Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

Huomioi hengitystieinfektioiden ehkäisy myös jouluna ja uutena vuotena – THL päivitti koronaohjeistuksiaan

20.12.2022 11:58:21 EET | Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL | Tiedote

Jaa

Suomessa liikkuu tällä hetkellä runsaasti eri hengitystieinfektioita. Influenssaepidemia on alkanut ja RS-viruksen aiheuttamia tautitapauksia on paljon. Koronatilanne on vakaa, mutta virusta kiertää väestössä edelleen runsaasti.

Koronalta, influenssalta ja muilta hengitystieinfektioilta voi suojautua samoin keinoin:

  • Ota suositellut rokotukset – ne ovat paras keino suojautua vakavalta taudilta.
  • Sairasta kotona – myös joulun aikaan.
  • Pese kädet, yski ja aivasta hihaan – hengitystieinfektioita vältetään parhaiten huolehtimalla hygieniasta.
  • Arvioi oma riskisi, käytä tarvittaessa maskia ja pidä etäisyyttä.
  • Huolehdi ilmanvaihdosta.

”Samat varotoimet pätevät kaikkiin hengitystieinfektioihin. Tärkeää niiden ehkäisyssä on, ettei lähde sairaana esimerkiksi kyläilemään jouluksi. Itse kukin voi näin suojata etenkin riskiryhmiä, kuten vanhuksia”, sanoo THL:n ylilääkäri Tuula Hannila-Handelberg.

Kansalaisille suunnattuja koronaohjeita päivitetty

THL on päivittänyt kansalaisille suunnattuja koronaohjeitaan. Verkkosivujen koronasisältöjä on yhdenmukaistettu muiden infektiotautien sivuja vastaaviksi.

Perustietoa koronaviruksesta ja koronataudin oireista löytyy vastedes koottuna tiiviisti yhdelle verkkosivulle. Ohjeita kaikenlaisten hengitystieinfektioiden ehkäisyyn on keskitetty yhdeksi kokonaisuudeksi.

”Koronavirukseen kannattaa suhtautua kuten muihinkin hengitystieinfektioihin. Juuri koronavirusta koskeville erityisille ohjeille ei enää ole tarvetta”, Hannila-Handelberg toteaa.

Eri hengitystieinfektioita hoidetaan samalla tavalla

Koronaviruksen aiheuttamaa tautia ei useinkaan voi erottaa muista hengitystieinfektioista oireiden perusteella. Lievää koronavirusinfektiota hoidetaan samalla tavoin kuin tavallista flunssaa.

Jos yleisvointi laskee tai oireet ovat vakavia, on syytä olla yhteydessä terveydenhuoltoon, kuten aina muidenkin sairastumisien kohdalla.

”Riskiryhmiin kuuluvien kannattaa matalalla kynnyksellä olla yhteydessä omaan terveydenhuoltoonsa. Riskiryhmäläisillä koronaoireiden hoitoon on mahdollista aloittaa tarvittaessa lääkehoito”, Hannila-Handelberg sanoo.

Aiemmin suositeltiin, että koronaan sairastunut välttäisi kontakteja viisi vuorokautta oireiden alusta. Nyt voi toimia kuten tavallisen flunssan ja nuhakuumeen kanssa: arkeen voi palata, kun kuume on poissa ja oireet ovat selvästi vähentyneet.

”Hengitystieinfektioon sairastuneena on hyvä jäädä kotiin lepäämään. Töihin, kouluun ja päiväkotiin voi palata, kun oireet ovat selvästi vähentyneet ja mahdollinen kuume on poissa. Lapsen kohdalla on hyvä odottaa, että lapsi jaksaa osallistua opetukseen tai varhaiskasvatuksen toimintaan. Työpaikat voivat antaa omia ohjeistuksia”, Hannila-Handelberg sanoo.

Virusinfektioissa tartuttavuus vähenee nopeasti oireiden alkamisen jälkeen. Jälkinuha tai -yskä voi jatkua pitkäänkin, eikä se estä paluuta esimerkiksi töihin, kouluun ja päiväkotiin.

Koronalle altistuneet voivat jatkaa arkeaan normaalisti

Vaikka perheessä olisi koronatartunta, voivat muut perheenjäsenet mennä normaalisti esimerkiksi töihin, kouluun, päiväkotiin ja harrastuksiin, jos he itse ovat oireettomia.

Koronan kotitestejä voi edelleen käyttää halutessaan. Terveydenhuollossa koronatestejä tehdään vain rajatusti muun muassa oireisille vakavan koronataudin riskiryhmiin kuuluville.

THL jatkaa koronavirustilanteen seurantaa ja raportoi muun muassa sairaanhoidon tilanteesta, koronaviruksen esiintyvyydestä jätevedessä ja havaituista virusvarianteista.

Lisätiedot

Tuula Hannila-Handelberg
ylilääkäri
THL
029 524 7701
etunimi.sukunimi@thl.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Mannerheimintie 166
00270 Helsinki

029 524 6000https://thl.fi

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

THL viikolla 19/202630.4.2026 12:18:00 EEST | Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 30.4. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet ti 5.5. THL:n katsaus: Suomen kokonaisturvallisuus edellyttää arjen luottamusta ja toimivia palveluita. THL:n tuoreen katsauksen mukaan Suomen kokonaisturvallisuus nojaa ennen kaikkea väestön hyvinvointiin, oikea-aikaisiin sosiaali ja terveyspalveluihin sekä henkiseen kriisinkestävyyteen. THL julkaisee kokonaisturvallisuuskatsauksessaan yli 100 toimenpidesuositusta yhteiskunnan turvallisuuden vahvistamiseksi muuttuneessa turvallisuusympäristössä. Lisätiedo

THL viikolla 18/202623.4.2026 14:58:58 EEST | Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 23.4. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Uutiset ma 27.4. Katsaus väkivallan ehkäisyn tilanteesta hyvinvointialueilla julkaistaan. Lisätiedot: saija.jarvimaki(at)thl.fi, puh. 029 524 7632 ti 28.4. Toisiolain mukaiset tietopyynnöt siirtyvät THL:lle 1.6.2026 alkaen. Lisätiedot: leena.piponius(at)thl.fi, puh. 029 524 7890 Lisätietoa: Katso myös ajankohtaisia uutisiamme thl.fi Seuraa THL:ää myös sosiaalisessa mediassa THL:n tuoreimmat julkaisut löytyvät Julkarista THL on myös Instagramissa tunnuksella @thl.fi

THL viikolla 17/202616.4.2026 15:07:34 EEST | Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 16.4. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet Julkaisemme hallitusohjelmaratkaisumme to 23.4. Tärkein tavoitteemme koskee ihmisten henkisen kriisinkestävyyden vahvistamista. Sen edellytyksiä ovat luottamus tulevaan, hyvä fyysinen ja psyykkinen terveys, sosiaalinen hyvinvointi sekä toimiva yhteiskunta. Kerromme ehdotuksemme tarvittavista toimista. Lisätiedot: kristiina.hamalainen(at)thl.fi, puh. 029 524 7438 Blogit ke 22.4. Kokeilut vievät lastensuojelun uudistusta eteenpäin. Kirjoittajat: Tuula Jäppin

Enkäten Hälsa i skolan: Barn och unga med utländsk bakgrund mår i många avseenden sämre än sina jämnåriga, men tycker om att gå i skolan16.4.2026 00:00:00 EEST | Pressmeddelande

Barn och unga med utländsk bakgrund mår inom många områden av hälsa, välbefinnande och säkerhet sämre än barn och unga vars föräldrar båda har finländsk bakgrund. Skillnaderna är särskilt tydliga när det gäller pojkars hälsa och välbefinnande. Uppgifterna bygger på enkäten Hälsa i skolan som genomförs av Institutet för hälsa och välfärd (THL).

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye