Kysely paljasti kuluttajaystävällisimmän puolueen – Kuluttajaliitto esitti kymmenen kysymystä
Kuluttajaliitto kysyi puoluetoimistoilta puolueen kantaa kymmeneen kuluttajien, potilaiden ja sote-asiakkaiden kannalta keskeiseen kysymykseen. ”Tulokset osoittavat puolueiden suhtautuvan pääasiassa varsin myönteisesti kuluttajateemoihin”, toteaa Kuluttajaliiton varapääsihteeri Paula Pessi.
Kyselyyn valittiin kymmenen keskeistä Kuluttajaliiton hallitusohjelmatavoitetta. Puolueilta kysyttiin näkemystä kestävien ruokavalintojen edistämiseen, ruoan verotukseen, vastuullisuusmerkintöjen sääntelyyn, tuotteiden kestävyyden ja korjattavuuden parantamiseen, digittömien kansalaistenoikeuksiin, käteismaksamisen turvaamiseen, sote-asiakkaiden asiakkaansuojaan ja hoitoon pääsyn parantamiseen sekä asiakasmaksujen alentamiseen sekä taksipalveluiden luotettavuuden palauttamiseen.
Erojakin löytyi. Muun muassa ruoan kestävyyden ja kohtuuhintaisuuden edistäminen, sekä julkisten sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakkaansuojan parantaminen jakoi mielipiteitä. Kestävyystavoitteiden edistämiseen kyselyyn vastanneista puolueista varauksellisimmin suhtautui Perussuomalaiset ja kysymykseen asiakkaansuojasta kielteisimmän kannan otti Keskusta. Kyselyn kuluttajamyönteisimmäksi puolueeksi osoittautui Vasemmistoliitto. Perussuomalaisten linja oli kautta kyselyn muita puolueita varauksellisempi, mutta digitalisaatiota ja käteismaksamisen turvaamista koskevissa kysymyksissä puolue asettui muiden vastausten joukkoon.
Kyselyn tulokset pähkinänkuoressa
Kaikkein yksimielisimpiä puolueet ovat siitä, että arjessa välttämättömien palveluiden toteutuminen digitaalisen ympäristön ulkopuolella on turvattava ja kaikille on varmistettava mahdollisuus asiointiin arjen välttämättömissä palveluissa ilman kohtuuttomia kustannuksia.
”Hieman yllättäen hajontaa löytyy kuitenkin puolueiden halukkuudesta varmistaa käteisen käyttömahdollisuus lainsäädännöllä. Käteisen käyttöä on jo turvattu lailla useimmissa muissa pohjoismaissa”, kertoo Pessi.
Kyselyssä kysyttiin myös sote-teemoista. Suurin osa puolueista pitää tärkeänä terveyskeskusten iltavastaanottoaikojen lisäämistä. Myös tasasuuruisten asiakasmaksujen alentamista kannatettiin tilanteissa, joissa maksu vaarantaa asiakkaan toimeentulon. Asiakkaansuojan parantamisen selvittäminen julkisten sote-palveluiden viivästystilanteissa jakoi mielipiteitä. Erityisen varauksellisesti tähän suhtautuu Keskusta. Puolue viittaa vastauksessaan potilasvahinkolakiin sekä omavalvontaan ja viranomaisvalvontaan. ”Nämä menettelyt eivät kuitenkaan turvaa asiakkaan oikeuksia esimerkiksi hyvitykseen sote-palveluiden viivästysten osalta”, Pessi huomauttaa. Muut puolueet suhtautuvat asian selvittämiseen myönteisemmin.
Valtaosa puolueista on täysin samaa mieltä, että terveellisten, ympäristöystävällisten elintarvikkeiden verotuksen tulisi olla muita alhaisempaa. Kristillisdemokraateilla on jopa konkreettinen esitys asian edistämiseksi: ”Ensimmäisenä askeleena tulisi keventää terveydelle hyviä vihannesten ja hedelmien arvonlisäveroa, minkä vuoksi KD on esittänyt hedelmä- ja vihannestuotteiden alv-kannan laskemista 14 prosentista 10 prosenttiin”, puolue toteaa vastauksessaan. Perussuomalaiset ovat asiasta eniten eri mieltä ja myös Keskusta suhtautuu tähän tavoitteeseen epäileväisesti ja toteaa erityisesti vastustavansa erilaisia arvonlisäverokantoja elintarvikkeiden välillä. Myös RKP viittaa vastauksessaan enemmän alkutuotannon aseman turvaamiseen, kuin kuluttajien aseman parantamiseen.
”Kaiken kaikkiaan kysely osoittaa, että kuluttajien arjen helpottamiseen tähtäävät toimet saavat kannatusta laajasti läpi puoluekentän”, toteaa Paula Pessi. ”Toteutustavoissa ja painotuksissa on kuitenkin selviä eroja puolueiden välillä.”
Lue koko raportti.
Kuluttajaliitto kiittää kyselyyn vastanneita puolueita ja muistuttaa, että jokainen eduskuntavaaleissa äänioikeutettu kuluttaja voi vaikuttaa siihen, miten kuluttaja-asioita seuraavalla hallituskaudella hoidetaan. Kyselyn tuloksia voi hyödyntää omaa ehdokasta valitessa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Paula Pessiviestintäpäällikkö, varapääsihteeriKuluttajaliitto ry
Puh:040 350 2454paula.pessi@kuluttajaliitto.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen ainoa yleinen kuluttajien ja julkisten palvelujen käyttäjien edunvalvonta-, koulutus- ja neuvontajärjestö.
Finlands enda allmänna intressebevaknings-, utbildnings- och rådgivningsorganisation för konsumenterna och användare av offentliga tjänster.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kuluttajaliitto
Kuluttajilta vastausvyöry kutistuneista tuotteista – kuinka yleistä ”shrinkflaatio” on?27.9.2023 06:00:00 EEST | Tiedote
Kuluttajaliitto selvitti, kuinka yleistä tuotteiden pienentyminen vaivihkaa oikein on. Shrinkflaatiosta puhutaan yleensä silloin, kun tuotteen sisältö pienenee ilman myyntihinnan vastaavaa alentumista. Yli 700 kuluttajaa ilmoitti havaintonsa pienentyneestä tuotteesta Kuluttajaliiton verkkosivuilla olleen kyselylomakkeen kautta. Vastauksissa toistuivat selvästi tietyt tuotteet ja tuoteryhmät. Kuluttajaliitto peräänkuuluttaa selkeää ja avointa viestintää pakkauskokojen muutoksista.
Pakasta oikein ja vältä ruokahävikki – nappaa asiantuntijoiden hävikkivinkit arkeesi!15.9.2023 06:00:00 EEST | Tiedote
Pakastin on oiva paikka pelastaa ruokaa hävikiltä. Ruoat eivät säily pakkasessakaan ikuisesti. Lue asiantuntijoiden vinkit siihen, kuinka oikeaoppisella pakastamisella voi pidentää ruoan käyttöikää ja vähentää turhaa hävikkiä. Tiedote kuuluu Kuluttajaliiton Hävikkiviikolla 11.-17.9. julkaisemaan vinkkisarjaan.
Yleinen väärinymmärrys aiheuttaa kodeissa turhaa ruokahävikkiä – nappaa asiantuntijoiden hävikkivinkit arkeesi!13.9.2023 06:00:00 EEST | Tiedote
Päiväysmerkintöjen väärinymmärtäminen ja epävarmuus ruoan syömäkelpoisuudesta ovat yleisimpiä syitä turhaan ruokahävikkiin. Ruokaa heitetään kodeissa hukkaan varmuuden vuoksi, vaikka ruoka saattaisi olla vielä syömäkelpoista. Asiantuntijoiden vinkkien avulla saat varmuutta ruoan syömäkelpoisuuden arviointiin. Tiedote kuuluu Kuluttajaliiton Hävikkiviikolla 11.-17.9. julkaisemaan vinkkisarjaan.
Vältä ruoan säilytysmokat ja turha rahanmeno – nappaa asiantuntijoiden hävikkivinkit arkeesi!11.9.2023 06:00:00 EEST | Tiedote
Miten on mahdollista säästää rahaa ja ympäristöä? Ruokahävikkiä syntyy arjessa monista syistä. Ruoka saattaa pilaantua jo ennen aikojaan, jos sitä säilytetään kotona väärin. Lue asiantuntijoiden vinkit siihen, kuinka oikealla säilyttämisellä voi pidentää ruoan käyttöikää ja vähentää turhaa hävikkiä. Tiedote kuuluu Kuluttajaliiton Hävikkiviikolla 11.-17.9. julkaisemaan vinkkisarjaan.
Hävikkiviikon vinkit talteen – lompakko ja ympäristö kiittävät7.9.2023 10:00:15 EEST | Tiedote
Hävikkiviikkoa vietetään ensi viikolla 11.–17.9. Nyt onkin mainio hetki tarkkailla oman kodin ruokahävikkiä ja hyödyntää vinkkejä sen vähentämiseen. Kampanjaviikon tarkoituksena on herätellä jokaista tarkastelemaan arjen ruokahävikkiä ja sen juurisyitä. Ruoka on liian arvokasta hukattavaksi!
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme