Yhteisöllisyydestään tunnettu Postipuisto tuo myös rakentajat yhteen – Postipuiston Kotipäivä esittelee aluetta laajasti toukokuun viimeisenä viikonloppuna

Postipuiston alueen kantava ajatus on yhteisöllisyys. Keskelle uutta kaupunginosaa valmistui keväällä 2023 rakennusalan palveluyhtiö Firan rakentama yhteisötalo Postivarikko, joka tarjoaa monipuoliset liikunta- ja harrastusmahdollisuudet koko alueen asukkaille. Nyt alueella toimivat rakennusliikkeet ja rakennuttajat haluavat esitellä Postivarikolla, millainen alueesta on rakentunut ja kutsuvat alueen asukkaat sekä alueesta kiinnostuneet viettämään Postipuiston Kotipäivää.
Postipuisto on moderni asuinalue, jonne rakentuu koteja noin 5 000 asukkaalle. Pasilan palveluiden ja Keskuspuiston väliin sijoittuva alue on monella tavalla omalaatuinen. Alueen tunnuspiirteitä ovat vehreät korttelipihat ja kylämäinen tunnelma. Aluetta halkoo tulevaisuudessa kevyen liikenteen väylä Kustinpolku.
− Asuinalueet kilpailevat myös keskenään asukkaista. Nyt kun Postipuisto on saanut muotonsa, niin haluamme näyttää yhdessä, miten hieno alueesta rakentuu. Alueen yhteisöllisyys on tarttunut myös meihin alueen toimijoihin ennennäkemättömällä tavalla, kertoo Firan kuluttajamyyntipäällikkö Ayala Maimon.
Postipuiston Kotipäivässä asuntoesittelyitä ja ohjelmaa koko perheelle
Postipuiston Kotipäivässä on alueeseen tutustumisen lisäksi tarjolla tietoa alueen vapaista asunnoista sekä rakentajien ja rakennuttajien omista tarjouksista. Kotipäivän aikana on myös mahdollisuus päästä vierailemaan rakennusliikkeiden mallihuoneistoissa ja Avaran vapaana olevissa vuokra-asunnoissa. Lisäksi Asuntosäätiön edustajat ovat kertomassa asumisoikeusasunnoista, joita on tarjolla myös Postipuistossa.
Tapahtumassa on pientä tarjoilua, poniratsastusta, hevoskärryajelua, sopimuspalokunnan kalustoesittely ja Yeply-pyörähuolto, joka tekee veloituksetta kävijöiden pyöriin pieniä huoltotoimenpiteitä. Tapahtuma järjestetään Postipuiston keskellä sijaitsevalla asukastalo Postivarikolla.
Tapahtuman järjestävät Fira, Evälahti, Bonava, T2H, Avara ja Asuntosäätiö. Lisäksi mukana ovat alueen palveluntarjoajat Pizza Hut ja Alepa sekä rahoituksen tarjoajista S-Pankki ja OP.
Postipuiston Kotipäivä 28.5.2023 kello 12-15.
Yhteisötalo Postivarikko
Rullakkokatu 2, 00240 Helsinki
postipuistonkotipaiva.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ayala Maimon, kuluttajamyyntipäällikkö
040 524 9600, ayala.maimon@fira.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Fira on rakennusalan rohkea uudistaja. Maailma muuttuu koko ajan ja uskomme, että rakennusalan tulee muuttua sen mukana. Tavoitteenamme on tarjota ylivoimaista palvelurakentamista, jonka keskiössä on asiakas – sekä tietysti ihmiset, jotka tiloja käyttävät. Siksi kehitämme rakentamisen ja asumisen ratkaisuja, jotka huomioivat ympäristön sekä ilahduttavat ja auttavat asiakasta ylittämään tavoitteensa. Olemme merkittävä rakentaja pääkaupunkiseudulla, ja liikevaihtomme oli 269 miljoonaa euroa vuonna 2022. Palvelualueitamme ovat asuntorakentaminen, toimitilarakentaminen, modernisointi sekä putkiremontit ja asuntokorjaukset.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fira
Fira rakentaa Hyökyvuoren pysäköintitalon Espoon kaupungille31.8.2023 07:45:00 EEST | Tiedote
Rakennusalan palveluyhtiö Fira rakentaa Espoon kaupungille 362-paikkaisen pysäköintitalon Kivenlahden metroaseman läheisyyteen. Hyökyvuoren pysäköintilaitoksen rakentaminen aloitetaan loppusyksystä ja se valmistuu alueen asukkaiden käyttöön loppuvuodesta 2024. Hanke toteutetaan KVR-urakkana.
Firan ja Varman yhteistyö jatkuu - Kokonainen kerrostalo saneerataan Kalliossa14.8.2023 10:52:29 EEST | Tiedote
Rakennusalan palveluyhtiö Fira ja työeläkeyhtiö Varma solmivat kevättalvella 2022 puitesopimuksen asumisen laadun jatkuvaan parantamiseen tähtäävästä viihtyvyysparannuskonseptista, joka tuo merkittävän muutoksen rakennusalan perinteiseen saneerausmalliin. Seuraava kohde sijaitsee Helsingin Kalliossa, Alppikatu 3:ssa.
Fira rakentaa VAV Asunnoille Joutsenmerkityn asuinkerrostalon Vantaan Hiekkaharjuun16.6.2023 09:21:13 EEST | Tiedote
Rakennusalan palveluyhtiö Fira ja VAV Asunnot Oy ovat sopineet viisikerroksisen A-energialuokkaan toteutettavan kerrostalon rakentamisesta Vantaan Hiekkaharjuun. Retiisikujalle valmistuvaan taloon tulee 62 ARA-rahoitteista vuokra-asuntoa ja kohteelle haetaan Joutsenmerkkiä. Rakennustyöt käynnistyivät alkukesästä ja kohde valmistuu syksyllä 2024.
Fira kieltää kevytyrittäjyyden rakennustyömaillaan27.4.2023 13:42:49 EEST | Tiedote
Rakennusalan palveluyhtiö Fira kieltää kevytyrittäjyyden kaikilla rakennustyömaillaan. Kiellon myötä Fira haluaa minimoida riskejä työperäiseen hyväksikäyttöön ja lakisääteisten velvoitteiden laiminlyöntiin alihankintaketjussaan. Kielto koskee kevytyrittäjänä laskutuspalvelun kautta ilman omaa Y-tunnusta työskenteleviä henkilöitä.
Fira rakentaa TA-Yhtiöille seitsemänkerroksisen asuinkerrostalon Postipuistoon19.4.2023 08:15:00 EEST | Tiedote
Rakennusalan palveluyhtiö Fira ja TA-Yhtiöt ovat sopineet seitsemänkerroksisen A-energialuokan asuinkerrostalon rakentamisesta Helsingin Postipuiston uudelle asuinalueelle. Rullakkotori 1:een valmistuu 61 ARA-rahoitteista vuokra-asuntoa aina yksiöistä neljän huoneen perheasuntoihin. Rakennustyöt käynnistyivät huhtikuussa ja kohde valmistuu kesällä 2024.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme