Sanna Ahvenjärven ja Tapio Lappalaisen yhteissävellys, ympäristön tilaan kantaaottava Water voitti Teosto-palkinnon

Kymmenen vuotta yhdessä nykymusiikkia säveltäneet Sanna Ahvenjärvi ja Tapio Lappalainen loivat voitokkaan 20-minuuttisen Water-teoksen sinfoniaorkesterille Tampere Filharmonian tilauksesta. Tampere filharmonia johtajanaan Rebecca Tong kantaesitti teoksen Tampere Biennalessa huhtikuussa 2022. Waterissa soi symboliikan lisäksi oikea, aito vesi. Sävellyksessä käytetään perinteisten orkesterisoitinten lisäksi ”hybridisoittimia”, jotka on toteutettu yhdistämällä luonto (= vesi) ja teknologia toisiinsa, esimerkiksi vesitipan tiputus pipetillä mikitettyyn desimittaan. Näitä hybridisoittimia soittavat lyömäsoittaja sekä musiikkiteknologi yhdessä. Waterissa käytetään myös veteen upotettavia instrumentteja, joita ovat chimes, triangeli ja kellopelilaatat.
– Mukana on lisäksi jääkalikka, jonka sisälle on jäädytetty hydrofoni eli vedenalainen mikrofoni. Jääkalikkaa sekä raavitaan että soitetaan rytmikkäästi iskemällä sen pintaan, jolloin siitä tulee lyömäsoitin, Tapio Lappalainen kertoo.
Sanna Ahvenjärven mukaan säveltäjäpariskunta halusi Waterissa kuvata veden tärkeyttä ja kauneutta, mutta samalla sen vastakohtaa, kauheutta.
– Teos lähtee liikkeelle kuivuudesta. Sitten tulee sade, joka muuttuu puroksi. Purosta mennään pienen vesiputouksen kautta järveen. Järvi muuttuu jäätiköksi, jäätikkö liukuu suuren vesiputouksen kautta mereen, jossa on koralleja. Lopuksi nousee tsunami.
Yhdessä säveltäminen on taidemusiikissa harvinaista, mutta pariskunta kokee yhteistyön voimana ja kertoo yhteisen elämän saneleman ajanhallinnan ja sävellysideoinnin pelisääntöjen muovautuneen ajan myötä sujuvaksi ja inspiroivaksi tavaksi työskennellä. Säveltäjät paljastavat, että Water-teokselle on myös luvassa jatkumoa.
– Meillä on 5-15 seuraavan vuoden tai jopa loppuelämän yhteisenä elämäntyöhaaveena säveltää tulevaisuudessa veden lisäksi teokset myös muista klassisista elementeistä, maasta, tulesta ja ilmasta, Sanna Ahvenjärvi ja Tapio Lappalainen visioivat neliosaista sarjaa.
Sanna Ahvenjärven vuosien varrella säveltämiä omia teoksia on leimannut tunteellinen puhdistautuminen, lohdullisuus ja liki terapeuttisuus, kun taas Lappalaisen mukana on koko hänen säveltäjänuransa aikana kulkenut klassisten soittimien rinnalla elektroniikka ja musiikkiteknologia, sekä filosofinen ajatus myös tallenteesta musiikin luontevana ja itsestään selvänä muotona – klassisessa ja nykymusiikissa tallenteen tekeminen teoksesta ei ole sitä edeltävän, jopa vuosien sävellystyönkään jälkeen edelleenkään itsestään selvää.
Viime vuonna Teosto-palkitun säveltäjä Cecilia Damströmin johtama palkintoraati totesi Water-teoksesta seuraavaa: “Water on ehjä ja visuaalinen nykymusiikkiteos, jossa vesi liikkuu eri olomuodoissaan pyörteineen ja aaltoineen. Vaikka vesi on taidemusiikin säveltäjien klassikkoaihe, on Waterin säveltekstuuri omaperäistä ja mielikuvituksellista. Efektit, kuten veteen upotetut instrumentit ja mikrofonit, palvelevat luontevasti perinteisemmille orkesterisoittimille sävellettyä musiikkia. Teos tuo taiteen keinoin yleisölle esiin ajankohtaisen aiheen ympäristömme tilasta”.
Teosto-palkinnon ehdokkaat ja voittajat valittiin vuoden 2022 aikana julkaistujen tai kantaesitettyjen kotimaisten sävelteosten joukosta. Voittajat valitsi viisihenkinen tuomaristo, johon kuuluvat vuoden 2022 Teosto-palkintovoittajat Cecilia Damström, Linda Fredriksson ja Yona sekä Teoston johtoryhmän kutsumat jäsenet, Ylen musiikkiohjelmien päällikkö Miikka Maunula ja Suomen kansallisoopperan ja -baletin pääjohtaja Gita Kadambi.
– Suomen musiikkielämän riemastuttava monipuolisuus ja korkea taso heijastui taas kerran tämän vuoden ehdokkaissa. Tuomariston vilkkaat ja intensiiviset keskustelut toivat esiin, miten tasainen kilpailu tänä vuonna oli. Pääsimme onneksi voittajista hyvään yhteisymmärrykseen, raadin puheenjohtaja Cecilia Damström kertoo.
Teosto-palkinnon voittajat julkistettiin Musiikkitalon ravintolassa pidetyssä kutsuvierastilaisuudessa 27. huhtikuuta. Ehdokkaina voittajien lisäksi olivat myös Petra Poutasen sävellykset, sanoitukset ja sovitukset sekä Joonas Outakosken sovitukset Pelkkä Poutasen levyllä Pyhä veri vuotaa, Nino Ensio Mofun ja työryhmän teokset NCO:n levyllä Addikti sekä Heinz-Juhani Hofmannin sävellys ja libretto teoksessa Aukio – ooppera kansannoususta.
Ehdokkaat valitsi esiraati, johon kuuluivat DJ, toimittaja Tytti Viljanen (pj), toimittaja, radiojuontaja Antti Granlund, musiikkitieteilijä, apulaisprofessori FT Susanna Välimäki, bloggari Pasi Virtanen alias Jazzpossu sekä toimittajat Oskari Onninen, Auli Särkiö-Pitkänen ja Katri Norrlin.
Sanna Ahvenjärven ja Tapio Lappalaisen Water-teoksen partituurivideo:
https://www.youtube.com/watch?v=3iw1tFtxNw8&t=38s
Sanna Ahvenjärven ja Tapio Lappalaisen videohaastattelu:
www.facebook.com/SannaAhvenjarviComposer
https://twitter.com/SannaAhvenjarvi
www.facebook.com/TapioLappalainenComposer
Sanna Ahvenjärven ja Tapio Lappalaisen haastattelupyynnöt:
Milla Palovaara
Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy
p. 040 596 7973
Lisätietoja ja haastattelupyynnöt Teosto-palkintoihin liittyen:
Viestintäpäällikkö Johanna Laitinen
Säveltäjäin tekijänoikeustoimisto Teosto ry
johanna.laitinen@teosto.fi
p. 040 192 1900
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Milla Palovaara
Puh:+358 40 596 7973milla@kulttuuritoimisto.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy
Maailmat kohtaavat WIFTI Helsinki Summitissa kun elokuvan ja television vaikuttajanaiset kertovat, miten maailmaa muutetaan tasa-arvoisemmaksi ja yhdenvertaisemmaksi29.8.2023 13:14:28 EEST | Tiedote
Espoon Hanasaaressa 22.-24. syyskuuta järjestettävä elokuva- ja televisioalan naisammattilaisten kansainvälinen huippukokous WIFTI Helsinki Summit 2023 – Facing the Future kokoaa yhteen Oscar-, Emmy-, Bafta- ja Jussi-palkittuja alan naisvaikuttajia Intiasta ja Nigeriaan ja Kaliforniasta Saamenmaalle. Ensimmäistä kertaa Suomessa järjestettävässä huippukokouksessa pohditaan globaalin elokuva- ja televisioalan ongelmia ja ratkaisuja ja etsitään keinoja yhdenvertaisen ja tasa-arvoisen tulevaisuuden puolesta.
Universumin kaiut – Kaija Saariahon musiikki -erikoisnäytös järjestetään Kinopalatsissa perjantaina 1.9. – ennen näytöstä keskustelu Kaija Saariahon säveltäjätyön monista ulottuvuuksista29.8.2023 08:49:31 EEST | Tiedote
Säveltäjä Kaija Saariahosta kertovasta elokuvasta Universumin kaiut – Kaija Saariahon musiikki järjestetään erikoisnäytös tulevana perjantaina 1.9. Helsingin Kinopalatsi 2 -salissa. Ilta alkaa klo 18.00 keskustelutilaisuudella, jossa avataan erityisesti Kaija Saariahon säveltäjätyön monia ulottuvuuksia tilaustöiden säveltämisestä kollegiaaliseen yhteistyöhön. Elokuvan esitys alkaa klo 19.00. Näytöksen ja keskustelutilaisuuden järjestävät Teatro Productions ja Pirkanmaan elokuvakeskus yhteistyössä Finnkinon, Suomen Säveltäjät ry:n, Music Finlandin ja Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy:n kanssa.
Tuomo & Markus levytti maahanmuuttoaiheisen protestilaulun – Hecho en Mexicon teemat ovat hyvin ajankohtaisia myös Suomessa25.8.2023 13:04:49 EEST | Tiedote
Tuomo & Markus -yhtyeen perjantaina 25.8. ilmestyvä single ja video Hecho en Mexico on kauniiden lauluharmonioiden ja haikean mariachi-trumpettiteeman siivittämä balladi aikamme polttavista aiheista. Suurten tunteiden ja kontrastien värittämässä kappaleessa trumpettia soittaa Tuomo & Markus -yhtyeessäkin vaikuttava Verneri Pohjola, jolle Kaija Saariaho sävelsi viimeiseksi teoksekseen jääneen trumpettikonserton Hush. Hecho en Mexico -kappaleen alkuperäinen versio löytyy Tuomo & Markus -yhtyeen aiemmin tänä vuonna ilmestyneeltä ylistetyltä Game Changing -albumilta (mm. viisi tähteä Helsingin Sanomissa).
Universumin kaiut – Kaija Saariahon musiikki -elokuva saa ensi-iltansa Finnkinon teattereissa alkaen 25. elokuuta23.8.2023 11:00:00 EEST | Tiedote
Kesäkuun alussa menehtyneestä säveltäjä Kaija Saariahosta kertova tuore elokuva Universumin kaiut – Kaija Saariahon musiikki saa ensi-iltansa Finnkinon elokuvateattereissa perjantaina 25.8. kautta maan. Elokuvan on käsikirjoittanut ja ohjannut Riitta Rask ja tuottanut Teatro Productions.
The Shubie Brothersin uusi albumi It Takes A Village “soitti itse itsensä – ilman minkäänlaista genrepurismia”18.8.2023 10:08:00 EEST | Tiedote
Mitä tekevät Suomen työllistetyimpiin kuuluvat muusikot, kun leipätöistä saa lomaa? Siihen kuullaan vastaus tänään elokuun 18. päivänä, kun The Shubie Brothersin uusi pitkäsoitto It Takes A Village ilmestyy. Muun muassa Ismo Alangon ja J Karjalaisen yhtyeissä vaikuttavista muusikkoystävistä muodostuneen, jo pitkäikäisen bändin uusi levy soi nimensä mukaisesti kuin soittamassa olisi pieni kylä – mutta kyseessä on viiden Shubie-veljen sulava yhteissoundi. Vierailijoita ei levyllä kuulla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme