Kolme kirjoittajaa Myllykosken ensimmäiselle residenssiviikolle
Myllykoski on sata vuotta sitten paperitehtaan ympärille rakentunut kylä, jossa paperinvalmistuksen lisäksi on ollut kirjapainotoimintaa, ja nykyisin kylässä on Reuna-kustantamo, yksityinen kirjakauppa-kahvila, kirjoittajakoulutusta ja lukupiirejä sekä Kymi Libri -kirjamessut ja huikea kirjojen kierrätysteko Wanha kirjahalli. Seudulla asuu useita Reunan kirjailijoita ja kustannustoimittajia.
Kun Kulttuuritalo Wanhan Rautakaupan ja lähellä sijaitsevan Villa Kirjavan kirjailijaresidenssit olivat valmistuneet, kirjailijakylässä alettiin suunnitella residenssiviikkoja, joihin sisältyisi muutakin kuin kirjoitusrauhaa. Kirjoittajat kaipaavat tietoa kustannustoiminnasta ja kirjamyynnistä, ja monet haluavat lisää esiintymiskokemusta ja kontakteja lukijoihin.
Residenssiviikkoon sisältyykin päivä kirjakauppiaana, päivä kustantamossa, oman kirjoitusprojektin esittelyä kirjastossa tai lukupiirissä sekä monitaiteinen päätösjuhla. Ensimmäinen demoviikko ajoitetaan Kymi Libri -kirjamessuviikolle. Useista hakijoista valitut kolme kirjoittajaa saapuvat Myllykoskelle sunnuntaina 16. heinäkuuta ja viikko päättyy koko kylän valtaaviin kirjamessuihin 20.–22. heinäkuuta.
– Halusimme demoviikolle osanottajat eri puolilta Suomea, ja toisena tärkeänä kriteerinä oli kiinnostava kirjallinen hanke. Kirjoittajille on työn alla romaani, lastenkirja ja sarjakuva, kertoo hankkeen vetäjä Tarja Tornaeus. Kirjoittajia olivat valitsemassa myös Reuna-kustantamon kustannuspäällikkö Johanna Hasu ja toimitusjohtaja Olli Sarpo.
– Residenssiviikolla kirjoittajat saavat vilkaista kirjansa elämää kirjakauppiaan näkökulmasta. Esimerkiksi myymälä- ja valikoimasuunnitteluun tutustuminen on varmasti kiinnostavaa, sanoo Johanna Hasu, joka kävi juuri kansainvälisessä RISE-konferenssissa Prahassa hakemassa uusia ideoita. – Kirjamyynnissä on paljon vuosittaisia tarjouskampanjoita, joihin täytyy valita kirjat ja päättää hinnoittelusta. Kirjat voidaan näyteikkunassa ja verkkokaupassa ryhmitellä monella eri tavalla.
Kustantamon intressinä on kertoa käsikirjoituksen lähettäjille kustannuspäätösten kriteereistä, kustannustoimittajan työstä ja koko kirjantekoprosessin kulusta. – Kaikki välttyvät turhalta työltä ja vääriltä odotuksilta. Hyvät käsikirjoitukset ohjautuvat paremmin sopiville kustantamoille ja yhteistyö kirjailijan ja kustantajan välillä sujuu mutkattomammin, kun alan toimintatavoista kerrotaan avoimesti, toteaa Olli Sarpo.
Demoviikon kustannukset katetaan Kouvolan kaupungin kulttuurin lahjoitusrahaston avustuksella. Jatkossa esimerkiksi kunnat voivat toteuttaa kulttuuritehtäväänsä lähettämällä kunnassa asuvia kirjailijoita residenssiviikolle tai säätiöt voivat myöntää apurahan residenssijaksolle. Jos kirjoittaja maksaa oleskelun itse, majoituksen, täysihoidon ja kirjoitusohjauksen hinta on 920,-/viikko.
Myllykosken residenssiviikkojen ohjelma muovautuu joustavasti osanottajien odotusten ja yhteistyökumppaneiden ohjelman mukaan. Demoviikon kolme kirjoittajaa pääsevät kokeilemaan kirjamessuilla Elo Lammin työpajassa live-kirjoittamista yhdessä Roman Schatzin kanssa ja viikon päätteeksi kertomaan kokemuksistaan ”Aamiaisella residenssikirjailijoiden kanssa”.
Ensimmäinen varsinainen residenssiviikko on todennäköisesti syyskuussa. Siihen liittyvän kahvikonsertin suunnittelu on jo aloitettu Villa Kirjavassa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johanna HasuReuna Publishing House Oy / Kustannuspäällikkö
Puh:040 5483 608johanna.hasu@reunakirja.fiOlli SarpoReuna Publishing House Oy / Toimitusjohtaja
Puh:040 9010 411olli.sarpo@reunakirja.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Reuna Publishing House Oy on 2022 Kouvolan Myllykoskella perustettu kustantamo. Jatkamme Reuna-kustantamon perinnettä ja vaalimme reunalaista henkeä. Reunan tapa toimia on avoin ja yhteisöllinen. Edellä mainittujen lisäksi arvojamme ovat rohkeus, iloisuus, moniarvoisuus ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus. Joukossamme on yli 100 kirjailijaa, jotka osallistuvat kirjoittamisen lisäksi toimintaan monin tavoin. Julkaisemme koti- ja ulkomaista kauno- ja tietokirjallisuutta. Emme julkaise sarjakuvia, uskonnollista kirjallisuutta emmekä oppikirjoja.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Reuna Publishing House
Tivoli-kirjoituskilpailun voitti Riitta Myöhänen22.7.2023 13:09:54 EEST | Tiedote
Myöhäsen novelli Yllätyksiä sotatiellä: Ilta tivolissa on voittanut Kymi Librin ja Reuna-kustantamon yhdessä järjestämän kirjoituskilpailun. Toisen palkinnon sai Johanna Hasu novellillaan Tyttö tummansinisessä mekossa ja kolmas palkittu teksti oli Elli Meriläisen Kaiku. Lisäksi kunniamaininnan sai Merja Laitila runollaan Sellistin tivoli-ilta.
Reunan syksyn uutuuksia julkistetaan jo heinäkuussa22.6.2023 08:46:35 EEST | Tiedote
Ensimmäiset syksyn 2023 kirjoista näkevät päivänvalon Kymi Libri -kirjamessuilla 20.–22.7.2023 Kulttuuritalo Wanhalla Rautakaupalla Myllykoskella. Tarjolla on niin jännitystä, merenkulkua kuin sukudraamaa – sekä kirjailijoita Sveitsiä ja Yhdysvaltoja myöten.
Kolmansien Kymi Libri -kirjamessujen ohjelma on valmistunut21.6.2023 09:24:59 EEST | Tiedote
Kymi Libri 2023 käynnistyy torstaina 20.7. klo 10.15 Kulttuuritalo Wanhalla Rautakaupalla Myllykoskella. Avajaisiin tuovat tervehdyksensä messujen suojelija, kouvolalainen kansanedustaja Ville Kaunisto ja messujen kummisetä, muusikko-kirjailija-toimittaja Suonna Kononen.
Reuna-kustantamo ostaa kirjakauppatoiminnan Myllykoskella7.6.2023 16:39:43 EEST | Tiedote
Kirjailijoiden omistukseen puolitoista vuotta sitten siirtynyt Reuna-kustantamo laajentaa liiketoimintaansa ostamalla myös kirjakauppatoiminnan Myllykoskella. Kirjakauppa ei siirtynyt kustantamokaupan mukana, koska kirjailijat opiskelivat kirja-alan prosesseja ja seurasivat kannattavuutta yhden tilikauden ajan. Siirtymäkausi päättyy 1.8.2023.
Kymi Kantri kasvoi Suomen suurimmaksi24.5.2023 22:52:52 EEST | Tiedote
Neljättä kertaa järjestettävä Kymi Kantri on Suomen tärkein rootsmusafestari. Se kokoaa Kouvolan Myllykoskelle elämänmakuisen musiikin pariin stetson-kansaa koko maasta. Joka vuosi mukana ovat olleet sankoin joukoin myös kantririvitanssin harrastajat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme