Riihisaari – Savonlinnan museo on Vuoden museo 2023
25.5.2023 22:13:41 EEST | Suomen museoliitto | Tiedote

Vuoden museo -kiertopalkinto, Pekka Kauhasen suunnittelema Esko-veistos, myönnetään museolle, joka on omalla toiminta-alueellaan edistänyt merkittävällä tavalla museoalan yhteiskunnallista näkyvyyttä ja vaikuttavuutta, ja museon toiminta on tuonut uusia tai erilaisia näkökulmia, ideoita ja ajatuksia museoalalle. Palkinnon jakavat Kansainvälisen museoneuvosto ICOM:in Suomen komitea ja Suomen museoliitto.
Vuoden museo -kilpailun finaaliin pääsi neljä museota. Palkintolautakunta vieraili kevään aikana finalistimuseoissa, tapasi niiden henkilökuntaa ja tutustui museoiden toimintaan.
Riihisaari – Savonlinnan museo on Vuoden museo
Palkintolautakunta kuvaili Vuoden museoksi valittua Riihisaari – Savonlinnan museota seuraavasti:
“Museon toiminnassa tulee esiin ennakkoluuloton asenne, aktiivinen kehittämisote ja vahva museon uudenlaisten roolien etsintä sekä henkilökunnan innostuneisuus ja omistautuminen työhönsä. Museota on uudistettu vanhaa kunnioittaen ja samalla rohkeasti tulevaisuuteen katsoen.
Voittajamuseo on lisännyt merkittävällä tavalla museoalan yhteiskunnallista näkyvyyttä ja vaikuttavuutta uusien avausten, yhteisöönsä jalkautumisen, keskusteluun osallistumisen, aktiivisen verkosto- ja sidosryhmätyön, ajankohtaisiin ilmiöihin tarttumisen, taide- ja kulttuurikentän kehittämisen sekä tärkeiden teemojen esille nostamisen kautta. Esimerkkinä museon toiminnassa näkyvästä uudenlaisesta ajattelusta ja yleisöjen kanssa käytävän vuoropuhelun monipuolistamisesta on nuorille suunnattu yhteistyömalli.
Voittajamuseo on onnistunut löytämään uusia yleisöjä monipuolisilla sisällöillään ja lukuisilla uudenlaisilla tapahtumilla sekä saanut myös museoalan ulkopuolelle ulottuvaa näkyvyyttä. Riihisaaren museo on tärkeä vaikuttaja omassa ympäristössään ja Itä-Suomen museoiden verkostossa, toimii kohtaamispaikkana ja vahvistaa raikkaalla sekä rohkealla toiminnallaan alueensa paikallisidentiteettiä.
Voittajamuseo työskentelee aktiivisesti erilaisten yhteisöjen ja yhteistyökumppanien kanssa, esimerkkinä tästä on Sulkavan vankilan kanssa kehitetty ympärivuotinen yhteistyömalli laivojen kunnostuksen parissa. Riihisaaren museo on nostanut esiin Saimaan saariston ja saaristolaisuuden nykyisyyden ja tulevaisuuden monipuolisessa näyttely- ja tutkimustyössään. Pitkäjänteisen työn ansiosta museossa on saatu kehitettyä museolaivoihin ja niiden esittelyyn sekä kunnostukseen liittyvää toimintaa merkittävästi eteenpäin. Liikkuvien museohöyrylaivojen kautta museo esittelee ja säilyttää ainutlaatuisella tavalla “kelluvaa” ja elävää kulttuuriperintöä.
Riihisaaren museo toimii paitsi museona ja kulttuurimatkailukohteena myös matkailu- ja retkeilyneuvontapisteenä antaen näin esimerkin omien palveluidensa ja myös resurssiensa täydentämisestä. Museo on vakiinnuttanut paikkansa suosittuna ympärivuotisena käyntikohteena.”
Korjaustaito.fi -sivusto on Vuoden viestintäteko
Vuoden museoviestintäteko -palkinto jaetaan joka toinen vuosi onnistuneelle, positiivisesti erottuvalle viestintäteolle. Tänä vuonna Vuoden viestintäteko -palkinto myönnettiin Museoviraston Korjaustaito.fi-sivustolle.
Palkintolautakunta kuvaili Vuoden viestintätekoa seuraavasti:
“Tietojen kokoaminen Korjaustaito.fi -sivustolle on ollut valtakunnallisesti vaikuttava ja merkittävä teko. Korjausperinteistä kiinnostuneiden ihmisten lisäksi sivusto palvelee myös museoita ja tukee museoiden ydintehtävää rakennusperinteen säilyttäjänä ja ylläpitäjänä. Yhdelle sivulle koostettu hyödyllinen materiaali mahdollistaa helposti saavutettavan tiedon ja sen hyödyntämisen. Samalla sivusto tukee kestävää kehitystä edistämällä rakennuskannan säilymistä.”
Museo Leikin erikoispalkinto
Lisäksi palkintolautakunta huomioi Erikoispalkinnolla Museo Leikin, joka oli yksi Vuoden museo -kilpailun finalisteista. Erikoispalkinto on tunnustus, jonka raati voi halutessaan myöntää merkittävästä teosta museoalalla tai pitkäjänteisestä vaikuttamisesta museoalan kehittämiseksi.
Palkintolautakunta kuvaili erikoispalkinnon saajaa Museo Leikkiä seuraavasti:
“Palkintolautakunta vaikuttui Museo Leikin uudesta konseptista ja muutoksesta “All Inclusive -matkasta omatoimireissuun.
Museo Leikki on avautunut uudelleen uudessa museorakennuksessa itsenäisenä toimijana ja luonut itselleen uuden vision sekä konseptin tiiviissä yhteistyössä asiakaskuntansa kanssa. Museo puolustaa leikin merkitystä ja nostaa tärkeitä teemoja esiin näyttelytoiminnassa. Näyttelyprojekteissa myös yleisö pääsee osallistumaan ja toiminnallaan museo kasvattaa tulevia museosukupolvia.
Innostunut ja sitoutunut henkilökunta mahdollistaa vahvan ja monipuolisen yleisötyön. Museossa on panostettu palvelumuotoiluun, jonka lähtökohtana on ylisukupolvinen kokemus. Museon näkökulman muutos lelujen esittelijästä leikin maailman tutkimusmatkailijaksi on onnistunut. Museo hyödyntää resurssejaan tehokkaasti, leikkiä puolustaen”, kuvaili palkintolautakunta.
Museokortin erikoispalkinto myönnettiin Halosenniemelle
Museokortin erikoispalkinnon voittajan valitsi yleisö. Museokortin erikoispalkinnon vuosittain vaihtuvalla teemalla juhlistetaan 360 Museokortti-kohteen monipuolista tarjontaa. Tänä vuonna erikoispalkinnon teemana oli hurmaavat taiteilijakodit, ja museokorttilaiset pääsivät äänestämään suosikkiaan kuuden lumoavan ehdokkaan joukosta.
Palkintolautakunta
Palkintolautakunnan jäsenet vuosille 2023–2025 ovat Vapriikin näyttelypäällikkö Marjo Meriluoto (lautakunnan puheenjohtaja), Turun kaupungin järjestämisjohtaja Minna Sartes, opetus- ja kulttuuriministeriön kulttuuriasiainneuvos Eeva Teräsvirta, Outokummun seudun toimittaja Pasi Huttunen, Vaasan kaupungin museoiden museotoimenjohtaja Elina Bonelius, Kansallismuseon näyttelyamanuenssi Erik Tirkkonen ja Poliisimuseon tutkija Maritta Jokiniemi (Vuoden museo 2022 -kilpailun voittajan edustaja). Lautakunnan sihteerinä toimii Museoliiton koulutus- ja kehittämisasiantuntija Emilia Merisalo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Palkintolautakunnan puheenjohtaja Marjo Meriluoto
p. 040 732 3745
marjo.meriluoto(a)tampere.fi
Palkintolautakunnan sihteeri Emilia Merisalo
p. 044 430 0715
emilia.merisalo(a)museoliitto.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen museoliittoPohjoisesplanadi 35 Aa
00100 HELSINKI
museoliitto(a)museoliitto.fihttp://www.museoliitto.fi
Suomen museoliitto on museoalan keskusjärjestö. Sen 221 yhteisöjäsentä ylläpitävät yli 400 ammattimaisesti hoidettua museokohdetta: kulttuurihistoriallisia museoita, taidemuseoita ja tiedekeskuksia. Museoliitto valvoo museoiden etua, edustaa museoita alan yhteisissä kysymyksissä ja toimii museoiden yhteistyöverkostona.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen museoliitto
Museobarometri: Kulttuuriperinnön suojaamisen merkitys on kasvanut museoissa17.8.2026 12:18:49 EEST | Tiedote
Suomalaisten museoiden näkemyksen mukaan kulttuuriperinnön suojaamisesta on tullut aiempaa tärkeämpi osa yhteiskunnan turvallisuutta. Valtaosa Museobarometri-kyselyyn vastanneista museonjohtajista arvioi, että kulttuuriperinnön suojaamisen merkitys on kasvanut. Museonjohtajat uskovat, että museot vahvistavat yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta ja kriisinkestävyyttä.
Museot avaavat ovensa päättäjille – yli 60 poliitikkoa osallistuu ensi viikolla Poliitikon museoharjoitteluun ympäri Suomea14.8.2026 14:58:05 EEST | Tiedote
Valtakunnallinen Poliitikon museoharjoittelu -viikko käynnistyy maanantaina 17.8. Kampanjaviikon aikana yli 60 puoluejohtajaa, kansanedustajaa sekä kunta- ja aluevaltuutettua tutustuu museoiden arkeen osallistumalla käytännön museotyöhön eri puolilla Suomea. Museoliiton järjestämää kampanjaa vietetään 17.–21.8.2026 yli 30 museossa ympäri maan. Media on tervetullut seuraamaan päättäjien harjoittelupäiviä.
Museoilla on hyvä maine suomalaisten mielissä – museoalan Luottamus&Maine tutkittiin ensimmäistä kertaa11.8.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Suomalaiset arvioivat museoalan maineen hyväksi. Erityisen onnistuneiksi koetaan museoiden vastuullisuus sekä niiden tarjoamat tuotteet ja palvelut. Museoalan etujärjestö Suomen museoliiton tilaama Luottamus&Maine-tutkimus vahvistaa kuvaa museoista yhteiskunnan luotettuina instituutioina.
Museoliiton mitalit museotoiminnan puolesta toimineille vuonna 202622.5.2026 13:19:50 EEST | Tiedote
Suomen museoliiton hallitus on myöntänyt viisi mitalia museoalalla ansioituneille henkilöille. Mitalit menivät tänä vuonna ansioituneille museo-osaajille Rovaniemelle, Porvooseen, Helsinkiin ja Outokumpuun. Kuvanveistäjä Kauko Räsäsen suunnitteleman Suomen museoliiton 50-vuotismitalit saivat museonjohtaja Riitta Kuusikko, filosofian maisteri Peggy Frankenhaeuser, kokoelmapäällikkö Elina Leskelä, arkkitehti Klas Fontell sekä diplomi-insinööri, kaivosinsinööri Arto Hakola.
Särestöniemi-museo on Vuoden museo 202621.5.2026 20:53:28 EEST | Tiedote
Vuoden museo 2026 -kilpailun voittajaksi on valittu Särestöniemi-museo Kittilästä. Voittaja julkistettiin Museogaalassa Hämeenlinnassa torstaina 21. toukokuuta 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
