Kesätyöpaikkojen työsuojeluvalvonta: onko nuori perehdytetty kunnolla?
Työsuojeluviranomainen tarkastaa tänäkin kesänä kesätyöpaikkoja eri puolilla Suomea. Tarkastukset tehdään ennalta ilmoittamatta ja niissä valvotaan työnantajan toimintaa. Tietoa kerätään muun muassa asiakirjoista ja haastattelemalla työntekijöitä.
Tarkastusten yhtenä tavoitteena on varmistaa, että työntekijä on perehdytetty riittävän hyvin työhön. Tarkastaja kysyy nuorilta esimerkiksi seuraavia kysymyksiä: Onko sinut perehdytetty työpaikan sääntöihin ja turvallisiin työtapoihin? Tiedätkö, keneltä voit pyytää apua poikkeustilanteissa? Onko työpisteessä juomavettä ja tuoli tauoille? Saatko pitää vessatauot? Oletko saanut työsopimuksen, josta selviää työajat, palkat ja muut työnteon ehdot? Saatko työvuorot tietoosi riittävän ajoissa?
”Haluamme kohdata nuoria työntekijöitä, jotta voimme kertoa heille työntekijän oikeuksista ja velvollisuuksista. Kerromme heille myös, että mahdollisissa ongelmatilanteissa voi kääntyä työsuojeluviranomaisen puoleen. Kenenkään ei tarvitse jäädä yksin haasteiden kanssa”, kertoo tarkastaja Juho Loukiala Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueelta.
Valvonnan kohteina ovat erilaiset työpaikat, jotka työllistävät alle 30-vuotiaita kesätyöntekijöitä: esimerkiksi kahvilat, pikaruokalat, kaupat, puutarhatyö ja kaduilla tapahtuva myyntityö kuten niin sanottu feissaus.
1.6.2023 astuu voimaan työturvallisuuslain muutos. Siinä täsmennetään, että työnantajan tulee huomioida perehdytyksessä työntekijän henkilökohtaiset edellytykset, kuten ikä, kielitaito tai osatyökykyisen työntekijän yksilölliset rajoitteet tai tarpeet.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tarkastaja Juho Loukiala
p. 0295 016 812, etunimi.sukunimi@avi.fi
Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue
Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Lapin aluehallintoviraston eläinlääkärit tarkastivat hevoskuljetusautoja Tornion raveissa26.9.2023 07:30:00 EEST | Tiedote
Lapin aluehallintoviraston läänineläinlääkärit ja Meri-Lapin valvontaeläinlääkäri tarkastivat yhdessä Lapin poliisin kanssa hevoskuljetusajoneuvoja Tornion Laivakankaan raveissa sunnuntaina 24.9.2023.
Kalat on lopetettava heti myös kalastustapahtumissa22.9.2023 15:32:11 EEST | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto muistuttaa, että eläinsuojelulaki edellyttää jokaista lopettamaan saaliskalat mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti pyynnin jälkeen, vaikka sitä ei kilpailusäännöissä erikseen mainittaisi.
Lapin alueellinen maanpuolustuskurssi pidetään ensi viikolla – suurin kurssi tähänastisista22.9.2023 07:30:00 EEST | Tiedote
Lapin 57. alueellinen maanpuolustuskurssi järjestetään 25. - 29.9.2023 Luostolla. Lapin aluehallintoviraston ja Jääkäriprikaatin järjestämä kurssi antaa osallistujille ajantasaiset tiedot maanpuolustuksesta ja Suomen kokonaisturvallisuudesta.
Avustusta päiväkotien pihojen liikuntaedellytysten parantamiseen haettavissa 27.10.2023 asti20.9.2023 15:10:55 EEST | Tiedote
Kertaluonteista valtionavustusta voi saada kunnallisiin hankkeisiin, joiden rakentaminen käynnistyy viimeistään ensi vuonna. Avustusta haetaan oman alueen aluehallintovirastolta.
Lempäälään suunnitellun uuden kalliokiviaineslouhoksen ympäristölupa hylättiin19.9.2023 15:00:00 EEST | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto hylkäsi Lempäälään suunnitellun uuden kalliokiviaineslouhoksen ympäristöluvan. Hylkäämisen syynä olivat hankkeen toimintaan liittyvän kuljetusliikenteen aiheuttama rasitus naapurustolle sekä ympäristön pilaantumisen vaara.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme