Kiertotalous ei aina näy päällepäin – vantaalaiset rakennukset esimerkkeinä avoimissa yleisötapahtumissa 3.2.2023

Kiertotalous voi tarkoittaa rakennuksissa monia asioita
– Kiertotalous on trendikäs termi, mutta monille on hankala hahmottaa, mistä siinä on kyse. Rakentamisen kiertotaloutta vauhdittavassa CIRCuIT-hankkeessa haluamme avata myös asukkaille, miten kiertotalous näkyy kaupungeissa käytännössä. Siksi esittelemme yleisötapahtumissa vantaalaisia esimerkkirakennuksia, joiden kautta kiertotalousteot konkretisoituvat, kertoo HSY:n hankepäällikkö Henna Teerihalme.
Kiertotalous voi näkyä rakennuksissa ja rakentamisessa esimerkiksi rakennusten monipuolisena käyttönä, tilojen muuntojoustavuutena tai rakennusosien uudelleenkäyttönä. CIRCuIT eli "Circular Construction In Regenerative Cities" -hankkeessa on koottu kiertotalousesimerkkejä Vantaan kaupungista:
- Rakennusten hyödyntäminen mahdollisimman pitkään pitämällä niitä kunnossa ja korjaamalla niitä mahdollisimman paljon vanhaa säästäen. Tästä esimerkkinä Orvokin koulu, joka on peruskorjattu vanhaa säästäen ja toimii nykyisin kulttuurikeskuksena.
- Monikäyttöiset rakennukset, kuten koulut, joiden tiloja hyödynnetään iltaisin ja viikonloppuisin monipuolisesti harrastekäytössä.
- Käyttötarkoituksen muuttaminen, jolloin rakennuksen elinkaari jatkuu uudessa käytössä. Esimerkkinä historiallisten silkkitehdasrakennusten muodonmuutos moderneiksi toimisto- ja tapahtumatiloiksi Tikkurilassa.
- Aktiivinen väliaikaiskäyttö purku-uhan alla olevissa rakennuksissa. Esimerkkinä Myyrinpuhoksen vanha ostoskeskus, joka on aktiivisessa käytössä yhteisöllisenä kulttuurikeskuksena.
- Rakennusten suunnittelu siirrettäväksi tai purettavaksi. Esimerkkinä Koivukylän Sortti-pienaseman inforakennus, joka on suunniteltu kokonaisena siirrettäväksi. Rakennukset on mahdollista suunnitella myös osiin purettavaksi ja uudelleenkäytettäväksi seuraavassa kohteessa.
- Käytettyjen rakennusosien ja -materiaalien hyödyntäminen uusissa rakennuksissa. Esimerkiksi Tikkurilan paviljonkikoulun varastorakennus rakennettiin Kansallisteatterista puretuista tiilistä, Hiekkaharjussa puretun 1930-luvun Elannon kaupan tiilet hyödynnettiin asuinkerrostalon julkisivussa ja Kiasmasta puretut sinkkipellit käytettiin HSY:n Sortti-pienaseman inforakennuksen julkisivussa Koivukylässä.
Avoimet yleisötapahtumat 3.2. Vantaalla osana Arkkitehtuurin ja muotoilun päiviä
Kiertotalouden esimerkkeihin voi tutustua Vantaalla kahdessa avoimessa yleisötapahtumassa perjantaina 3. helmikuuta, jolloin vietetään Alvar ja Aino Aallon sekä suomalaisen arkkitehtuurin ja muotoilun päivää. Tapahtumat ovatkin osa arkkitehtuurin ja muotoilun ArkMuoto 2023 -päiviä, jonka koko ohjelma on nähtävissä osoitteessa www.arkmuoto.fi.
Ensimmäinen esittelykohde sijaitsee Koivukylässä Sortti-pienasemalla, jossa pääsee klo 11–14 tutustumaan Kiasman sinkkipeltien uuteen elämään lisätyn todellisuuden (AR) toteutuksen avulla. Toinen tapahtuma on puolestaan Vantaan kaupungin 3D CAVE -tilassa Tikkurilassa, missä kerrotaan klo 14–17, mitä kiertotalous tarkoittaa Vantaalla ja miten se näkyy monissa vantaalaisissa rakennuksissa.
Tapahtumat ovat osa CIRCuIT-hanketta, joka on kansainvälinen rakentamisen kiertotaloutta edistävä EU-rahoitteinen hanke. Hankkeessa ovat Suomesta mukana HSY, Vantaan kaupunki, Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy, Tampereen yliopisto, Ramboll Finland Oy ja Umacon Oy.
Lisätietoa:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Teerihalme HennaHankepäällikköHelsingin seudun ympäristöpalvelut HSY
Puh:040 588 1262henna.teerihalme@hsy.fiNekkula KimmoProjektikoordinaattoriVantaan kaupunki
Puh:0400 709 574kimmo.nekkula@vantaa.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä. Teemme kanssasi maailman kestävimmän kaupunkiseudun.
Tehdään yhdessä maailman kestävin kaupunkiseutu!
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSY
HSY aloittaa kiinteistöjen kompostitarkastukset kesällä 20255.5.2025 08:36:46 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut aloittaa kiinteistöjen kompostitarkastukset toukokuussa 2025. Tarkastusten avulla HSY valvoo biojätteen lajitteluvelvoitteen toteutumista ja neuvoo asukkaita kompostoinnissa.
HSY vähensi kasvihuonepäästöjään yli neljänneksen edellisvuodesta24.4.2025 14:41:39 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY vähensi toiminnasta aiheutuvia päästöjään vuonna 2024 yli neljänneksen edellisvuoteen verrattuna. Voimakkaasti pienentynyt päästökertymä oli yhteensä 79 000 tonnia hiilidioksidisiksi muutettuna.
Kevät innostaa siivoamaan – HSY lisää Sortti-asemien lauantain aukioloja22.4.2025 08:37:26 EEST | Tiedote
Kevät on täällä, ja asukkaiden siivousinto kasvaa. Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY helpottaa kevätsiivouksia ja lisää Sortti-asemien lauantain aukioloja huhti–toukokuussa. Kivikon Sortti-asema palvelee 26.4. alkaen pysyvästi myös lauantaisin.
HSY:n kierrätyslähettiläät vieneet lajitteluviestiä yli 23 000 kotiin17.4.2025 09:15:06 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelujen (HSY) kierrätyslähettiläskampanja syntyi halusta löytää uudenlaisia tapoja parantaa asukkaiden jätteiden lajittelua ja vähentää sekajätteen määrää. Yhdessä pääkaupunkiseudun vuokrakotiyhtiöiden kanssa järjestettyjen kampanjoiden avulla kierrätyslähettiläät ovat vieneet lajitteluviestiä jo yli 23 000 kotiin kannustavin tuloksin.
Tonttijohtomallilla vesihuoltoverkosto kerralla kuntoon sekä kadulla että kiinteistöllä11.4.2025 10:31:49 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY ottaa käyttöön uuden tonttijohtojen saneerausmallin. HSY:n hallitus päätti kokouksessaan 11.4.25 hyväksyä siirtymisen malliin, jossa tavoitteena on saattaa saneerausalueiden vesihuoltoverkosto kerralla kuntoon myös alueen kiinteistöillä. Tonttijohtojen saneerausmalli otetaan käyttöön liukuvasti vuosina 2025–26.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme