Toukokuu haastava verenluovutuksessa - potilaat tarvitsevat 16 000 verenluovuttajan apua

Loppukeväällä verenluovutuspisteiden ovi uhkaa käydä harvemmin, kun kevätkiireet ja lähestyvä juhlakausi valtaavat ihmisten mielen. Potilaat tarvitsevat kuitenkin verivalmisteita tasaisesti joka kuukausi.
On tärkeää, joka arkipäivä noin 800 verenluovuttajaa ojentaa kätensä. Yhteensä toukokuussa tarvitaan lähes 16 000 verenluovuttajan apua, jotta sairaaloihin voidaan toimittaa tarvittavat verivalmisteet.
Luovuttaja-huppari kannustaa muita
Verenluovutus on pienen joukon harteilla. Vaikka suurin osa voisi luovuttaa, nyt vain 3,5 % luovutusikäisistä luovuttaa kaiken sen veren, joka Suomen sairaaloissa käytetään.
Läheisten kannustus ja esimerkki on monelle syy aloittaa verenluovutus. Veripalvelu lanseeraa toukokuussa uuden Luovuttaja-hupparin verenluovuttajien kannustamiseen.
”Luovuttaja-huppari on oiva tapa kertoa muille, että kuulut hengenpelastajiin. Sitä kantamalla voi samalla kertoa muille tärkeästä asiasta, verenluovutuksesta”, kertoo Veripalvelun markkinointipäällikkö Anne Lind.
Kaikkien 8.5.-2.6.2023 verenluovutuksessa käyvien kesken arvotaan Luovuttaja-huppareita.
Hupparin voi hankkia myös Punaisen Ristin verkkokaupasta. Punaisen Ristin kaupan tuotto menee kokonaisuudessaan järjestön kotimaan toimintaan.
Verenluovutus auttaa jopa kolmea
Verenluovutus on helppo ja turvallinen tapa auttaa muita. Verenluovutus kestää noin tunnin ja yhden luovutuskerran veri voi auttaa jopa kolmea potilasta. Verenluovutuksia järjestetään viikoittain useilla paikkakunnilla ympäri maata.
- Luovutuspaikat ja ajanvaraus verenluovutukseen: veripalvelu.fi/ajanvaraus
- Oman soveltuvuutensa luovuttajaksi voi testata helposti osoitteessa sovinkoluovuttajaksi.fi
Veripalvelun toimipisteet
- Espoo Iso Omena, Suomenlahdentie 1, p. 029 300 1040
- Helsinki Sanomatalo, Töölönlahdenkatu 2, p. 029 300 1030
- Helsinki Kivihaka, Kivihaantie 7, p. 029 300 1020
- Jyväskylä Kolmikulma, Puistokatu 2-4, p. 029 300 1220
- Kuopio Sektori, Puijonkatu 23, p. 029 300 1170
- Lahti Trio, Kauppakatu 10, p. 029 300 1240
- Oulu Isokatu 32 C, p. 029 300 1110
- Seinäjoki Kauppakatu 26, p. 029 300 1190
- Tampere Koskikeskus, Hatanpään valtatie 1, p. 029 300 1130
- Turku Yliopistonkatu 29 B, 3. krs. p. 029 300 1140
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tuuli VuoriViestinnän asiantuntija
Puh:+358 29 300 1174tuuli.vuori@veripalvelu.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu tuottaa sairaaloille potilaiden hoidossa tarvittavia turvallisia ja tehokkaita verivalmisteita sekä laboratoriopalveluja. Huolehdimme veren keräämisestä vapaaehtoisilta verenluovuttajilta potilashoidon tarpeiden mukaisesti. Tarjoamme sairaaloille myös kantasolu- ja elinten siirtoja tukevia palveluita. Veripalvelu on voittoa tavoittelematon organisaatio. Vuosibudjettimme on noin 60 milj. euroa ja palveluksessamme on noin 500 henkilöä.
Oletko kiinnostunut laajemmin Veripalvelusta? Haluaisitko mediavierailun meille? Ole yhteydessä viestintä- ja henkilöstöjohtaja Willy Toiviaiseen (puh: +358 29 300 1830, willy.toiviainen@veripalvelu.fi) tai tiedottaja Tuuli Vuoreen (puh: +358 29 300 1174, tuuli.vuori@veripalvelu.fi)
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SPR Veripalvelu
Kantasoluluovuttajien päivää vietetään 16.9. – Joka viidennelle potilaalle ei löydy täydellistä luovuttajaa15.9.2023 08:15:00 EEST | Tiedote
Kantasolusiirtoa käytetään esimerkiksi leukemiaan sairastuneen potilaan viimeisenä mahdollisuutena parantua. Korkeintaan 25 prosentille kantasolusiirtoa tarvitsevista potilaista löytyy kudostyypiltään täysin sopiva, terve luovuttaja lähisukulaisista. Loput kolme neljännestä tarvitsevat tuntemattoman rekisteriluovuttajan apua.
Veripalvelun tutkimusrahastolta tukea soluterapiahoitojen ja verenkäytön kehittämiseen12.9.2023 12:03:42 EEST | Tiedote
Veripalvelun tutkimusrahastosta on päätetty jakaa tänä vuonna apurahoina 500 000 euroa yhteensä 11 tutkimusprojektille. Tämän vuoden apurahoja kohdennettiin erityisesti verivalmisteiden käyttöön ja verenluovutukseen liittyvään tieteelliseen tutkimukseen. Apurahoja myönnettiin edellisvuosien tapaan myös soluterapiahoitojen kehittämiseen.
Veripalvelu lanseeraa sertifikaatin työpaikoille, jotka sallivat verenluovutuksen työajalla4.9.2023 07:45:00 EEST | Tiedote
Työyhteisöjen osallistuminen yhteiskuntavastuuseen saa uuden vaihtoehdon Veripalvelun lanseeraamasta työpaikkasertifikaatista. Sertifikaatti on tunnustus, jonka organisaatio saa käyttöönsä, jos sen työntekijöiden on mahdollista luovuttaa verta työajalla.
Veripalvelu siirtää käyttämättömiä istukkaverivalmisteita biopankkiin tutkimuskäyttöön22.8.2023 12:50:21 EEST | Tiedote
Veripalvelu on aloittanut projektin, jonka tarkoituksena on hyödyntää käyttämättä jääneitä istukkaverivalmisteita lääketieteellisessä tutkimuksessa. Noin tuhat istukkaverta luovuttanutta äitiä ja heidän lastaan saavat elokuussa Veripalvelulta kirjeen, jossa heiltä pyydetään lupaa luovutetun istukkaveren siirtämiseksi Veripalvelun biopankkiin.
Veripalvelu kiertää Suomea: vuosittain yli tuhat verenluovutustilaisuutta noin 200 eri paikassa3.8.2023 08:10:00 EEST | Tiedote
Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu kiertää jatkuvasti eri paikkakunnilla keräämässä verta auttamishaluisilta verenluovuttajilta. Tänäkin kesänä on järjestetty joka arkipäivä 4−5 tilaisuutta eri puolilla Suomea. Liikkuvalla toiminnalla on tärkeä merkitys verihuollon kannalta, sillä kiertävissä verenluovutustilaisuuksissa kerätään lähes puolet kaikesta Suomessa tarvittavasta verestä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme