Elintarvikevienti ylittää ensimmäistä kertaa 2 miljardia euroa
![Esa Wrang, Food from Finland/Business Finland](/data/images/00482/fd97ab4f-97cd-4731-844d-e6774d6aae34-w_720.jpg)
– Kotimaassa elintarviketeollisuuden kasvun mahdollisuudet ovat rajalliset. Lisääntyvän viennin myötä elintarvikealan kapasiteettia saadaan kasvatettua, jolloin myös kotimaan markkina vahvistuu ja kestää paremmin kriisejä, sanoo Food from Finland –ohjelman johtaja Esa Wrang Business Finlandista. Elintarvikeviennillä on strategista merkitystä Suomen kansalliselle omavaraisuudelle ja ruokaturvallisuudelle.
Wrangin mukaan viennin kehittyminen kannustaa yrityksiä yhä strategisempaan vientitoimintaan, lisäresurssien kohdistamiseen kansainvälisille markkinoille sekä uusien markkinoinnin keinojen ja jakelukanavien käyttöönottoon.
Merkittävimmät vientiluvut on saavutettu Ranskassa, jossa kasvua on edelliseen vuoteen verrattuna noin 60 %. Suomen vienti EU-maihin kasvoi keskimäärin 26 %. EU:n ulkopuolisista maista elintarvikevientimme kasvoi Kiinaan, Norjaan, Yhdysvaltoihin, Etelä-Koreaan, Japaniin ja Uuteen Seelantiin. Suomalaisten elintarvikkeiden vienti Saksaan kasvoi noin 10 %.
Grüne Woche alkaa huomenna – suomalaisyritykset esillä
Business Finlandin toteuttaman Food from Finland -ohjelman toimintakaudella vuodesta 2014 alkaen Suomen elintarvikevienti Saksaan on kaksinkertaistunut 60 miljoonasta eurosta yli 130 miljoonaan euroon. Saksalaisiin jakelukanaviin on saatu suomalaisia tuotteita koko ajan yhä enenevässä määrin.
– Teemme yhteistyötä mm. EDEKA- ja Globus -vähittäiskauppaketjujen kanssa. Suomalaisia tuotteita on edennyt myös muihin merkittäviin jakelukanaviin Saksassa, kuten REWEen ja Amazoniin. Korkealla laadulla pärjää myös Saksan kilpailluilla markkinoilla, kertoo Lili Lehtovuori, joka vastaa Food from Finland -ohjelman Saksan aktiviteeteista.
Food from Finland -ohjelma vie Internationale Grüne Woche -messuille Berliiniin 12 suomalaisyritystä 20.–29.1.2023. Osallistujien joukossa ovat mm. Kuivalihakundi, Laitilan Wirvoitusjuomatehdas, Kyrö Distillery, Kalaneuvos, Kouvolan Lakritsi, Lammin Sahti ja Poikain Parhaat.
– Vientimenestys on erittäin tärkeää alkutuotannollemme, joka luo vahvan pohjan koko elintarvikeketjun menestykselle. Maatilojen taloudellinen tilanne on hälyttävä ja suuri määrä tiloja uhkaa lopettaa toimintansa huonon kannattavuuden johdosta. Ilman vahvaa kotimaista alkutuotantoa menetämme ainutlaatuisen kansallisen ruokaprofiilin ja sen tuomat kilpailuedut sekä koti- että vientimarkkinoilla, sanoo Internationale Grüne Woche -messuilla vieraileva maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen.
Elintarvikeviennin kasvu parantaa Suomen omavaraisuutta ja ruokaturvallisuutta
Suomen keskeisimpinä vientikategorioina ovat erilaiset maitojalosteet, tuore kala, alkoholituotteet, sianliha, sokerikemian tuotteet, mylly- ja viljatuotteet (erityisesti kaura- ja kaurajalosteet), suklaa ja makeiset sekä entistä enemmän myös erilaiset terveysvaikutteiset tuotteet.
Elintarvikesektori on Suomen neljänneksi suurin toimiala, joka työllistää suoraan lähes 40 000 työntekijää ja epäsuorasti joka kahdeksannen suomalaisen, eli yli 340 000 henkilöä. Yksi työpaikka elintarviketeollisuudessa tuottaa Suomeen yli kolme muuta työpaikkaa. Suomessa raaka-aineiden kotimaisuusaste on erittäin korkea (82 %) ja elintarvikeviennin arvonlisästä noin 72 % jää Suomeen.
– Suomalaisten vientituotteiden lisäarvoa on pyritty koko ajan nostamaan. Pitkäjänteisen työn tuloksena Suomen elintarvikesektori ja -tuotanto on kestävän kehityksen mukainen, elinvoimainen ja innovatiivinen. Tuotteiden kilpailukyky kansainvälisillä markkinoilla on koko ajan parantunut, Esa Wrang sanoo.
Viennin luvut: Elintarviketeollisuusliitto, ulkomaankaupan tilastopalvelu / Tulli.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Esa Wrang, Head of Food Program, Food from Finland, Business Finland
esa.wrang (at) businessfinland.fi, +358 400 243 076
Lili Lehtovuori, Senior Advisor, Food from Finland, Business Finland
lili.lehtovuori (at) businessfinland.fi, +43 664 254 5289
Maria Arruda, Head of Communication, Business Finland
maria.arruda (at) businessfinland.fi; +358 400 933 913
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta ja kansainvälistymispalveluita sekä edistää matkailua ja investointeja Suomeen. Organisaatiossa työskentelee 760 asiantuntijaa noin 40 toimipisteessä maailmalla ja 16 toimipaikassa Suomessa. Business Finland on osa Team Finland -verkostoa. www.businessfinland.fi
Business Finlandin Food from Finland -ohjelma esittelee suomalaisia elintarvikeyrityksiä kansainvälisille ostajille ja vahvistaa Suomen imagoa korkealaatuisten elintarvikkeiden tuottajamaana. Ohjelma kannustaa yrityksiä kehittämään uusia innovaatioita sekä solmimaan kumppanuuksia tutkimusorganisaatioiden kanssa. www.foodfromfinland.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Business Finland
Suomen saavutettavuus ilman lentämistä: 63 tuntia Madridista, 38 tuntia Pariisista18.6.2024 07:45:00 EEST | Tiedote
Matka Madridista Suomeen kestää parhaimmillaan 63 tuntia, Pariisista 38 tuntia, Berliinistä 29 tuntia ja Kööpenhaminasta 18 tuntia, kun käytetään julkisia liikenneyhteyksiä ilman lentämistä. Maantie- ja merimatkat vievät keskimäärin seitsemän kertaa enemmän aikaa kuin vastaavat lentomatkat. Juna- ja bussimatkustus ovat hitaampia vaihtoehtoja, mutta aiheuttavat vähemmän kasvihuonepäästöjä. Monipuoliset yhteydet ovat tärkeitä myös huoltovarmuuden kannalta.
KORJAUS KLO 18.04 LÄHETETTYYN TIEDOTTEESEEN: BUSINESS FINLANDIN ULKOMAANTOIMINTOJEN INTEGROINTI ULKOMINISTERIÖÖN RISKEERAA YRITYSTEN KASVUN VAUHDITTAMISTA14.6.2024 21:06:42 EEST | Tiedote
Tapa, jolla Business Finlandin ulkomaantoiminnot integroidaan ulkoministeriöön, on vielä hahmottumatta. Päätöstä seuraa pitkä ja hankala prosessi, joka pahimmillaan rapauttaa yritysten saamat palvelut ja riskeeraa viennin kehityksen ja Suomen talouden kasvun.
Ravebileet saunassa ja illallinen Espalla – kansainväliset matkailijat tutustuivat suomalaiseen onnellisuuteen14.6.2024 08:25:54 EEST | Tiedote
Visit Finlandin ja Helsinki Partnersin yhteisen Helsinki Happiness Hacks -kampanjan myötä tällä viikolla 14 matkailijaa ympäri maailman ovat tutustuneet suomalaiseen onnellisuuteen. Viikon ohjelmaan kuului muun muassa jäätelöä Kauppatorilla, skeittausta Suvilahdessa, keramiikkatöitä Arabia135:n tiloissa ja ravebileet saunalautalla.
Los Angelesin päästöt kuriin suomalaisteknologialla – Business Finland tuo ostajat tutustumaan Tampereen älykkäisiin kaupunkiratkaisuihin11.6.2024 08:29:00 EEST | Tiedote
Los Angelesin kaupunki tekee mittavia investointeja infrastruktuuriin valmistautuessaan vuoden 2028 kesäolympialaisiin. Business Finlandin Decarbonized Cities -ohjelma tuo 10-14.6.2024 Los Angelesin ostajat Tampereelle ja Helsinkiin tutustumaan älykkäisiin ja kestäviin kaupunkiratkaisuihin ja yrityksiin. Kyseessä on ennennäkemätön mahdollisuus suomalaisyrityksille.
Giant Forest Industry Delegation from North America – Unprecedented Interest towards Finland10.6.2024 08:01:00 EEST | Press release
Business Finland is organizing a historically comprehensive visit for the forest and wood products industry and the wood construction sector from the United States and Canada to Finland. Over 60 North Americans from nine states and Nova Scotia Canada participate the Finnish visit.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme