Teatterikorkeakouluun musiikkiteatterin lahjoitusprofessuuri

Waldemar von Frenckellin säätiö on tehnyt Taideyliopiston Teatterikorkeakoululle viisivuotisen lahjoituksen, jonka kokonaissumma on 550 000 euroa. Lahjoitus mahdollistaa määräaikaisen musiikkiteatterin professuurin perustamisen.
Uudella Waldemar von Frenckellin säätiön lahjoitusprofessuurilla vahvistetaan ja kehitetään musiikkiteatterin koulutusta, mikä on ollut jo pitkään Taideyliopiston tavoitteena.
”Musiikkiteatteri on vetovoimainen ja nopeasti kehittyvä ala, joka yhdistää eri taiteenalojamme ainutlaatuisella tavalla. Taideyliopistossa on kaikkia musiikkiteatterissa tarvittavia erityisosaamisen alueita – sävellyksestä lavastukseen, valo- ja äänisuunnitteluun, koreografiaan, teatterimuusikon työhön, käsikirjoittamiseen, tanssiin, lauluun ja näyttelijäntaiteeseen. Lahjoitusprofessuuri on mahtava mahdollisuus vahvistaa ja yhdistää osaamistamme ja tarjota opiskelijoille entistä laajempia ja monipuolisempia opintoja aiheesta”, Taideyliopiston rehtori Kaarlo Hildén sanoo.
”Waldemar von Frenckellin säätiöllä on pitkät perinteet musiikin tukemisessa, ja moni aloittava ja vakiintunut musiikkiteatteriryhmä on saanut vuosien varrella tukea säätiöltä. Musiikkiteatterin professuurin avulla haluamme edistää alan kehittymistä Suomessa. Yleisön kiinnostus musiikkiteatteriin on suurta, joten uskomme, että alalla on paljon kasvumahdollisuuksia Suomessa”, sanoo säätiön hallituksen puheenjohtaja Niklas Savander.
Musiikkiteatterikoulutuksen vahvistaminen vastaa teatterikentän tarpeeseen. Tavoitteena on, että koulutus auttaa ratkaisemaan alan osaajapulaa ja monipuolistaa musiikkiteatterin ammattilaisten osaamista.
”Professuuri edistää kotimaisen musiikkiteatterin kehittämistä ja uudistamista. Musiikkiteatterin esiintyjistä ja tekijöistä on Suomessa pula. Professuuri mahdollistaa yhdessä omien asiantuntijoidemme kanssa musiikkiteatterin näkemyksellisen kehittämisen omana taiteenalanaan sekä edistää yhteistyöverkostojen luomista niin kotimaiseen kuin kansainväliseen taidekenttään”, iloitsee Teatterikorkeakoulun dekaani Maarit Ruikka.
Professuuri avataan avoimeen hakuun vuoden 2024 alussa.
Maisteriohjelman perustamista selvitetään
Taideyliopistossa selvitetään parhaillaan Pacius-säätiön tuella Teatterikorkeakoulun ja Sibelius-Akatemian yhteisen musiikkiteatterin maisteriohjelman käynnistämisen edellytyksiä.
”Pitkäaikaisena haaveenamme on ollut musiikkiteatterin maisteriohjelman perustaminen. Professuurin perustaminen tapahtuu hyvällä hetkellä ja tukee tätä kunnianhimoista tavoitetta erinomaisesti”, Hildén sanoo.
Tähän saakka musiikkiteatteriopintoja on tarjottu suosittuna sivuainekokonaisuutena, johon on osallistunut niin Sibelius-Akatemian kuin Teatterikorkeakoulun opiskelijoita.
Yhteyshenkilöt
Eveliina OlssonViestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja
Puh:050 598 6492eveliina.olsson@uniarts.fiKuvat




Tietoja julkaisijasta
Waldemar von Frenckellin säätiö on vuonna 1938 perustettu suomalainen säätiö, jonka tehtävänä on edistää tieteellistä tutkimusta, palkita isänmaallista ja kulttuurityötä sekä tukea yhteiskunnallista ja tieteellistä toimintaa. Säätiö myöntää vuosittain apurahoina noin miljoona euroa.
Taideyliopisto tarjoaa ylintä musiikin, kuvataiteen, esittävien taiteiden sekä kirjoittamisen koulutusta Suomessa. Taideyliopisto on taidealojen koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälinen suunnannäyttäjä, joka vahvistaa taidetta yhteiskuntaa uudistavana voimana. Vuonna 2013 perustetun Taideyliopiston muodostavat Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Taideyliopisto
Kandinäyttelyssä esillä nykytaiteen monet tekotavat, materiaalit ja aiheet21.9.2023 10:50:00 EEST | Tiedote
Nuorten kuvataiteilijoiden näyttelyssä voi kokea taidetta maalauksesta osallistavaan taiteeseen. Teokset näyttävät suuntia, joihin nuori sukupolvi vie taidetta ja aiheita, jotka he kokevat merkityksellisiksi.
Sibelius-Akatemian DIG.-festivaali avaa näyteikkunan jazzartistien maailmaan Musiikkitalossa 4.–7.10.202321.9.2023 09:58:14 EEST | Tiedote
Taideyliopiston Sibelius-Akatemian vuosittainen DIG.-jazzfestivaali valtaa Musiikkitalon Black Boxin 4.–7. lokakuuta. Järjestyksessään 19. festivaali esittelee kattauksen huippumuusikoiden konsertteja. Festivaali tarjoaa konserttien lisäksi eturivin paikan kuulla artistien ajatuksia ja mahdollisuuden keskustella heidän kanssaan ajankohtaisista aiheista, kuten laulajan roolista jazzmusiikissa ja alan sukupuolittuneisuudesta.
“Luovan työn ja tekoälyn välille luodaan turhaa vastakkainasettelua” –Tekoälyasiantuntija ja Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun dekaani keskustelevat tekoälystä Uniarts Festissä 22.9.14.9.2023 04:21:00 EEST | Tiedote
Tekoälyllä on potentiaalia luovan työn kumppanina, sanovat Mikko Koskinen ja Otso Huopaniemi.
175 vuotta täyttävän Kuvataideakatemian näyttelysyksyssä juhlitaan kuvataiteilija Lauri Anttilan opetustyötä5.9.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Juhlimme tänä syksynä 175-vuotiasta Kuvataideakatemiaa. Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulu aloitti toimintansa 1848 ja sai ensimmäiset omat opetustilansa Ateneumin valmistuessa 1887. Juhlistamme merkkivuotta näyttelyllä, joka kunnioittaa akatemian pitkäaikaisen rehtorin ja professorin Lauri Anttilan (1938–2022) elämäntyötä taiteen opettajana.
Tuure Koski syventyi tohtorintutkinnossaan jazzbasson historian merkittävimpään muutokseen, murtorytmiin29.8.2023 12:00:00 EEST | Tiedote
1950- ja 1960-luvuilla kehittynyt murtorytminen soittotapa nosti basistit aiempaa aktiivisempaan rooliin jazzyhtyeissä. Näin esittää Tuure Koski neljästä konsertista ja äänitteestä koostuvassa tohtorintutkinnossaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme