Miten vihreä siirtymä etenee työpaikoilla? Kyselytutkimus luo tilannekuvaa toiminnasta ja osaamistarpeista
Työterveyslaitoksen mediatiedote 23.5.2023
Työpaikkojen toiminnan on muututtava ympäristön ja ilmaston kannalta kestävämmäksi, jotta ilmastonmuutosta voidaan hillitä. Ilmastonmuutos ja työ -kyselytutkimus keräsi työntekijöiden näkemyksiä siitä, miten vihreää siirtymää vauhdittavat kestävyystoimet näkyvät omalla työpaikalla.
– Työntekijöiltä kerätty tieto tekee näkyväksi jo toteutuneet arjen muutokset työpaikoilla. Työntekijöiden mukanaolo ja kuuleminen vihreään siirtymään liittyvässä päätöksenteossa lisää muutostoimenpiteiden hyväksyttävyyttä ja toimivuutta, sanoo tutkija Fanni Moilanen Työterveyslaitoksesta.
Kestävyystoimia alle viidesosassa työpaikoista
Vain 10–20 prosenttia vastaajista tunnisti omalla työpaikalla toteutettuja kestävyystoimia. Kestävyystoimet ovat yleisimpiä teollisuudessa, rakentamisessa, energia- ja lvi-aloilla sekä ajoneuvojen ja kiinteistöjen huollossa. Vähäisempiä kestävyystoimet ovat sotessa, kaupan alalla ja majoitus- ja ravitsemisaloilla.
– Negatiiviset vaikutukset ilmastoon ja ympäristöön voivat olla muita mittavampia teollisuudessa ja energia-alalla. Ilmaston ja ympäristön kannalta kestävämpiä tapoja toimia tarvitaan kuitenkin kaikilla aloilla. Tämä koskee myös sote-alaa, jossa alan resurssipaineet voivat hidastaa vihreän siirtymän edellyttämiä muutoksia. Toimialakohtaisten kestävyystoimien mahdollisuuksista tarvitaankin jatkotutkimusta, sanoo tutkimusprofessori Tuomo Alasoini Työterveyslaitoksesta.
Työpaikoilla on jo tarjottu ohjeistuksia kestävämmistä toimintatavoista. Kolme neljästä vastaajasta kertoi saaneensa ohjeistusta kierrätykseen, lajitteluun ja uusiokäyttöön liittyen. Energian säästöön liittyvästä ohjeistuksesta kertoi kolmannes vastaajista.
Naisten ja miesten odotuksissa ja käsityksissä eroja
Naiset raportoivat miesvastaajia harvemmin kestävyystoimista omalla työpaikalla. Näin on, vaikka naisista miehiä suurempi joukko odottaa, että oma työpaikka toimii ilmastonmuutosta hillitsevillä tavoilla.
– Aktiivisempi toiminta vihreän siirtymän edistämiseksi myös naisvaltaisilla aloilla vastaisi paremmin naisten odotuksia työpaikkojen toimista. Myös parempi viestintä jo toteutetuista toimista olisi tärkeää, sillä osalla vastaajilla ei ollut tietoa kysytyistä kestävyystoimista, sanoo tutkija Fanni Moilanen Työterveyslaitoksesta.
Esihenkilöillä enemmän tietoa vai positiivisempi näkemys työnantajasta?
Esihenkilöasemassa toimivat vastaajat kertoivat omalla työpaikalla olevan kestävään toimintaan liittyviä ohjeistuksia useammin kuin muut vastaajat.
– Esihenkilöillä on usein muita työntekijöitä laajemmin tietoa työpaikan tavoitteista ja toimintasuunnitelmista, ja tämä näyttää koskevan myös kestävään toimintaan liittyvää ohjeistusta. Uusien ohjeiden tulisi saavuttaa kaikki työntekijät, jotta varmistetaan niiden vakiintuminen osaksi päivittäistä toimintaa, sanoo vanhempi asiantuntija Arja Ala-Laurinaho Työterveyslaitoksesta.
Esihenkilöt myös arvioivat oman työnantajansa asenteita suopeammin kuin muut vastaajat. Esihenkilöistä reilu viidennes arvioi, että oma työnantaja on valmis puuttumaan ilmaston kannalta haitallisiin toimintatapoihin. Kaikista vastaajista näin arvioi vain joka kuudennes.
Tutkimushanke: Ilmastonmuutos ja työ – systemaattinen tiedonkeruu ilmastonmuutokseen kytkeytyvistä työelämävaikutuksista
- Hankkeessa tutkitaan ja kehitetään mittareita ilmastonmuutoksen työelämävaikutusten arvioimiseksi. Tulokset luovat tilannekuvaa työelämässä tapahtuvista muutoksista, jotka johtuvat ilmastonmuutoksesta ja vihreästä siirtymästä.
- Keväällä 2022 kerätty Ilmastonmuutos ja työ -kysely toteutettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2022. Kysely toistetaan 2020-luvun puolessa välissä ja sitä on suunniteltu osaksi Työterveyslaitoksen jatkuvia tiedonkeruuprosesseja.
- Kyselyyn vastasi 1917 palkansaajaa eri toimialoilta keväällä 2022. Tiedonkeruu toteutettiin yhdessä Tilastokeskuksen kanssa.
- Kyselytuloksia on julkaistu Työelämätieto-palvelussa, jossa aineisto löytyy suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
- Hankesivu: Ilmastonmuutos ja työ – systemaattinen tiedonkeruu ilmastonmuutokseen kytkeytyvistä työelämävaikutuksista | Työterveyslaitos (ttl.fi)
Lisätiedot
- tutkija Fanni Moilanen, Työterveyslaitos, fanni.moilanen@ttl.fi, +358 50 576 1356
- tutkimusprofessori Tuomo Alasoini, Työterveyslaitos, tuomo.alasoini@ttl.fi, +358 50 564 6140
- vanhempi asiantuntija Arja Ala-Laurinaho, Työterveyslaitos, arja.ala-laurinaho@ttl.fi, +358 40 562 0906
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha Hietanenmediaviestinnän erityisasiantuntijaTyöterveyslaitos | Finnish Institute of Occupational Health | Arbetshälsoinstitutet
Puh:+358504773267juha.hietanen@ttl.fiPäivi Lehtomurtomediaviestinnän erityisasiantuntijaTyöterveyslaitos | Finnish Institute of Occupational Health | Arbetshälsoinstitutet
Puh:+358504156309paivi.lehtomurto@ttl.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Työterveyslaitos on työhyvinvoinnin asiantuntija, joka tutkii, palvelee ja vaikuttaa.
Kehitämme asiakkaidemme kanssa hyviä työyhteisöjä ja turvallisia työympäristöjä sekä tuemme työntekijöiden työkykyä. Asiakkaitamme ovat työpaikat, päättäjät, kansalaiset, työterveysyksiköt sekä muut työhyvinvointia kehittävät organisaatiot.
Visiomme on ”Hyvinvointia työstä”, sillä terveellinen, turvallinen ja mielekäs työ luo hyvinvointia. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Kuopiossa, Oulussa, Tampereella ja Turussa. Henkilöstön määrä on noin 500.
Lisätietoja:
Tietoa meistä
Medialle-sivulta löydät asiantuntijoiden yhteystiedot ja aiemmat tiedotteemme
Aineistopankki (logot, asiantuntijoiden kuvat)
Twitter: @tyoterveys (fi), @FIOH (en)
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työterveyslaitos
Kutsu: Mitä tutkimus kertoo vanhemmista työntekijöistä ja työurien pidentämisestä?18.9.2023 08:15:00 EEST | Kutsu
Työterveyslaitos järjestää Työpuntari-tilaisuuden perjantaina 27. lokakuuta Helsingin kaupungintalon Tapahtumatorilla. Julkaisemme yli 55-vuotiaisiin työntekijöihin liittyviä poimintoja Miten Suomi voi? -tutkimuksesta. Lisäksi esittelemme ilmiöt, joiden vuoksi moni konkari jää liian aikaisin sivuun työelämästä. Luvassa on eri tutkimuksista nousevia ratkaisuja työurien pidentämiseen sekä näkökulmia konkareiden mahdollisuuksiin työelämässä.
Undersökning: Förebyggande och identifiering av irritationsastma kan rädda arbetsförmågan15.9.2023 08:30:00 EEST | Tiedote
I Arbetshälsoinstitutets projekt Irritationsastma har utarbetats konkreta anvisningar för företagshälsovården och arbetsplatser med hög risk om hur man kan identifiera, förebygga och behandla yrkesastma. Anvisningarna grundar sig på internationellt omfattande forskningsmaterial. I Finland exponeras uppskattningsvis tusentals arbetstagare för ämnen som kraftigt irriterar luftvägarna och som kan orsaka yrkesastma som i sin tur försämrar funktions- och arbetsförmågan samt livskvaliteten.
Tutkimus: Ärsytysastman ehkäisy ja tunnistaminen pelastaa työkyvyn15.9.2023 08:30:00 EEST | Tiedote
Työterveyslaitoksen Ärsytysastma-hankkeessa on laadittu konkreettisia ohjeita työterveyshuolloille ja korkean riskin työpaikoille siitä, mikä auttaa ammattiastman tunnistamista, ehkäisyä ja hoitoa. Ohjeet perustuvat kansainvälisesti laajaan tutkimusaineistoon. Suomessa altistuu arviolta tuhansia työntekijöitä hengitysteitä voimakkaasti ärsyttäville aineille, jotka voivat aiheuttaa toiminta- ja työkykyä sekä elämänlaatua heikentävän ammattiastman.
Study: Prevention and identification of irritant-induced asthma protects work ability15.9.2023 08:30:00 EEST | Press release
The Irritant-induced Asthma project of the Finnish Institute of Occupational Health drew up practical guidelines that help occupational health services and high-risk workplaces identify, prevent and treat occupational asthma. The guidelines are based on internationally extensive research data. It is estimated that in Finland tens of thousands of employees are exposed to substances that cause significant irritation to the respiratory tract and can cause occupational asthma, which can decrease functional and work ability as well as quality of life.
Stöd för arbetsförmågan ska ges även i problemsituationer med inomhusluften14.9.2023 08:30:00 EEST | Tiedote
Frågor om arbetsförmågan i problemsituationer med inomhusluften borde behandlas likadant som i andra situationer på arbetsplatsen. Frågan om arbetsförmågan borde tas upp till diskussion på ett objektivt och modigt sätt och i ett så tidigt skede som möjligt. Arbetshälsoinstitutets experter har i samråd med representanterna för arbetsplatserna utarbetat en handlingsmodell för stödjande av arbetsförmågan i problemsituationer med inomhusluften och anvisningar om hur modellen ska tillämpas på arbetsplatsen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme