
Fysiikan ylioppilaskirjoituksiin ilmoittautuneiden määrän kehitys vuodesta 2013.
Lataa
Fysiikan alemman tutkinnon aloittaneet vuodesta 2013.
Fysiikan alemman tutkinnon aloittaneet vuodesta 2013.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Jyväskylän yliopisto
Jyväskylän yliopisto
PL 35
40014 Jyväskylä

http://www.jyu.fi

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Suomen ensimmäinen väitöskirja burleskitaiteesta: “Riisuminen paljastaa yhteiskunnan normeja”8.4.2026 06:59:00 EEST | Tiedote

Burleskissa riisuminen voi olla yhtä aikaa sekä viihdyttävä osa esitystä että harkittu teko haastaa länsimaisia kauneus- ja kehoihanteita. Tätä FM Salli-Sofia Ritola tarkastelee tuoreessa väitöskirjassaan, joka on ensimmäinen suomalaisesta burleskitaiteesta tehty väitöstutkimus. Tutkimus osoittaa, että suomalainen burleski sekä hyödyntää että haastaa länsimaisia kauneus- ja kehoihanteita tehden siitä myös poliittisen teon.

Väitös: Puupohjaisten innovaatioiden mahdollisuudet nähdään merkittävinä, mutta potentiaalin toteutuminen vaatii tukea7.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote

KTM Venla Wallius tarkastelee Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun yritysten ympäristöjohtamisen väitöstutkimuksessaan erilaisten toimijoiden näkemyksiä puupohjaisista innovaatioista ja niiden mahdollisuuksista osana kestävyyssiirtymää. Tutkimuksen mukaan useat sidosryhmät näkevät puupohjaisilla innovaatioilla olevan monia mahdollisuuksia kestävyyssiirtymän edistämisessä, mutta potentiaalin toteutuminen edellyttää lisää investointeja, tutkimusta, läpileikkaavaa yhteistyötä toimijoiden välillä, viestintää sekä poliittista tukea.

Lasten ulkoilu ja useamman lajin harrastaminen vähentyvät jo ensimmäisten kouluvuosien jälkeen7.4.2026 08:34:32 EEST | Tiedote

Jyväskylän yliopiston tuore väitöstutkimus osoittaa, että lasten ulkoilun määrä ja monilajinen liikuntaharrastaminen ovat korkeimmillaan alakoulun alkuvuosina. Tämän jälkeen liikunnan määrä vähenee ja harrastaminen keskittyy yhä enemmän yhteen lajiin. Kuitenkin juuri omatoiminen ulkoilu yhdistettynä monilajiseen harrastamiseen tukee parhaiten lasten fyysistä aktiivisuutta, fyysistä kuntoa ja motorisia taitoja.

“Ai tässä on undertrå?” Doktorsavhandling visar att användning av dialekt, standardsvenska och finska kan till och med stödja lärandet7.4.2026 07:32:00 EEST | Tiedote

I finlandssvenska skolor används standardspråk, dialekt och finska, och denna språkliga överlappning kan till och med stödja lärandet. I sin doktorsavhandling undersöker fil.mag. Paulina Nyman-Koskinen hur interaktionen i en klass formas när språk sammanflätas. Studien belyser en verklighet som präglar många finlandssvenska skolor, men som sällan har undersökts.

Miljoonarahoitus vaihdevuositutkimukseen Jane ja Aatos Erkon säätiöltä2.4.2026 09:31:43 EEST | Tiedote

Jane ja Aatos Erkon säätiö on myöntänyt 1,017 miljoonan euron rahoituksen Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan tutkimukselle. Apulaisprofessori Eija Laakkosen hanke tutkii vaihdevuosien keskeistä mutta vielä puutteellisesti ymmärrettyä ilmiötä: estrogeenin vähenemisen vaikutuksia naisten sydän- ja aineenvaihduntaterveyteen, hermoston ja rasvakudoksen toimintaan, kehonkoostumukseen ja elämänlaatuun.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye