Mikko Heinonen Voimatel Oy:n toimitusjohtajaksi
17.4.2023 09:30:16 EEST | Osuuskunta KPY | Tiedote

”Muutokset toimintaympäristössä ja geopoliittinen tilanne ovat haastaneet Voimatelin liiketoimintaa. Heinonen on väliaikaisena toimitusjohtajana vienyt yhtiötä erittäin hyvin eteenpäin. Hänellä on syvällinen ymmärrys liiketoiminnastamme, erinomaiset johtamistaidot sekä laaja osaaminen, jota tarvitsemme myös jatkossa yhtiön kilpailukyvyn kehittämiseen ja strategian toteuttamiseen nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä”, Voimatelin hallituksen puheenjohtaja Jussi Holopainen kommentoi.
”Minulla on ilo ja kunnia jatkaa toimitusjohtajan tehtävässä. Olen innoissani päästessäni viemään yhtiön uudelle strategiakaudelle vahvan tiimin kanssa. Lähdemme rakentamaan omistajien kanssa kannattavuutta vahvistavia ratkaisuja. Voimatelin strategian mukaisesti keskitymme kasvun tavoittelemiseen ja edelleen kehittymiseen tietoliikenneverkoissa sekä kannattavuuskehityksen parantamiseen etenkin sähköverkoissa. On mahtavaa olla mukana toteuttamassa strategisen muutoksen onnistunutta läpivientiä,” toimitusjohtaja Mikko Heinonen kommentoi.
Osuuskunta KPY:n kokonaan omistama tytäryhtiö Voimatel on erikoistunut kriittiseen infrastruktuuriin ja energiapalveluihin. Voimatel suunnittelee, rakentaa, ylläpitää sekä operoi sähkö- ja tietoliikenneverkkoja, jotka mahdollistavat yhteiskunnan toiminnan kannalta keskeiset yhteydet, palvelut sekä elämisen vapauden ajasta ja paikasta riippumatta. Voimatelin energiaratkaisut pyrkivät mahdollisimman pieneen ympäristörasitukseen ja edesauttavat hiilineutraalin ympäristön rakentamista.
Voimatelillä on kaksi tytäryhtiötä: OptiWatti Oy Suomessa ja Boftel Estonia OÜ Virossa. Voimatel-konsernin liikevaihto vuonna 2021 oli 133,1 miljoonaa euroa. Voimatel-konsernin palveluksessa työskentelee noin 1 000 työntekijää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jussi Holopainen, hallituksen puheenjohtaja, jussi.holopainen@jfp.fi, puh. 040 540 0222
Mikko Heinonen, toimitusjohtaja, mikko.heinonen@voimatel.fi, puh. 044 793 9836
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Voimatel lyhyesti:
Voimatel suunnittelee, rakentaa ja ylläpitää sekä operoi sähkö- ja tietoliikenneverkkoja, jotka mahdollistavat yhteiskunnan toiminnan kannalta keskeiset yhteydet, palvelut sekä elämisen vapauden ajasta ja paikasta riippumatta. Voimatelin energiaratkaisut pyrkivät mahdollisimman pieneen ympäristörasitukseen ja edesauttavat hiilineutraalin ympäristön rakentamista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskunta KPY
KPY jakaa osuuskorkoa noin 2,6 miljoonaa euroa11.3.2026 09:00:03 EET | Tiedote
Osuuskunta KPY:n edustajiston varsinainen kokous pidettiin 10.3.2026. Kokouksessa edustajisto vahvisti tilinpäätöksen vuodelta 2025. KPY-konsernin taloudellinen kehitys on vahvistunut selkeästi, mikä näkyy niin tuloksessa kuin konsernin parantuneessa taloudellisessa asemassa. Ensimmäistä kertaa tilinpäätöstiedotteessa julkaistu KPY:n omaisuuden nettovarallisuusarvo (NAV) oli vuonna 2025 yhteensä 246,3 (179,6) miljoonaa euroa, eli 9,65 (8,09) euroa osuutta kohden. Tilikauden oikaistu liikevoitto oli 9,0 (2,5) miljoonaa euroa. Konsernin omavaraisuusaste oli 54,4 (46,5) prosenttia. Suluissa esitetyt luvut viittaavat edellisen vuoden vastaaviin lukuihin. Edustajisto päätti hallituksen esityksen mukaisesti, että vuoden 2025 tuloksesta osuuskorkoa jaetaan 0,10 (0,09) euroa osuudelta. Yhteensä osuuskorkoa jaetaan noin 2,6 (2,0) miljoonaa euroa. Osuuskorko on noin 25 % omistusten KPY:lle vuonna 2025 tuomasta nettokassavirrasta. Päätös vastaa KPY:n taloudellista tavoitetta. KPY:n tavoitteena on
KPY-konsernin tilinpäätöstiedote tammi-joulukuu 2025: KPY jatkaa vahvistumistaan − liike-elämänvoimaa rakennetaan kolmen sijoitussalkun kautta26.2.2026 09:00:00 EET | Tiedote
KPY kirkasti strategiaansa ja uudisti sijoitussalkkunsa loppuvuonna 2025. Strategiaa toteutetaan kolmen sijoitussalkun – infrastruktuuri, private equity ja tasesijoitusten – kautta.
Osuuskunta KPY:n edustajiston puheenjohtajisto jatkaa – Antti Haapakorva valittiin toiselle puheenjohtajakaudelle23.1.2026 08:58:58 EET | Tiedote
Osuuskunta KPY:n edustajisto valitsi järjestäytymiskokouksessaan 22.1.2026 puheenjohtajiston alkavalle kaudelle. Nykyinen puheenjohtajisto jatkaa tehtävissään. Edustajiston puheenjohtajana jatkaa kauppatieteiden maisteri Antti Haapakorva, joka valittiin toiselle kolmivuotiskaudelle. Varapuheenjohtajiksi valittiin Aleksi Eskelinen (1. varapuheenjohtaja), Tuula Väätäinen (2. varapuheenjohtaja) ja Markku Söderström (3. varapuheenjohtaja).
KPY tukee lasten ja nuorten hyvinvointia ja oppimista 50 000 euron avustuksella12.12.2025 09:29:24 EET | Tiedote
Osuuskunta KPY jatkaa pitkäjänteistä työtään pohjoissavolaisten lasten ja nuorten hyväksi myöntämällä vuoden 2025 avustushaussa tukea yhteensä lähes 50 000 euroa. Avustukset ovat osa KPY:n vastuullisuustyötä ja sitoutumista alueen elinvoimaisuuden kehittämiseen. KPY on jakanut avustuksia pohjoissavolaisille toimijoille jo lähes kahden vuosikymmenen ajan.
KPY:n edustajiston vaalin tulos4.12.2025 09:11:46 EET | Tiedote
Osuuskunta KPY:n edustajiston vaalit järjestettiin 19.11.–3.12.2025, ja vaalitulokset on nyt vahvistettu. Vaalissa valittiin 15 edustajaa. Ehdokkaita oli yhteensä 72.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
