Sokos edistää vaatteiden kiertotaloutta – Emmy-myyntilaatikot kaikkiin tavarataloihin ja ainutlaatuinen kestävän muodin kerros Tampereelle

Sokos on Suomessa ensimmäinen tavarataloketju, joka tuo vaatteiden kierrätysmahdollisuuden asiakkaiden ulottuville tällä laajuudella. Suomalaisten vaatekaapeissa lymyää käyttämättömänä rahanarvoisia aarteita. Yhteistyön tavoitteena on pidentää vaatteiden, asusteiden ja jalkineiden käyttöikää sekä helpottaa käyttökelpoisten ja hyväkuntoisten vaatteiden kierrättämistä.
”Etsimme keinoja vaatteiden arvostuksen kasvattamiseksi, käyttöiän pidentämiseksi ja hoitamiseksi asiakkaalle helpolla tavalla. Tuomalla kestävän kuluttamisen palvelut lähelle arjen asiointia kynnys niiden käyttämiseksi madaltuu. Tätä asiakkaammekin ovat toivoneet”, sanoo kehitysjohtaja Päivi Juntunen, S-ryhmän tavaratalo- ja erikoisliikekaupasta.
”Yhteistyö on kiertotaloudellisesti historiallinen. Neljän miljardin euron vaatemarkkinasta käytettyjen osuus on nyt vain 1–2 prosenttia ja arvioimme, että nyt käynnistyvä yhteistyö voi kasvattaa käytettyjen vaatteiden markkinaa jopa 40 prosentilla. Kyse on tähän saakka Suomen suurimmasta käytettyjen vaatteiden markkinan laajentamisoperaatiosta”, taustoittaa Emmy Clothing Company Oy:n toimitusjohtaja Timo Huhtamäki.
Jotain aivan uutta Suomessa: tavarataloon vaatteiden korjausta, tuunausta, lähimuotia ja second handia
Sokos Tampereelle avautuu maaliskuun aikana ennennäkemätön kestävän muodin kerros, jossa toimii myös Emmyn ensimmäinen second hand -muodin kivijalkamyymälä. Yli tuhannen tuotteen second hand -osastolla on satsattu erityisesti esillepanoon, jotta eri vaatekokoja, värejä ja tyylejä olisi saatavilla monipuolisesti.
Neljänteen kerrokseen rakentuvaan osastokokonaisuuteen tulee aivan uudenlaisia palveluita, kuten Sustinaren tarjoamaa vaatteiden korjausompelua ja kierrätysmateriaalista valmistettua muotia. Myös paikallisten muotisuunnittelijoiden DesignOnTampere-osasto kasvaa. Lisäksi Sokoksen neljänteen kerrokseen tulee hukkatekstiilien keräyspiste.
“Kestävän muodin kerroksemme on aivan uudenlaista Suomessa. Otamme Tampereella nyt tärkeän harppauksen kestävän kuluttamisen saralla yhdessä edelläkävijäkumppaneidemme ja asiakkaidemme kanssa. Meillä isoilla toimijoilla on tärkeä vastuu kehittää ja luoda uudenlaisia kestävän muodin ja kiertotalouden palveluja kohti parempaa huomista”, kertoo Pirkanmaan Osuuskaupan palveluliiketoiminnan kehityspäällikkö Mia Häkkinen.
Tampereen Sokoksen uusi kestävän muodin kerros avautuu asteittain maaliskuun aikana. Tampereelta kerätään oppeja ja kokemuksia koko tavarataloketjua varten. Sokoksen ja Emmyn yhteistyötä on tarkoitus syventää jatkossa.
Sokos Tampereen kestävän muodin kerroksesta löytyvät:
- Laadukas secondhand -muodin osasto ja myytäväksi tarkoitetun muodin droppipiste (Emmy)
- Vaatteiden, jalkineiden ja asusteiden korjausompelu- ja huoltopalvelut, muokkaus ateljeetyönä sekä tuunauspalvelu. Kierrätysmateriaaleista valmistettua muotia (Sustinare)
- Pirkanmaalaisten huippusuunnittelijoiden muotibrändien osasto (DesignOnTampere)
- Lastenvaatteet ja -tarvikkeet (Kuopus)
- Poistotekstiilin keräyspiste (Pirkanmaan Jätehuolto, lajittelu- ja jatkokäsittelyn sopimuskumppaninaan Nextiili)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Päivi Juntunen, kehitysjohtaja, tavaratalo- ja erikoisliikekaupan ketjuohjaus, SOK, paivi.juntunen(at)sok.fi, puh. puh. 010 768 1023
Mia Häkkinen, Pirkanmaan Osuuskaupan palveluliiketoiminnan kehityspäällikkö, mia.k.hakkinen(at)sok.fi, puh. 010 767 2527
Timo Huhtamäki, Emmy Clothing Company Oy:n toimitusjohtaja, timo(at)emmy.fi, puh. 040 714 0705
Lasse Huuhka, toimitusjohtaja, Sustinare Oy, lasse(at)sustinare.fi, puh. 040 744 2022
Kuvat








Linkit
Tietoja julkaisijasta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa ja ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä sekä oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme vuonna 2024 Suomeen lähes miljardi euroa.
#parempipaikkaelää
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
ABC:n data paljastaa: Näissä paikoissa suomalaiset liikkuvat juhannusliikenteessä – löytyykö sinun mökkireittisi varrelta?17.6.2025 08:40:00 EEST | Tiedote
Lähestyvä juhannus tarkoittaa satojen tuhansien suomalaisten lähtemistä tien päälle kohti mökkejään ja muita juhannuksenviettopaikkoja. Liikennemyymäläketju ABC julkaisee nyt juhannuksen kunniaksi tilastojaan siitä, missä suomalaiset yleisimmin matkoillaan asioivat ja mitkä ovat juhannusliikenteen suosituimmat ABC:t. Lisäksi asiantuntija tarjoaa 5 vinkkiä sähköautolla juhannuksen viettoon lähtijöille.
Grilli ja sauna kuumiksi: S-ryhmän kysely ja myyntidata kertovat juhannuksen kaavan16.6.2025 07:35:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän toteuttama tuore asiakaskyselytutkimus sekä myyntidata valottavat, missä suomalaiset viettävät juhannuksen, mitä pöytään katetaan ja mistä perinteestä pidetään kiinni. Datan valossa ostokset noudetaan mökkimatkalla ja ruoan ohella kauppareissulla täydentyvät entistä sujuvammin myös juhannuksen juomahankinnat.
Jo joka neljäs S-Etukortin käyttäjä voi jättää lompakon kotiin ja luottaa puhelimeen10.6.2025 08:04:00 EEST | Tiedote
S-Etukortti löytyy neljältä miljoonalta suomalaiselta, joista miljoona on lisännyt sen myös puhelimeensa. Näin Bonuksen kerryttäminen onnistuu helposti myös silloin, kun fyysinen kortti ei ole mukana matkassa.
S-ryhmä ja Åhléns hankintayhteistyöhön – ruotsalaistavaratalon omien merkkien suosikkituotteet täydentävät jatkossa Sokoksen ja Prisman valikoimaa28.5.2025 15:00:00 EEST | Tiedote
SOK on solminut hankintayhteistyösopimuksen ruotsalaisen Åhléns-tavarataloketjun kanssa. Yhteistyö tuo Sokos-tavarataloihin, Prismoihin sekä sokos.fi- ja prisma.fi-verkkokauppoihin Åhlénsin suosittuja oma merkki -tuotteita naisten ja miesten muodin sekä kodin tuotealueilta. Ensimmäiset maistiaiset uudesta valikoimasta saapuvat myymälöihin kesän alussa.
Yli 1300 suomalaista vastasi: Näin paljon valmistujaislahjaan tulee käyttää rahaa – tällaisia ovat kevään suosikkilahjat28.5.2025 08:35:00 EEST | Tiedote
Kevään valmistujaislahjoihin tulisi käyttää suurimman osan mielestä vähintään 30 euroa, mutta enintään 100 euroa, kertoo Prisman asiakasomistajilleen teettämä tuore kyselytutkimus. Yli 1300 vastaajaa kertoivat myös, mitkä ovat heidän mielestään sopivimmat valmistujaislahjat sekä parhaat omalle kohdalle osuneet lahjat ja huomionosoitukset valmistumisen kunniaksi. Prisman asiantuntija ennakoi, että tänä vuonna suosituimpien lahjojen joukossa ovat astia- ja aterinsarjat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme