
Myllykoski uuteen nousuun!

Kirjamessuilla ja jalkapalloseuralla on yhteinen tavoite: Myllykosken elinvoiman lisääminen. Kirjamessuilla on kahtena kesänä, 2019 ja 2021, tuotu satoja kirjailijoita ja taiteilijoita tutustumaan persoonalliseen kylään ja sen leppoisiin asukkaisiin. Kesällä 2023 kirjamessuille ei enää tarvinnut houkutella esiintyjiä, vaan tarjokkaita oli enemmän kuin kolmen päivän ohjelmaan mahtuu.
Mutta tänä vuonna isojen kulttuurisäätiöiden tuki Kymi Librille yllättäen jäi saamatta. Alussa ne rahoittivat kirjamessujen perustamista ajatuksella, että seudulle saadaan toistuva ja pysyvä tapahtuma, mutta jatkuvuus ei enää tänä kesänä ollutkaan kulttuurialan rahoittajien prioriteetti. Tämä ei kuitenkaan lannistanut järjestäjiä ja talkoolaisten verkostoa. Yhteisön tuella, hakemalla säästöjä ja tehostamalla lipunmyyntiä kirjamessut saadaan pidettyä.
Vuonna 1947 perustettu MyPa on puolestaan muodostunut Myllykosken symboliksi – jalkapallosta kylä tunnetaan. Seura on paperitehtaan lakkauttamisen ja sen tuen loppumisen jälkeen joutunut rakentamaan rahoituksen uudelta pohjalta, joten sillä on ollut historiassaan samanlaisia vaikeita hetkiä kuin kirjamessuilla nyt.
MyPan puheenjohtaja Risto Oksanen ja kirjamessujen tuottaja, Reunan kirjakaupan vetäjä Tarja Tornaeus päättivät yhdistää voimansa Myllykosken tapahtumien markkinoinnissa. MyPan fanituotteita ja kausikortteja on jo pitkään ollut myynnissä Reunan kirjakaupassa, ja nyt yhteistyö laajennettiin yksittäisten ottelulippujen myyntiin ja käsiohjelmien tekemiseen. Tänä kesänä MyPan kotipeleissä on puolestaan myynnissä lippuja kirjamessuille 20.–22. heinäkuuta.
– Olemme toki tehneet yhteistyötä aiemminkin. Vuonna 2021 kirjamessuilla pelattiin hyväntekeväisyysottelu kirjailijat vastaan MyPan Ruutiukot. Vaikka kirjailijoilla oli pelin johdossa legendaarinen jalkapalloilija, useita kirjoja kirjoittanut Atik Ismail, MyPan veteraanit olivat ylivoimaisia. Kohteliaina miehinä he ampuivat ohi pari kertaa, jotta loppunumerot eivät näyttäneet niin rumilta, naureskelee Tornaeus.
Reunan kirjakauppa ja KSOY Stadion ovat maantieteellisesti kivenheiton päässä toisistaan, ja monet vapaaehtoiset toimivat molemmissa yhteisöissä. Niinpä makkaragrilliä, perkolaattoria ja tarjoilupöytiä voidaan lainata puolin ja toisin, ja MyPan naisjaosto on hoitanut kirjatapahtumissa tarjoilua ja leiponut pullaa. Uutta MyPa-olutta on tulossa myyntiin myös Reunan kirjakaupan kahvilaan.
– MyPalle alueen elinvoimaisuus on elintärkeää. Myllykosken vilkastuminen on kaikille eduksi, taloudelliset resurssit ovat pienet mutta sitoutuneiden vapaaehtoisten ja yhteismarkkinoinnin avulla voidaan tehdä pieniä ja vähän suurempiakin ihmeitä, tuumii Oksanen.
Yhteydenpito Myllykosken kahden suuren tapahtumajärjestäjän kesken on välttämätöntä myös siksi, että pystytään välttämään aikataulujen päällekkäisyydet. Tulevien tapahtumien suunnittelussa saadaan synergiaetuja yhdistämällä molempien vahvuudet. Yksilötasolla löytyy aina futista harrastavia kirjailijoita ja lukemista harrastavia pelaajia.
Paikallisuuden korostaminen ei ole ristiriidassa kansainvälistymisen kanssa. – Molemmille organisaatioille on tärkeää kehittää yhteyksiä ulkomaille. Reunan kirjailijoille haetaan käännössopimuksia ja jalkapalloseuralle yhteistyömahdollisuuksia, toteavat Oksanen ja Tornaeus.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Olli SarpoReuna Publishing House Oy / Toimitusjohtaja
Puh:040 9010 411olli.sarpo@reunakirja.fiTarja Tornaeus
Puh:0500610762tarja.tornaeus@reunalla.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Reuna Publishing House Oy on 2022 Kouvolan Myllykoskella perustettu kustantamo. Jatkamme Reuna-kustantamon perinnettä ja vaalimme reunalaista henkeä. Reunan tapa toimia on avoin ja yhteisöllinen. Edellä mainittujen lisäksi arvojamme ovat rohkeus, iloisuus, moniarvoisuus ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus. Joukossamme on yli 100 kirjailijaa, jotka osallistuvat kirjoittamisen lisäksi toimintaan monin tavoin. Julkaisemme koti- ja ulkomaista kauno- ja tietokirjallisuutta. Emme julkaise sarjakuvia, uskonnollista kirjallisuutta emmekä oppikirjoja.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Reuna Publishing House
Hae Reunan maksuttomalle residenssiviikolle 14.–19.7.20248.3.2024 14:53:45 EET | Tiedote
Kymi Libri -kirjamessuja järjestävä yhdistys Pro Kaakon kirjamessut ry on saanut apurahan, jolla se järjestää neljälle kirjoittajalle maksuttoman residenssiviikon etelä-Kouvolassa, Anjalassa ja Myllykoskella. Viikko sisältää kirjoitusohjausta, kustannustoimittajan palautetta, päivän kirjakaupassa ja Reuna-kustantamossa sekä ryhmän esiintymisen Anjalan kartanon torstaiklubilla 18.7.
Kummalle presidenttiehdokkaalle suosittelisit tätä kirjaa?30.1.2024 13:41:06 EET | Tiedote
Lastenkirja nostaa aikuisten keskusteluun ihmisarvon käsitteen – mutta lapset lukevat sitä kuin mitä tahansa hyvää lasten kuvakirjaa.
Kymi Kantrin esiintyjät julkistettiin25.1.2024 12:52:21 EET | Tiedote
Heinäkuussa Kouvolan Myllykoskelle kokoontuu jälleen stetsonkansaa koko Suomesta. Viidettä kertaa järjestettävä Kymi Kantri -festivaali on Suomen suurin juurimusiikkitapahtuma.
Kerro rakkaimman taulusi tarina!17.1.2024 16:51:28 EET | Tiedote
Kulttuuritalo Wanhalla Rautakaupalla vietetään 23. maaliskuuta omien taulujen päivä. Myllykoskella ja lähellä asuvat voivat tuoda taulunsa yhdeksi päiväksi muiden nähtäville ja kertoa taulun tekijästä, vaiheista ja päätymisestä nykyiselle omistajalle. Kauempana asuvat voivat lähettää taulun tarinan videolla.
Kymi Librin uusi kirjoituskilpailu vie hautausmaalle10.1.2024 13:46:22 EET | Tiedote
Kävelyretki hautausmaalle tai sankarihaudoille saa miettimään elämän ja kuoleman suuria kysymyksiä ja ihmiskunnan historiaa. Teksti hautapaadessa tai erikoinen hautamonumentti saa kuvittelemaan, mikä tarina on kiven takana. Nyt on aika kirjoittaa se!