Museoalan ammattilaiset juhlistavat satavuotiasta Museoliittoa Museopäivillä Helsingissä

Museopäivien ohjelmaan kuuluu ajankohtaisia puheenvuoroja, keskustelutilaisuuksia ja Suomen museoliiton 100. vuosikokous. Kokous- ja juhlapaikkana on Paasitorni Helsingin Hakaniemessä.
Museopäivien asiantuntijapuheenvuoroissa ja keskusteluissa käsitellään museoiden tulevaisuuksia. Museopäivien monipuoliseen ohjelmaan sisältyy myös teemaryhmätyöskentelyä, jossa museon tulevaisuuksia tarkastellaan monista eri näkökulmista keskustellen.
Ensimmäisen päivän pääpuhuja on museologi Bruno BrulonSoares, joka käsittelee museoita valtavien globaalien muutosten keskellä. BrulonSoares tarkastelee myös ICOMin uutta museomääritelmää, jonka luomisessa hänellä oli merkittävä rooli. Museologian työelämäprofessori FT Leena Paaskoski, Euroopan historian professori Laura Kolbe ja virkavapaalla oleva Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja Tommi Laitio keskustelevat yhdessä museon tulevaisuuksista lyhyiden alustusten pohjalta.
Torstain ohjelman aloittaa AssociatePartner Loic Tallon, joka haastaa käsityksiämme museoista ja digitaalisista palveluista. Myös museot pääsevät ääneen, kun tarkastellaan digitalisaation mahdollisuuksia ja merkitystä museopalveluiden kehittämisessä.
Museopäivät huipentuvat torstaina 25.5. klo 19 alkavaan Museopalkintogaalaan. Vuoden museo 2023 -finalisteja Kuopion museo, Museo Leikki, Mobilia – Auton ja tien museo ja Riihisaari – Savonlinnan museo. Lisäksi jaetaan Vuoden viestintäteko -palkinto ja Museokortin erikoispalkinto.
Perjantaina 26.5. Museopäivien osallistujat tutustuvat Helsingin historiaan ja nykypäivään opintoretkien muodossa, joihin kuuluu muun muassa retkipäivä merellä kaljaasi-rannikkolaiva m/aux Astridillaja historiallisessa Suomenlinnan linnoituksessa.
Tervetuloa mukaan
Tiedotusvälineiden edustajat ovat lämpimästi tervetulleita seuraamaan ohjelmaa sekä haastattelemaan asiantuntijoita ja museoalan vaikuttajia. Tiedotusvälineiden edustajia pyydetään ilmoittautumaan viimeistään 23.5.2023 sähköpostitse osoitteeseen kirsti.ruissalo@museoliitto.fi.
Tapahtuman järjestää Suomen museoliitto yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa.
Museopäivien ohjelma
Lisätietoja
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ohjelma
Koulutus- ja kehittämisjohtaja Leena Tokila
040 534 6232
leena.tokila@museoliitto.fi
Median edustajat
Viestinnän asiantuntija Kirsti Ruissalo
044 430 0721
kirsti.ruissalo@museoliitto.fi
Konsernin viestintäpäällikkö Miisa Pulkkinen
044 430 0719
miisa.pulkkinen@museoliitto.fi
Yleisöpalvelupäällikkö Jari Harju
09 31036504
Jari.harju@hel.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Pohjoisesplanadi 35 Aa
00100 HELSINKI
museoliitto(a)museoliitto.fihttp://www.museoliitto.fi
Suomen museoliitto on museoalan keskusjärjestö. Sen 221 yhteisöjäsentä ylläpitävät yli 400 ammattimaisesti hoidettua museokohdetta: kulttuurihistoriallisia museoita, taidemuseoita ja tiedekeskuksia. Museoliitto valvoo museoiden etua, edustaa museoita alan yhteisissä kysymyksissä ja toimii museoiden yhteistyöverkostona.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen museoliitto
Museobarometri 2026: Museot vetävät yleisöä ja vahvistavat kuntien elinvoimaa – rahoitusleikkaukset huolestuttavat21.8.2025 13:10:00 EEST | Tiedote
Museoliiton barometrikysely osoittaa, että museot kiinnostavat edelleen kävijöitä, vaikka kävijämäärien kasvu on tasaantunut. Kuntien strategioissa museot liittyvät pitkälti elinvoiman ja vetovoiman lisäämiseen sekä asukkaiden hyvinvointiin. Museonjohtajien luottamus talouteen on palannut, mutta yhä useampi kunta on laittanut museonsa säästökuurille.
Päättäjät pääsevät museon kulisseihin – Poliitikon museoharjoittelu käynnistyy kymmenettä kertaa15.8.2025 12:25:20 EEST | Tiedote
Ensi viikolla järjestettävä Poliitikon museoharjoittelu -kampanja tuo päättäjät tutustumaan museotyön monipuoliseen arkeen. Kymmenettä kertaa toteutettava valtakunnallinen kampanjaviikko on 18.–22.8.2025. Harjoittelu tarjoaa päättäjille mahdollisuuden kokeilla käytännössä kaikkea teosten aitoustutkimuksesta näyttelyopastuksiin ja konservointiin – ja nähdä, miten museot vaikuttavat yhteiskuntaan sekä ihmisten hyvinvointiin.
Museoliiton mitalit museotoiminnan puolesta toimineille vuonna 202523.5.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Suomen museoliiton hallitus on myöntänyt viisi mitalia museoalalla ansioituneille henkilöille. Kuvanveistäjä Kauko Räsäsen suunnitteleman Suomen museoliiton 50-vuotismitalit saivat kulttuuriperintötyönjohtaja Pasi Kovalainen, filosofian maisteri Juhani Ruohonen, metsänhoitaja ja maatalous- ja metsätieteiden maisteri Jorma Saarimaa, filosofian tohtori Pekka Sauri sekä filosofian maisteri Maarit Talamo-Kemiläinen.
Lahtis museer är Årets museum 202522.5.2025 22:31:24 EEST | Tiedote
Museipriserna för år 2025 delades ut på Museiprisgalan i Björneborg den 22 maj 2025. Lahtis museer tilldelades utmärkelsen Årets museum 2025. Priset Årets kommunikationsgärning gick till lekmuseet Leikki för kommunikationen kring utställningen "Från Tokyo till Hagalund" samt till Nootti, museet för östliga relationer, för museets namnbyte.
Lahden museot on Vuoden museo 202522.5.2025 22:30:02 EEST | Tiedote
Vuoden 2025 museopalkinnot jaettiin Museopalkintogaalassa Porissa 22.5.2025. Vuoden museo 2025 -palkinnon sai Lahden museot. Vuoden viestintäteko -palkinto myönnettiin Museo Leikin Tokiosta Tapiolaan -näyttelyn viestinnälle sekä Idänsuhteiden museo Nootin nimenmuutokselle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme