Lapsuus sotien ja karkotusten jaloissa: inkerinsuomalaisten selviytymistaistelu, joka sisälsi myös ilon hetkiä
17.4.2023 11:57:50 EEST | Into Kustannus | Tiedote

Kymmenientuhansien inkerinsuomalaisten kohtaloihin jättivät jälkensä 1900-luvun Euroopan sodat, Neuvostoliiton kansallisuuspolitiikka ja elämä Neuvostoliitossa ja yli sen rajojen. Ihmiset menettivät kotinsa ja perheitä hajosi, ja se heijastuu nykypäivään muistoina, kokemuksina ja kertomuksina.
Maiju Kortteen ja Ulla Savolaisen tietokirjassa käsitellään tätä historiaa yhdeksän elämäntarinan kautta. Haastatteluissa tuotetun muistitiedon sekä kirjallisten muistelmien hyödyntämisen kautta sodan ja karkotuksen kokeneiden henkilöiden omat näkökulmat nousevat etualalle samalla kun inkerinsuomalaisten historia asettuu osaksi laajempaa Euroopan historiaa.
Ei niinkään vaiettuja kuin aiemmin ohitettuja kokemuksia
Vaikka inkeriläisten historia mielletään toisinaan täysin vaiettuna menneisyytenä, inkerinsuomalaiset ovat esimerkiksi kirjoittaneet kokemuksistaan runsaasti muistelmia, joita on julkaistu Suomessa 1930-luvulta lähtien. Sodan ja karkotuksen lapset -teoksessa käsiteltävät muistelmaromaanit saavat rinnalleen myös suullisia muistelmia.
Kirjassa käsiteltävät vuosien 2018–2020 välillä tuotetut muistitietohaastattelut on pääosin tehty Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran, Inkeriläisten sivistyssäätiön ja Kansallisarkiston kolmivuotisessa Inkeri ja inkeriläisyys − muistot talteen, arkistot haltuun -yhteistyöhankkeessa. Hankkeessa haastateltiin monia ihmisiä, jotka ovat jo vuosia toimineet aktiivisesti inkerinsuomalaisten hyväksi ja puhuneet tai kirjoittaneet heidän kohtaloistaan pyrkien tuomaan inkerinsuomalaisten historiaa ja nykyhetkeä paremmin suuren yleisön tietoisuuteen. Toisaalta haastatteluissa tallennettiin arkistoon myös sellaisten ihmisten elämäntarinoita ja näkemyksiä, jotka eivät niistä olleet aiemmin julkisesti puhuneet.
– Meille on ollut merkityksellistä tuoda esiin sitä, että kokijat ovat kyllä aktiivisesti tuoneet esiin muistojaan ja kokemuksiaan. Eri asia on se, kuinka hyvin heitä on kuultu. Meille on ollut tärkeää oppia näistä elämäntarinoista sekä yrittää kirjassamme kertoa niiden rinnalla yhdenlainen tulkinta koetusta lapsuudesta historiallisten mullistusten keskellä.
Inkeriläisperheet joutuivat alati muuttamaan ja aloittamaan uudestaan
Kirjassa kuvattuja inkerinsuomalaisten elämäntarinoita yhdistää jatkuva liike. Monien perheiden piti aloittaa elämänsä lähes tyhjästä monia kertoja uudelleen. Samanlaisia kokemuksia on toki muillakin Neuvostoliitossa karkotuksen kokeneilla perheillä kansalaisuuteen katsomatta.
Muuttoliike, karkotukset ja pakkosiirrot eivät tapahtuneet vain Neuvostoliiton sisällä, vaan inkerinsuomalaisia evakuoitiin toisen maailmansodan aikaan suomalaisten ja saksalaisten sotilaiden toimesta Inkerinmaalta Viron kautta Suomeen. Suomesta toiset pakenivat edelleen Ruotsiin tai kauemmaksikin. Osa totutteli elämään Suomessa ja toiset palasivat tai heidät palautettiin Neuvostoliittoon, jossa vaeltava elämä jatkui. Samalla perheet ja suvut saattoivat hajota eri maihin ja yhteydet katketa.
Kirja osoittaa, että sodankaan keskellä ihmisen elämä ei pelkisty kärsimykseksi
Inkeriläisten lapsuutta varjostivat sodat, pelot, nälkä ja pirstaleinen koulunkäynti. Ja vaikka kirjan päähenkilöiden lapsuutta värittivät jo varhain omaksuttu vastuutaakka sekä pelot ja traagiset menetykset, muistellaan teoksessa myös lapsuuden huolettomuutta, toivoa ja onnenhetkiä. Entiset sodan ja karkotuksen lapset eivät koe itseään yksinomaan uhreiksi: he ovat ennen kaikkea oman elämänsä aktiivisia toimijoita.
Ulla Savolainen (s. 1983) on folkloristiikan sekä kulttuurisen muistin ja muistitiedon tutkimuksen dosentti Helsingin ja Turun yliopistoissa. Hän on tutkinut entisten Kannaksen lapsievakkojen muistelukerrontaa, Saksan ja Unkarin kansalaisten jatkosodan jälkeisen internoinnin käsittelyä Suomessa sekä inkerinsuomalaisten menneisyyksien muistamista ja muistamattomuutta.
Maiju Korte (s. 1980) on filosofian maisteri ja arkistotutkija Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistossa. Vuosina 2018–2020 hän työskenteli SKS:n, Kansallisarkiston ja Inkeriläisten sivistyssäätiön Inkeri ja inkeriläisyys – muistot talteen, arkistot haltuun -yhteistyöhankkeessa projektipäällikkönä. Hankkeessa tehtiin mm. muistitietohaastatteluita ja tallennettiin inkeriläisten arkistoaineistoja.
Tilaa arvostelukappale
Innolla odotamme uutuuskirjoja 💗
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenny Rostainviestintäpäällikkö
Puh:044 493 6816jenny.rostain@intokustannus.fiJosefine Janhonenviestintäasiantuntija
Puh:044 493 4409josefine.janhonen@intokustannus.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Into on itsenäinen kustantamo, joka julkaisee uutta avaavaa ja näkökulmia avartavaa laadukasta kirjallisuutta yksin ja yhteistyössä muiden tahojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Into Kustannus
Idris Elban odotettu esikoistrilleri ilmestyy kaikkialla maailmassa 20.5.2027 – Suomessa sen julkaisee Into Kustannus23.9.2026 12:24:19 EEST | Tiedote
Into Kustannus julkaisee näyttelijä ja monilahjakkuus Idris Elban sekä menestyskirjailija Adam Hamdyn kirjoittaman jännitysromaanin Exiles (suomenkielinen nimi vahvistuu myöhemmin) 20. toukokuuta 2027. Kirja julkaistaan Suomessa samanaikaisesti kansainvälisen maailmanensi-illan kanssa.
Elaf Ali ja Arne Dahl saapuvat Helsingin Kirjamessuille23.9.2026 07:41:28 EEST | Tiedote
Into Kustannus tuo Helsingin Kirjamessuille Pohjoismaiden arvostetuimpiin rikoskirjailijoihin lukeutuvan Arne Dahlin sekä omaelämäkerrallisella kunniasortoa käsittelevällä kirjallaan useita palkintoja voittaneen Elaf Alin. Lisäksi espanjalainen Alana S. Portero osallistuu messuille etäyhteyden kautta. Innon kotimaiset tähdet esiintyvät messuilla noin 40 ohjelmanumerossa.
Seela Sella ja Jarkko Martikainen tekivät yhdessä kirjan hyvästä elämästä22.9.2026 07:15:00 EEST | Tiedote
Rakastetut taiteilijat jakavat uutuuskirjassa tarinoitaan ja kokemuksiaan kutsumuksesta, selviytymisestä, luovuudesta ja siitä, mikä kantaa silloin, kun suunta on epävarma. He kysyvät ääneen, mitä moni pohtii: mistä hyvä elämä oikeastaan rakentuu?
Eevi Iisakkilan uusi viihdesarja sykkii romantiikkaa Jane Austenin hengessä16.9.2026 08:45:00 EEST | Tiedote
Lemmenlupauksia Avainkukan kartanossa vie lukijan suomalaisiin empireajan kartanoihin, joissa sääty määrää kohtalon mutta sydän kirjoittaa omat sääntönsä. Sarja tarjoaa lempeän humoristisen mutta ihastuttavan tarkkanäköisen kuvauksen sääty-yhteiskunnasta ja naisen elämästä 1810-luvun Suomessa.
Sandra Järvenpää uppoutuu esikoisromaanissaan naiseuden, seksuaalisen väkivallan ja ympäristösurun kysymyksiin15.9.2026 08:15:00 EEST | Tiedote
Asun talossa ikuisesti on taidokas romaani itsemurhaan päätyneen Kirsin ja hänen siskontyttönsä Ainan ajat ylittävästä yhteydestä sekä luonnosta, joka katoaa ympäriltämme. Tarina ammentaa Järvenpään oman suvun historiasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


