Työperäisen maahanmuuton rajoitukset hallitusohjelmassa olisivat turmiollisia Helsingin seudun yrityksille
27.4.2023 11:13:36 EEST | Helsingin seudun kauppakamari | Tiedote

Helsingin seudulla ulkomaalaisten ja vieraskielisten merkitys on ratkaiseva useilla toimialoilla ja työtehtävissä. Helsingin seudulla esimerkiksi pelkästään majoitus- ja ravitsemisalalla (33 % työntekijöistä vieraskielisiä), rakennusalalla (25 %), logistiikassa (29 %) ja teollisuudessa (13 %) on yli 200 000 työntekijää.
”Saatavuusharkinnan piirissä kolmansista maista tulevien ammattiosaajien ja työntekijöiden riittävä saatavuus tulee varmistaa. On myös huolehdittava siitä, että työperäiseen maahanmuuttoon liittyvät luvitukset tapahtuvat yhtä nopeasti kuin erityisasiantuntijoiden kohdalla tällä hetkellä jo toteutuu”, painottaa Helsingin seudun kauppakamarin johtaja Markku Lahtinen.
Jos hallitusohjelmassa päädyttäisiin rajoittamaan tai hankaloittamaan Suomeen saatavien ammattiosaajien liikkuvuutta tai määrää, tarkoittaisi se Helsingin seudulla sitä, että yritysten olisi mahdotonta säilyttää nykyistä liiketoiminnan tasoa. Samalla jäisivät työpaikat ilman tekijöitä, työt tekemättä sekä bruttokansantuote ja verotulot karttumatta.
”Vuositasolla Suomi menettää yli 100 000 työsuhdetta työvoimapulan takia. Jos työvoiman tarjontaa rajoitettaisiin kolmansista maista tulevien ammattiosaajien osalta, jäisivät myös uudet työpaikat syntymättä. Silloin hallitustunnustelijan 100 000 uuden työpaikan luominen jäisi varmuudella toteutumatta”, sanoo Lahtinen.
Kaikki keinot on käytettävä työvoiman tarjonnan lisäämiseen. Työllisten määrän lisääminen on yksi keino. Uudellamaalla työllisyysaste on noin 76 prosentin tasolla, ja ikäryhmissä 30–59-vuotiaat keskiarvo on jo 85 prosenttia huolimatta siitä, että työllisten määrä on jatkuvasti noussut.
”Helsingin seudun työllisyysastetta on erittäin vaikea nostaa, jos työn tarjontaa ei pystytä lisäämään. Yksi keskeinen keino on työperäisen maahanmuuton lisääminen niin ammattiosaamista kuin korkeakoulutusta vaativiin tehtäviin. Yhtä tärkeää on onnistua jo päätetyssä työvoima- ja elinkeinopalveluiden siirrossa valtiolta kunnille ja uusille työllisyysalueille siten, että myös työnantajapalveluihin panostetaan riittävästi”, Lahtinen arvioi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Markku Lahtinen, johtaja,
Helsingin seudun kauppakamari,
p. 050 571 3564, markku.lahtinen@helsinki.chamber.fi
Tiina Tikander, viestintäpäällikkö,
Helsingin seudun kauppakamari,
p. 046 878 7540, tiina.tikander@helsinki.chamber.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin seudun kauppakamari vahvistaa yritysten menestystä osallistumalla aktiivisesti Helsingin seudun kehittämiseen. Kauppakamariin kuuluu 21 kunnan alueelta yli 7 000 palveluja, kauppaa ja teollisuutta edustavaa yritystä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin seudun kauppakamari
Selvitys käynnistyi: miten Itä-Uudestamaasta tulee vihreän siirtymän klusteri7.10.2026 08:45:34 EEST | Tiedote
Itä-Uudellamaalla on aloitettu selvitystyö, joka pohjustaa alueen vihreän siirtymän klusterin syntymistä. Klusteri kokoaa alueen yritykset, kunnat ja osaajat yhteistyöhön, joka vahvistaa elinvoimaa, houkuttelee investointeja ja luo uusia työpaikkoja. Selvitystä koordinoi Helsingin seudun kauppakamari.
Työperäinen maahanmuutto osaksi Suomen kasvupolitiikkaa – Helsingin seudun kauppakamarin teesit työperäisen maahanmuuton vauhdittamiseksi6.10.2026 07:02:43 EEST | Tiedote
Työperäisen maahanmuuton tulee olla osa Suomen kasvupolitiikkaa. Helsingin seudun kauppakamari ehdottaa, että saatavuusharkinnasta luovutaan tai siitä vapautetaan vähintään tehtävät, joissa palkka ylittää ennalta sovitun palkkarajan. Luvituksesta on tehtävä sujuvaa ja ennakoitavaa: osaajan on voitava tunnistautua etänä sekä saada henkilötunnus ja digitaalinen lompakko jo ennen maahantuloa, ja edustustojen ajanvarausruuhkat on purettava. Business Finlandille on annettava valtuudet toimia kohdemaissa työvoimaviranomaisen tavoin, ja koko perheen oleskeluluvat on käsiteltävä yhtenä kokonaisuutena. Helsingin seudun kauppakamari esittää hallitusohjelmaan 2027–2031 kymmenen teesiä, joilla Suomeen saadaan yritysten tarvitsemia osaajia. Työpaikat Helsingin seudulla lisääntyvät, samaan aikaan Suomessa siirtyy eläkkeelle enemmän ihmisiä kuin heitä syntyy.
Muistutuskutsu medialle: Miten poliitikot huomioivat Uudenmaan päätöksissään?16.9.2026 13:08:10 EEST | Kutsu
Uusimaa tuottaa noin 40 prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta ja yli puolet maan TKI-investoinneista. Kun Uusimaa menestyy, se kantaa koko Suomea verotuloina, työpaikkoina ja kansainvälisenä kilpailukykynä. Helsingin seudun, Länsi-Uudenmaan ja Riihimäen-Hyvinkään kauppakamarit kutsuvat toimittajat kuuntelemaan paneelikeskustelua, jonka aiheena on Uudenmaan merkitys. Keskustelemassa ovat eduskuntaryhmän puheenjohtaja Otto Andersson (RKP), kolmas varapuheenjohtaja Simo Grönroos (PS), kansanedustaja Atte Harjanne (vihr.), kansanedustaja Jarno Limnéll (kok.), eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen (vas.) ja kansanedustaja Nasima Razmyar (SDP).
Kutsu medialle: Miten poliitikot huomioivat Uudenmaan päätöksissään?9.9.2026 13:15:00 EEST | Kutsu
Uusimaa tuottaa noin 40 prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta ja yli puolet maan TKI-investoinneista. Kun Uusimaa menestyy, se kantaa koko Suomea verotuloina, työpaikkoina ja kansainvälisenä kilpailukykynä. Helsingin seudun, Länsi-Uudenmaan ja Riihimäen-Hyvinkään kauppakamarit kutsuvat toimittajat kuuntelemaan paneelikeskustelua, jonka aiheena on Uudenmaan merkitys. Keskustelemassa ovat eduskuntaryhmän puheenjohtaja Otto Andersson (RKP), kolmas varapuheenjohtaja Simo Grönroos (PS), kansanedustaja Atte Harjanne (vihr.), kansanedustaja Jarno Limnéll (kok.), eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen (vas.) ja kansanedustaja Nasima Razmyar (SDP).
Ajatusjohtajuus vaikuttaa liiketoimintapäättäjien kumppanivalintoihin – ”Yrityksen ajatusjohtajuutta ei voi jättää yksin henkilöstön varaan”31.8.2026 08:41:35 EEST | Tiedote
Merkittävä osa liiketoimintapäättäjistä hyödyntää yritysten asiantuntijasisältöjä päätöksenteon tukena, ja jopa neljä viidestä kertoo ajatusjohtajuuden vaikuttavan kumppanivalintoihin, käy ilmi Ajatusjohtajuuden tila 2026 -tutkimuksesta. Vapa Median ja Iro Researchin toteuttama tutkimus perustuu 150 suomalaisen suuryrityksen C-tason johtajan haastatteluihin. Ajatusjohtajuudesta on tullut tärkeä yritysten kilpailutekijä. Viestintäasiantuntijat Ida Hakola ja Jasmiina Parta tarkastelevat ilmiötä uudessa kirjassaan Ajatusjohtajuus – Kohti yrityksen kasvollista vaikutusvaltaa. Kirjoittajien mukaan yritysten on yhä vaikeampi rakentaa luottamusta pelkän yritysbrändin varaan. Asiakkaat ja yhteistyökumppanit haluavat nähdä, keitä yrityksen takana on, mitä he ajattelevat ja millaiseen asiantuntemukseen yrityksen ratkaisut perustuvat. Tekoälyn aikakaudella geneerinen yritysviestintä menettää tehoaan samalla, kun kasvollinen asiantuntijuus korostuu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

