Auroran päivää vietetään taas 10.3.!
Aurorana oleminen tarkoittaa auttamista, välittämistä ja hyvän tekemistä – rohkeutta puolustaa ihmisarvoa.
Kutsumme lämpimästi myös median edustajat tuomaan esiin Auroran perintöä!
Tule viettämään aamupäivää Auroran kanssa 10.3.
Auroran päivän kunniaksi haluamme herättää keskustelua siitä, miten turvaamme haavoittuvassa asemassa oleville nuorille riittävän tuen.
Suomessa on lähes miljoona 16–29-vuotiasta nuorta. Yhä useampi nuori voi pahoin ja avun tarve on syventynyt. Pandemia-aika polarisoi nuorten tilannetta entisestään. Kohtaamattomuuden tunne, kohtuuttomat jonot, päihteet ja erityisesti mielenterveyspalveluiden saatavuus korostuvat tässä ajassa. Ratkaisuja on, mutta onko poliittista tahtoa?
Auroran aamupäivässä 10.3. klo 9.00-11.30 Vanhalla ylioppilastalolla kuulemme puhetta ihmisarvostaja tiukkaa poliittista keskustelua. Äänessä ovat niin kansanedustajaehdokkaat, asiantuntijamme kuin asiakkaamme. Tapahtumassa myönnämme myös Auroran päivän palkinnon yhteistyökumppanillemme, joka on omalla toiminnallaan edistänyt yhteiskunnallisen luottamuksen rakentamista, osallisuuden vahvistamista, kuulluksi ja näkyväksi tulemista tai rajat ylittävää yhteistyötä heikoimmassa asemassa olevien tilanteen parantamiseksi.
Lue lisää tapahtumasta
Median ilmoittautumiset tapahtumaan
Kerro Auroran ja hyvän tekemisen tarinaa
Aurora Karamzin on lukuisten tarinoiden ja kertomusten innoituksen lähde. Hänen elämänsä antaa näkökulmia hyvän tekemiseen ja yhteiskunnalliseen vaikuttamisen myös tässä ajassa.
Juttuideoita:
- Aurora tunnetaan kauneudestaan ja varakkuudestaan. Mutta mikä sai hänet yli 50-vuotiaana ryhtymään oman aikansa merkittäväksi yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi ja hyväntekijäksi?
Haastateltava: Diakonissalaitoksen intendentti Jaana af Hällström, jaana.af.hallstrom@hdl.fi - Aurora käytti aikaansa ja varallisuuttaan auttaakseen huono-osaisia. Ketkä tarvitsevat apuamme tänään? Miten voimme yhdessärakentaa parempaa maailmaa?
Haastateltava: Diakonissalaitoksen yleishyödyllisen toiminnan johtaja Maija Hyle, maija.hyle@hdl.fi - Pienillä teoilla on suuri vaikutus. Miten jokainen meistä voi tehdä hyvää – Olla Aurora?
Haastateltava: kansalaistoiminnan erityisasiantuntija Laura Hakoköngäs, laura.hakokongas@hdl.fi - Pienestä 8 paikkaisesta kulkutautisairaalasta on kasvanut 155 vuodessa yli 3000 työntekijää työllistävä yhteiskunnallinen säätiökonserni. Miten Auroran perintö näkyy Diakonissalaitoksella tänään?
Haastateltava: toimitusjohtaja Olli Holmström, olli.holmstrom@hdl.fi
Kuka oli Aurora Karamzin?
Tutustu Diakonissalaitoksen perustajan Aurora Karamzinin tarinaan
Tehdään Auroran päivästä yhdessä hyvän tekemisen päivä!
Yhteyshenkilöt
Laura NiemiViestintä- ja vastuullisuusjohtaja
Puh:050 373 8602laura.niemi@hdl.fKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Diakonissalaitos on 155-vuotias säätiö, joka tekee rohkeasti työtä ihmisarvoisen elämän puolesta. Säätiö tarjoaa yhdessä siihen kuuluvan Rinnekodit-palveluliiketoiminnan kanssa vaikuttavia sosiaali- ja terveyspalveluita, jotka parantavat asiakkaiden arkea. Diakonissalaitos työllistää valtakunnallisesti 3200 henkilöä. Säätiö on yhteiskunnallinen yritys ja kannattava liiketoiminta on väline paremman ja oikeudenmukaisemman yhteiskunnan rakentamiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonissalaitos
Diakonissalaitoksen maahantulijoiden päiväkeskukset Hirundo ja Al Amal muuttavat Helsingin Herttoniemeen3.7.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Itä-Euroopan liikkuvan väestön päiväkeskus Hirundo ja paperittomien päiväkeskus Al Amal muuttavat yhteisiin tiloihin Helsingin Herttoniemeen Sahaajankadulle. Talo kokoaa Diakonissalaitoksen maahantulijoiden palvelut yhteen osoitteeseen.
Raportti: Oikeus luontoon ja ympäristöä koskevaan keskusteluun kuuluu kaikille2.7.2024 09:02:00 EEST | Tiedote
Diakonissalaitos loi uudenlaista mallia osallisuuden lisäämiseksi vastuullisuustyössä. Keväällä järjestetyissä tulevaisuustyöpajoissa asiakkaamme pohtivat ympäristön ja luonnon merkitystä hyvässä elämässä sekä ympäristöön liittyviä tulevaisuuden toiveita. Nyt julkistettuun raporttiin on koottu pilottihankkeen keskeiset tulokset.
26.6. on kansainvälinen päivä kidutuksen uhrien puolesta – kokosimme kuusi kysymystä ja vastausta kidutuksesta24.6.2024 18:30:34 EEST | Tiedote
Keskiviikkona 26.6. vietetään YK:n kansainvälistä päivää kidutuksen uhrien puolesta. Suomessa elää tuhansia kidutusta kokeneita pakolaisia. Diakonissalaitoksen Psykotraumatologian keskus on kuntouttanut kidutuksen uhreja kolmenkymmenen vuoden ajan.
Uusi Näkymättömät-ohjelma syventyy yhteiskunnan ydinongelmiin – osallisuuden puuttuminen tulee kalliiksi30.5.2024 16:27:14 EEST | Tiedote
STEA-rahoitteinen Näkymättömät-ohjelma on käynnistynyt keväällä 2024. Kolmevuotisen ohjelman tarkoituksena on nostaa esiin yhteiskunnassa piiloon jääviä ilmiöitä ja ääniä.
Tutkimus: Etsivä katutyö tuo apua ja toivoa, sekä vähentää palveluiden häiriökysyntää24.5.2024 11:44:31 EEST | Tiedote
Etsivä ja jalkautuva päihde- ja mielenterveystyö vähentää sotepalveluihin kohdistuvaa ns. häiriökysyntää, ja tuo kaivattua inhimillisyyttä yhteiskunnan syvimmässä marginaalissa elävien elämään. Työtä tehdään kadulla kohdattavien ihmisten ehdoilla, ja sitä leimaa korkea ammatillisuus, todetaan tutkija Jenni Mäen juuri julkaistussa selvityksessä, jossa tutkittiin vuodesta 2019 alkaen toimineen Tukialus-hankkeen työtä ja sen vaikutuksia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme