Kymi Kantri kasvoi Suomen suurimmaksi
Neljättä kertaa järjestettävä Kymi Kantri on Suomen tärkein rootsmusafestari. Se kokoaa Kouvolan Myllykoskelle elämänmakuisen musiikin pariin stetson-kansaa koko maasta. Joka vuosi mukana ovat olleet sankoin joukoin myös kantririvitanssin harrastajat.

Tapahtumapaikka on Kulttuuritalo Wanha Rautakauppa, jossa järjestetään myös kirjamessutapahtuma Kymi Libri. Leppoisaa tunnelmaa edesauttaa mutkaton ympäristö: kulttuurin käyttöön valjastettu ja kunnostettu vanha rautakauppakiinteistö, jonka sisäpihalla on pihalava, levymyyntiä ja ruokatelttoja. Päälava on wanhassa kirjahallissa, entisessä rautakaupan ulkovarastossa.
Perjantaina 7.7. klo 15 käynnistyvän festivaalin avauspäivän esiintyjiä ovat pihalavalla Paavo Pesonen, Mount Fool ja Eden Prairie, wanhassa kirjahallissa Otto Pilli Yhtyeineen, Tea’s Half Acoustic ja illan päätteeksi Jarkko Helin & Crawfish Kings.
Tämän kesän uutuus ovat aamiaisjamit. Tiloissa toimivassa kahvilassa on toisen festaripäivän aamuna 8.7. tarjolla tukeva aamupala ja musisointia. Mukaan voivat tulla sekä talossa yöpyneet festarin esiintyjät että muut musikantit. Jameihin osallistuminen ei edellytä pääsylipun hankkimista. Ennen klo 13 käynnistyvää lavaohjelmaa on myös mahdollista osallistua Country Dancers Kotkan tanssiopetukseen hallissa.
Lauantaina pihalavalla esiintyvät Tarja Merivirta, Housepattons, Raivo Jackson ja The Lovematches, kirjahallissa Pohjanmaa Yhtye, Taiminen, Janne Kaunisto & Eilistä Vain. Toisen illan päättää komeasti teksasilainen Dallas Wayne.
Paikallisessa Vanha Viiala -pubissa esiintyy molempina iltoina bändejä.
Lippuja Kymi Kantriin myydään digilippu.fissä ja Reunan kirjakaupassa Myllykoskella, Myllykoskentie 17, info@reunalla.fi, puh. 040 578 8049. Kahden päivän lipun ennakkohinta on 55,- (perjantain lippu 30,- ja lauantain lippu 40,-).
Lisätietoja antavat Mika Byman, mika.byman@gmail.com ja Heikki Kupari, heikki.o.kupari@gmail.com.
Yhteyshenkilöt
Olli SarpoReuna Publishing House Oy / Toimitusjohtaja
Puh:040 9010 411olli.sarpo@reunakirja.fiTarja Tornaeus
Puh:0500610762tarja.tornaeus@reunalla.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Reuna Publishing House Oy on 2022 Kouvolan Myllykoskella perustettu kustantamo. Jatkamme Reuna-kustantamon perinnettä ja vaalimme reunalaista henkeä. Reunan tapa toimia on avoin ja yhteisöllinen. Edellä mainittujen lisäksi arvojamme ovat rohkeus, iloisuus, moniarvoisuus ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus. Joukossamme on yli 100 kirjailijaa, jotka osallistuvat kirjoittamisen lisäksi toimintaan monin tavoin. Julkaisemme koti- ja ulkomaista kauno- ja tietokirjallisuutta. Emme julkaise sarjakuvia, uskonnollista kirjallisuutta emmekä oppikirjoja.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Reuna Publishing House
Tivoli-kirjoituskilpailun voitti Riitta Myöhänen22.7.2023 13:09:54 EEST | Tiedote
Myöhäsen novelli Yllätyksiä sotatiellä: Ilta tivolissa on voittanut Kymi Librin ja Reuna-kustantamon yhdessä järjestämän kirjoituskilpailun. Toisen palkinnon sai Johanna Hasu novellillaan Tyttö tummansinisessä mekossa ja kolmas palkittu teksti oli Elli Meriläisen Kaiku. Lisäksi kunniamaininnan sai Merja Laitila runollaan Sellistin tivoli-ilta.
Reunan syksyn uutuuksia julkistetaan jo heinäkuussa22.6.2023 08:46:35 EEST | Tiedote
Ensimmäiset syksyn 2023 kirjoista näkevät päivänvalon Kymi Libri -kirjamessuilla 20.–22.7.2023 Kulttuuritalo Wanhalla Rautakaupalla Myllykoskella. Tarjolla on niin jännitystä, merenkulkua kuin sukudraamaa – sekä kirjailijoita Sveitsiä ja Yhdysvaltoja myöten.
Kolmansien Kymi Libri -kirjamessujen ohjelma on valmistunut21.6.2023 09:24:59 EEST | Tiedote
Kymi Libri 2023 käynnistyy torstaina 20.7. klo 10.15 Kulttuuritalo Wanhalla Rautakaupalla Myllykoskella. Avajaisiin tuovat tervehdyksensä messujen suojelija, kouvolalainen kansanedustaja Ville Kaunisto ja messujen kummisetä, muusikko-kirjailija-toimittaja Suonna Kononen.
Reuna-kustantamo ostaa kirjakauppatoiminnan Myllykoskella7.6.2023 16:39:43 EEST | Tiedote
Kirjailijoiden omistukseen puolitoista vuotta sitten siirtynyt Reuna-kustantamo laajentaa liiketoimintaansa ostamalla myös kirjakauppatoiminnan Myllykoskella. Kirjakauppa ei siirtynyt kustantamokaupan mukana, koska kirjailijat opiskelivat kirja-alan prosesseja ja seurasivat kannattavuutta yhden tilikauden ajan. Siirtymäkausi päättyy 1.8.2023.
Myllykoski uuteen nousuun!8.5.2023 12:34:51 EEST | Tiedote
Kymi Libri -kirjamessut ja Myllykosken Pallo (MyPa) yhteistyökumppaneiksi - tarkoituksena nostaa Myllykoski uuteen kukoistukseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme