Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Österbotten

Miljoonia haettavissa yritysten kehittämiseen ja vihreän siirtymän tukemiseen Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla

Jaa
Oikeudenmukaisen siirtymän rahaston (JTF) ensimmäiset yritysrahoitushaut avautuvat Pohjanmaalla 7. huhtikuuta ja Keski-Pohjanmaalla 20. huhtikuuta. JTF-rahoituksella tuetaan alueiden elinkeinorakenteen monipuolistamista sekä uusien liiketoimintamahdollisuuksien kehittämistä. Rahoitusta suunnataan monipuolisesti eri toimialoille pienten ja keskisuurten yritysten kehittämiseen ja investointeihin. Toimilla edistetään vihreää siirtymää tukemalla liiketoiminnan uudistamista sekä elinkeinoelämälähtöistä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa.
JTF-rahoituksella tuetaan alueiden elinkeinorakenteen monipuolistamista sekä uusien liiketoimintamahdollisuuksien kehittämistä.
JTF-rahoituksella tuetaan alueiden elinkeinorakenteen monipuolistamista sekä uusien liiketoimintamahdollisuuksien kehittämistä.

Mitä hankkeita rahoitetaan?

JTF on uusi rahoitusinstrumentti, joka on yrityksen kehittämisavustusta. Pohjanmaalla rahoitusta on tänä vuonna haettavana n. 8,5 miljoonaa ja Keski-Pohjanmaalla 7,6 miljoonaa.

Esimerkkejä tuettavista hankkeista:

  • Tuotantotilojen modernisointi, esimerkiksi
    • toimenpiteet materiaalitehokkuuden lisäämiseksi; raaka-aineiden käytön optimointi ja jätevirtojen hyötykäyttö.
    • toimenpiteet, joilla korvataan haitallisten kemikaalien käyttöä ja vähennetään kasvihuonekaasuja sekä myrkyllisten saasteiden päätymistä ympäristöön.
  • Energiatehokkaiden ratkaisujen selvittäminen, kehittäminen ja käyttöönotto.
  • Teollisuuden kiinteät investoinnit alueelle esim. uudet nykyaikaiset linjastot.
    • Robotiikkaan ja automatisointiin liittyvät hankkeet
    • Rakennushankkeet
  • Ympäristöystävällisten tuotteiden, laitteiden ja palveluiden kehittäminen sekä investointi näiden hankintaan.
  • Valmisteluhankkeet liittyen uusiutuvaan energiaan.
  • Uuden (uusiutuvan) liiketoiminnan kehittäminen.
  • Vihreää siirtymää edistävät kansainvälistymis- ja/tai digihankkeet.
  • Ratkaisujen kehittäminen turpeen korvaamiseksi mm. maatalouden kasvualustana.
  • Biotaloushankkeet
    • Esim. biopohjaisten tuotteiden kehitys ja luonnontuotteiden jalostus.
  • Kiertotaloushankkeet
    • Jätevirtojen hyödyntäminen raaka-aineena; kiinteät jätteet ja jätevedet

JTF-rahoituksella ei voida tukea energian tuotantoon liittyviä hankkeita, jotka kuuluvat energiatuen piiriin (Energiatuki – Business Finland).

Kysy neuvoa asiantuntijoiltamme

Hakemus tulee jättää ennen hankkeen aloittamista. Jos hankkeen toimet käynnistetään ennen rahoituspäätöstä, hakija tekee sen omalla riskillään. Rahoitusta haetaan EURA21 -järjestelmästä.

Pk-yritysten rahoitusneuvonta tarjoaa pk-yrityksille neuvontaa EU:n ohjelmakauden 2021–2027 rahoituksen hakemiseen. Neuvontapalvelussa rahoitusasiantuntijat auttavat selvittämään yrityksen rahoituksen tarvetta, neuvovat yrityksiä uuden EU:n ohjelmakauden rahoitusmahdollisuuksista ja rahoituksen hakemisesta EURA2021-palvelujärjestelmässä. Puhelinpalvelu 0295 024 800 ma-pe klo 9.00–15.00, sähköposti pkrahoitusneuvonta@ely-keskus.fi

Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla sinua neuvovat rahoituksen hakemisessa:

Yritystutkija Henrik Broman (Pohjanmaa) puh. 0295 028 545
Yritystutkija Henrik Granqvist (Pohjanmaa), puh. 0295 028 551
Yritysasiantuntija Irma Liedes (Keski-Pohjanmaa) puh. 0295 024 530
Rahoitusasiantuntija Marika Suomalainen (Länsi-Suomi) puh. 0295 028 630
Team Finland -koordinaattori Tom Saksa (Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa), puh. 0295 028 614
Yritysasiantuntija Henna Henriksson (Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa), puh. 0295 056 224

sähköposti: etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Avainsanat

Kuvat

JTF-rahoituksella tuetaan alueiden elinkeinorakenteen monipuolistamista sekä uusien liiketoimintamahdollisuuksien kehittämistä.
JTF-rahoituksella tuetaan alueiden elinkeinorakenteen monipuolistamista sekä uusien liiketoimintamahdollisuuksien kehittämistä.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Österbotten
Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Österbotten
Vaasa: Wolffintie 35 B, 5. krs | Kokkola: Pitkäsillankatu 15
Vasa: Wolffskavägen 35 B, 5 vån. | Karleby: Långbrogatan 15

0295 028 500http://www.ely-keskus.fi/ely-pohjanmaa

Pohjanmaan ELY-keskus tukee alue- ja yhdyskuntarakenteen tasapainoista kehittämistä, kehittää elinkeino-, innovaatioympäristö-, maaseutu- ja työvoimapolitiikkaa sekä edistää osaamista, koulutusta, työperäistä maahanmuuttoa sekä maahanmuuttajien työllistymistä ja kotouttamista. Toimialueeseemme kuuluvat Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnat.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Österbotten

En ny regional riktlinje för arbetstillstånd i de österbottniska landskapen har nu publicerats1.12.2025 09:00:43 EET | Pressmeddelande

Den gemensamma regionala riktlinjen för anlitande av utländsk arbetskraft i Södra Österbotten, Mellersta Österbotten och Österbotten för tiden 1.12.2025 – 31.5.2026 har nu utarbetats av NTM-centralerna. Riktlinjen grundar sig på utlänningslagen och den stöder beslutsfattandet gällande uppehållstillstånd hos Migrationsverket särskilt ur perspektivet av tillgången på arbetskraft.

Mika Palosaari utnämnd till överdirektör för Livskraftscentralen i Österbotten27.11.2025 13:52:01 EET | Pressmeddelande

Ekonomie magister Mika Palosaari har utnämnts till tjänsten som överdirektör för Livskraftscentralen i Österbotten. Statsrådet utnämnde 27.11.2025 överdirektörerna för de tio livskraftscentralerna för tiden 1.1.2026–31.12.2030. Genom reformen av statens regionförvaltning inrättas 10 regionala livskraftscentraler och de nuvarande 15 NTM-centralerna läggs ner. Livskraftscentralerna inleder sin verksamhet 1.1.2026 och de blivande överdirektörerna inleder sitt arbete i december 2025 med uppgifter inom beredningen av livskraftscentralerna vid arbets- och näringsministeriet.

Mika Palosaari Pohjanmaan elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi27.11.2025 13:52:01 EET | Tiedote

Pohjanmaan elinvoimakeskuksen ylijohtajan virkaan on nimitetty kauppatieteiden maisteri Mika Palosaari. Valtioneuvosto nimitti 27.11.2025 kymmenelle elinvoimakeskukselle ylijohtajat ajalle 1.1.2026–31.12.2030. Valtion aluehallinnon uudistuksessa perustetaan 10 alueellista elinvoimakeskusta ja uudistuksen myötä nykyiset 15 ELY-keskusta lakkaavat. Elinvoimakeskukset aloittavat toimintansa 1.1.2026 ja tulevat ylijohtajat aloittavat joulukuussa 2025 elinvoimakeskusten valmistelutehtävissä työ- ja elinkeinoministeriössä.

Sysselsättningsöversikt för oktober: Arbetslösheten ökar och mängden lediga arbetsplatser minskar (Österbotten, Mellersta Österbotten)25.11.2025 08:00:00 EET | Pressmeddelande

Inom området för NTM-centralen i Österbotten fanns det i slutet av oktober sammanlagt 8 491 arbetslösa arbetssökande. Det är 635 fler än för ett år sedan. Antalet arbetslösa var dock i oktober 16 färre än i september. Andelen arbetslösa arbetssökande av arbetskraften inom Österbottens NTM-centrals område är den lägsta i Fastlandsfinland (7,4 %). Jämfört med september månad var arbetslöshetsgraden oförändrad inom Österbottens NTM-centrals område och ökade med 0,2 procentenheter i hela landet. Under oktober fanns det totalt 1 281 lediga arbetsplatser, vilket var 616 platser (-32,5 %) färre än för ett år sedan. Antalet heltidspermitterade var 636 dvs. 83 färre (-11,5 %) än för ett år sedan. Uppgifterna framgår av UF-centrets Arbetsförmedlingsstatistik.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye