

Vuoden parhaat ARA-neliöt 2023 -palkinto Kortepohjan ylioppilaskylälle

Vuoden parhaat ARA-neliöt 2023 -laatupalkinto on myönnetty Jyväskylän Kortepohjan ylioppilaskylän perusparannus- ja alueuudistushankkeelle. Ideana on ollut säilyttää alueen identiteetti, mutta rikastuttaa sitä uudella rakenteella sekä uusilla asukkailla ja palveluilla. Kortepohjan uudistava perusparantaminen on ollut poikkeuksellinen menestystarina, joka toteuttaa myös kiitettävästi kiertotalouden tavoitteita. Kohteen omistaa Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan omistama liiketoimintakokonaisuus Soihtu, joka kehittää ja ylläpitää ylioppilaskunnan kiinteistöomaisuutta.
Ylioppilaskylä on myös kiertotalouden Soihdun kantaja
Kortepohjan ylioppilaskylän alkuperäinen alue rakennettiin vuosien 1968–1975 aikana. Rakennuskannan vanhenemisen myötä opiskelijoita siirtyi asumaan Jyväskylän keskustaan. Pitkäjänteisellä alueen ja rakennusten uudistamisella sekä palveluja parantamalla on luotu vetovoimainen kaupunginosa, joka houkuttelee nykyään opiskelijoiden lisäksi lapsiperheitä ja senioreja. Alueelle on rakennettu mm. uusi kirjasto, koulu ja päiväkoti.
Kortepohjan uudistaminen toteuttaa myös erinomaisella tavalla kiertotalouden tavoitteita, kun hiilijalanjäljen hallitsemiseksi rakentamisessa on siirryttävä entistä enemmän säilyttävään ja uudistavaan peruskorjaamiseen sekä uusiomateriaalien käyttöön.
ARAn rahoituksen lisäksi Kortepohjan ylioppilaskylän uudistaminen on saanut Kuntarahoituksen Vihreää rahoitusta.
Myönteinen kierre ja Kortepohjan kehittäminen jatkuu
Kortepohjan uudistamisen keskeinen toimija on Jyväskylän ylioppilaskunnan omistama Soihtu, joka kehittää ja ylläpitää ylioppilaskunnan kiinteistöomaisuutta. Asuntojen kokonaisvaltainen remontointi sekä ratkaisu siirtää yhteisölliset tilat alueen ytimeen, Rentukka-taloon, ovat olleet selkäranka muun uudistamisessa. Rentukan yhteisötalo palvelee keskitetysti koko alueen asukkaita, siellä ovat mm. kuntosali, itsepalvelupesula, ravintola, opiskelutilat, sauna, jne.
Ensimmäisen vaiheen tunnetuimmat talot olivat viisi lähes identtistä 9-kerroksista taloa. Tornitaloina tunnetut rakennukset sekä alkuperäinen keskusrakennus Rentukka on julkisivuiltaan suojeltu kokonaisuutena. Niiden peruskorjaus toteutettiin talo kerrallaan ARAn tuella vuosina 2017–2022.
”Suurta muutosta on valmisteltu kokonaisuutena, mutta työt on tehty hanke kerrallaan. Alulle saatu positiivinen kierre on vahvistunut ja saanut opiskelijat palaamaan takaisin Kortepohjaan”, Soihdun kiinteistöjohtaja Kimmo Moilanen kertoo.
Useita hankkeita on vielä tulossa lähitulevaisuudessa, joten Kortepohjan kehittäminen jatkuu edelleen.
Usean aikakauden ihanteita
Peruskorjatut tornitalojen asunnot ovat yksiöitä, joiden koko vaihtelee 16,5–27 m2 välillä. Asuntojen määrä taloissa kasvoi 2017–2022 toteutetussa peruskorjauksessa ja on nyt yhteensä 727.
Ylioppilaskylä edustaa usean eri aikakauden opiskelija-asumisen ihanteita. Alkuperäinen Kortepohjan ylioppilaskylä rakennettiin kahdessa vaiheessa vuosien 1968–1975 aikana. Vuosien mittaan ylioppilaskunta on rakennuttanut lahjoituksena saamalleen alueelle Kortepohjassa lisää rakennuksia. Vuosina 1990–2016 toteutettiin myös uudisrakennuksia, joista osan tieltä purettiin pois vanhentunutta, lähinnä luhtitalotyyppistä rakennuskantaa.
- Rakennusvuodet: 1968–1975, 1990– 2016; peruskorjaukset 2007, 2014–2016, 2017–2022
- Kiinteistöt: 18 asuinkerrostaloa (A–T) sekä yhteisötalo Rentukka
- 70 % asunnoista yksiöitä, yhteensä n. 2 000 asukaspaikkaa
Vuoden parhaat ARA-neliöt -tunnustuspalkinto
Palkinto on myönnetty vuodesta 2017 alkaen yhdelle ARAn rahoittamalle uudisrakentamis- tai perusparantamiskohteelle. Palkinnon saavan kohteen valitsee ARA. Palkinto jaetaan vuosittain. Palkintona on ”Vuoden ARA-neliö”, palkitun rakennuksen seinään kiinnitettävä laatta. ARA valitsee palkinnon tekijäksi vuosittain nuoren taiteilijan tai muotoilijan. Tämän vuoden palkintolaatan ovat suunnittelut ja toteuttanut LAB Muotoiluinstituutin opiskelijat Alex Domeney ja Netta Aavikko.
Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta
Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan eli JYY on ollut merkittävä rakennuttaja kautta historiansa. JYYn liiketoimintakokonaisuudelle annettiin nimi Soihtu.
Lisätietoa verkossa: https://jyy.fi/mika-jyy/historia/
Soihtu
Soihtu kehittää ja ylläpitää Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan kiinteistöomaisuutta ja ravintolapalveluita. Siinä missä ylioppilaskunnan edunvalvonnan tehtävä on ajaa yliopistossa opiskelevien asiaa, on Soihdun tehtävä tuottaa palveluita opiskelijoille ja kaikille kaupunkilaisille. Soihdun yhteydessä toimii kolme liiketoiminta-aluetta: Soihtu Asuminen (vuokra-asuminen), Soihtu Kiinteistöhuolto (kiinteistöjen ylläpito) sekä Ilokiven tapahtumatalo.
Lisätietoja verkossa: https://soihtu.fi/liiketoiminta/historia/#uudistaja
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja antavat:
Palkinnosta ja palkitsemisperusteista:
Vesa Ijäs, yliarkkitehti, ARA, vesa.ijas(at)ara.fi, 050 565 1934
Sampo Vallius, erityisasiantuntija, ARA, sampo.vallius(at)ara.fi, 050 189 476
Palkitusta kohteesta:
Timo Lahtinen, toimitusjohtaja, Soihtu (JYY), timo.lahtinen(at)soihtu.fi, 044 970 2160
Kimmo Moilanen, kiinteistöjohtaja, Soihtu (JYY), kimmo.moilanen(at)soihtu.fi, 040 545 5198
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) vastaa keskeisesti valtion asuntopolitiikan toimeenpanosta. ARA kuuluu ympäristöministeriön hallinnon alaan.
ARA myöntää asumiseen ja rakentamiseen liittyviä avustuksia, tukia ja takauksia sekä ohjaa ja valvoo ARA-asuntokannan käyttöä. ARA on myös mukana asumisen kehittämiseen ja asuntomarkkinoiden asiantuntijuuteen liittyvissä hankkeissa ja tuottaa alan tietopalvelua.
ARA on asumisen asiantunteva kumppani, kehittäjä ja uudistaja, joka edistää ekologisesti kestävää, laadukasta ja kohtuuhintaista asumista. Periaatteena on, että jokaisella on oikeus hyvään asumiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA
Ara aloittaa yhteistoimintaneuvottelut15.4.2024 13:53:50 EEST | Tiedote
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (Ara) aloittaa yhteistoimintaneuvottelut tuotannollis-taloudellisista syistä viraston talouden tasapainottamiseksi sekä viraston palveluiden ja lakisääteisten tehtävien jatkuvuuden turvaamiseksi.
Asunnottomien määrä väheni hieman – asunnottomuuden ennaltaehkäisyyn tulisi nyt panostaa13.2.2024 13:00:00 EET | Tiedote
Asunnottomuus on edelleen vähentynyt, mutta ilmassa on myös huolestuttavia merkkejä, kuten häätöjen ja asuntoloissa majoittuvien määrän kasvu. Aran johtaja Jarmo Lindén korostaa asunnottomuuden ennaltaehkäisyn tarvetta.
Ara-tuotannon osuus asuntorakentamisesta oli yli 40 prosenttia vuonna 202326.1.2024 08:50:00 EET | Uutinen
Valtion tukeman ara-tuotannon osuus kaikesta uudisrakentamisesta nousi viime vuonna 43 prosenttiin edellisvuoden 15 prosentista. Vapaarahoitteisen asuntotuotannon romahdettua ara-tuotannolla on ollut selkeästi elvyttävä vaikutus.
Vuoden parhaat ARA-neliöt 2024 -palkinto Turun Mäntymäen uudistamisesta16.1.2024 13:20:00 EET | Tiedote
Ara on myöntänyt Vuoden parhaat ARA-neliöt 2024 -palkinnon TVT Asunnot Oy:lle Turun Mäntymäen uudistamishankkeesta. Teknisen käyttöikänsä lopussa olleiden kerrostalojen tilalle on noussut uusia ara-vuokra-asuntoja. Uudisrakentamisessa on säilytetty alkuperäisten rakennusten ja alueen 1950-luvun henki, mutta rakennukset ja asunnot ovat moderneja.
Asumisoikeusasunnoille riittää kysyntää20.12.2023 12:58:12 EET | Uutinen
Asumisoikeusasuntoja (aso) haetaan eniten Helsingistä, mutta aso-asumiselle riittää kysyntää myös suurimpien kasvukeskusten ulkopuolella.