Suojelualuesuunnittelussa huomioitava ilmastonmuutoksen ja maankäytön vaikutukset

Suomen ympäristökeskus (Syke) ja Ilmatieteen laitos

Merkittäviä muutoksia suojelualueiden ilmastossa – lämpö ja kuivuus lisääntyneet etelässä, talviolosuhteet heikentyneet pohjoisessa

“Suomen suojelualueiden ilmastossa on tapahtunut huomattavia muutoksia viimeisen 60 vuoden aikana”, kertoo tutkimusprofessori Juha Aalto Ilmatieteen laitokselta. Muutosten laajuus ja voimakkuus on erilainen tarkasteltavasta alueesta ja ilmastomuuttujasta riippuen. Esimerkiksi vuoden keskilämpötila on kohonnut koko maassa merkitsevästi, kun taas vuotuinen sademäärä on kasvanut erityisesti Pohjois- ja Keski-Suomen suojelualueilla. Lumipeitekausi on lyhentynyt sekä Pohjois- että Lounais-Suomen suojelualueilla.

Myös lyhytkestoisten äärisääolojen esiintymisessä on tapahtunut joillakin suojelualueilla muutoksia. Esimerkiksi Etelä-Suomen suojelualueilla hellejaksojen määrä ja kesäkauden kuivuusriski on kasvanut, kun taas Pohjois-Suomessa talviset vesisateet lumelle ovat lisääntyneet. Lisääntyneet hellejaksot voivat aiheuttaa muun muassa hyönteisille tärkeiden mesikasvien kuihtumista kedoilla ja laiduneläinten ravinnon niukkenemista perinneniityillä.

Muutokset jatkuvat samansuuntaisina tulevaisuudessakin. Ennusteiden mukaan suojelualueet joutuvat jatkossa sopeutumaan nopeasti lämpeneviin kesiin erityisesti Etelä-Suomessa. Pohjoisessa suojelualueet altistuvat etenkin talvilämpötilojen nopeille muutoksille ja kylmimmät talviolosuhteet katoavat ennusteiden mukaan laajoilta alueilta. Tämä vaikeuttaa pohjoisen ankariin talvioloihin sopeutuneiden lajien kuten lapintiaisen säilymistä myös suojelualueilla.

Suojelualueiden lämpö- ja sadeolojen muutosennusteita tarkasteltiin lievemmän (RCP4.5) ja voimakkaamman (RCP8.5) ilmastoskenaarion valossa vuosille 2040–2069 ja 2070–2099.

Metsälajisto pulassa ilmastonmuutoksen ja intensiivisen maankäytön vuoksi erityisesti Etelä-Suomessa

Ilmastonmuutos ja suojelualueiden ulkopuolinen maankäyttö vaikuttavat yhdessä suojelualueiden lajiston säilymiseen ja siirtymismahdollisuuksiin alueiden välillä. Näiden uhkien merkitystä arvioitiin Syken tutkimuksessa lajistoltaan arvokkailla metsäisillä suojelualueilla. Ilmastonmuutoksen nopeutta tarkasteltiin vuosisadan alusta vuosille 2070–2099 yhdessä suojelualueiden ympäristössä tehtyjen hakkuiden kanssa.

“Metsäisten suojelualueiden luonnon altistuminen ilmastonmuutoksen ja maankäytön samanaikaisille vaikutuksille on korkeimmillaan Etelä-Suomessa”, kertoo johtava tutkija Raimo Virkkala Sykestä. Uhanalaisia ja silmälläpidettäviä metsälajeja sisältävien suojelualueiden ympäristössä maankäyttö on intensiivisintä Etelä-Suomessa, missä avohakkuiden osuus on suuri verrattuna Pohjois-Suomen suojelualueisiin. Myös kasvukauden lämpösumman muutosnopeus on suurin Etelä-Suomen suojelualueilla.

Sen sijaan nykyiset kylmimmät talviolosuhteet voivat hävitä vuosisadan loppupuolella Pohjois-Suomen suojelualueilta, missä tammikuun lämpötilan muutosnopeus tulee olemaan suurin.

Aapasuot altistuvat suo-ojitusten ja lämpenemisen vaikutuksille

Aapasuot ovat laajoja ja märkiä avosoita, joita esiintyy EU:n alueella ainoastaan Suomessa ja Ruotsissa. Huomattava osa Pohjois-Pohjanmaan ja Pohjois-Suomen suoluonnon monimuotoisuudesta on aapasoilla.

“Ilmastonmuutos voi voimistaa ojituksen haitallisia vaikutuksia aapasoihin ja samalla heikentää niiden sopeutumiskykyä ilmastonmuutokseen”, arvioi vanhempi tutkija Kaisu Aapala Sykestä. Etenkin aapasuovyöhykkeen eteläosiin kohdistuu maankäytön ja ilmastonmuutoksen takia suuria muutospaineita. Kesät lämpenevät näillä alueilla voimakkaasti ja soita on ojitettu paljon. Samaa uhkatekijöiden päällekkäisyyttä on paikoitellen myös Lounais-Lapissa.

Lajistoltaan arvokkaimmat aapasuot esiintyvät etupäässä aapasuovyöhykkeen keski- ja pohjoisosissa. Niihin vaikuttaa eniten talviolosuhteiden muutos, mutta ei niinkään ojitus.

Kuivumiselle herkät aapasuot voivat olla erityisen alttiita rimpien umpeenkasvulle ja rimpilajien taantumiselle. Kuivuusherkkiä aapasoita on erityisesti aapasuovyöhykkeen eteläosissa. Toisaalta osa aapasoista on vesitaloudeltaan vakaita myös äärevien sääjaksojen aikana ja ylläpitää lajistolle suotuisia kosteusoloja stressitilanteissakin. Aapasoiden kuivumisherkkyyttä voidaan arvioida kaukokartoitusaineistojen kuten satelliittikuvien avulla.

Ilmastoviisas suojelualuesuunnittelu huomioi alueelliset erot

Ilmastonmuutos ja maankäyttö voivat voimistaa toistensa haitallisia luontovaikutuksia. Ilmastonmuutokselle herkimpien lajien ja luontotyyppien suojelua on mahdollista tukea muodostamalla kattava luonnonsuojelualueverkosto eri ilmastovyöhykkeille. Suojelualueiden lajipopulaatioiden ja luontotyyppien sopeutumista ilmastonmuutokseen voidaan tukea siten, että huolehditaan alueiden hyvästä tilasta ja minimoidaan maankäytön haittavaikutukset.

Suojelualuesuunnittelussa tulee arvioida huolellisesti, miten ilmastonmuutos ja maankäyttö vaikuttavat lajeihin ja luontotyyppeihin eri puolilla maata ja missä paineet osuvat päällekkäin. Esimerkiksi Lounais- ja Länsi-Suomessa tulee huomioida nopeasti muuttuvat kasvukauden sääolosuhteet, voimakkaat maankäytön paineet suojelualueiden ulkopuolella sekä suojelualueiden suhteellisen pieni koko.

Joidenkin metsäisten suojelualueiden lähettyvillä on vielä merkittäviä suojelemattomia metsiä, sillä hankkeessa tehdyn tutkimuksen mukaan hakkuita tehtiin vuosina 2001–2019 suojelualueiden välittömässä läheisyydessä vähemmän kuin kauempana suojelualueista. Säästyneillä kohteilla suojelualueiden laajentaminen ja suojelualueverkoston pinta-alan kasvattaminen tukisikin metsien luontokadon torjumista.

“Lajien ja luontotyyppien esiintymistä tulee turvata myös suojelualueiden ulkopuolella, koska nopeasti etenevän ilmastonmuutoksen seurauksena lajien on myös siirryttävä uusille alueille”, korostaa johtava tutkija Risto Heikkinen Sykestä. Onnistuakseen siirtyminen vaatii, että suojelualueet ovat riittävän vahvasti kytkeytyneitä toisiinsa.

Aktiiviset luonnonhoitotoimet hidastavat ja ohjaavat muutosta

Luonnonsuojelutyössä ilmastonmuutokseen voidaan varautua hidastavilla tai ohjaavilla toimenpiteillä. Hidastavilla toimilla pyritään ylläpitämään luontotyypin toiminta ja rakenne tai lajin levinneisyysalue ja elinympäristö nykyisen kaltaisena. Hidastavia toimia ovat esimerkiksi saimaannorpan apukinokset ja keinopesäkokeilut, vieraslajien torjunta tai soiden ennallistaminen.

Ohjaavilla toimenpiteillä pyritään viemään muutosta kohti hallittua, vähemmän haitallista lopputulosta. Tällaisia toimia voisivat olla esimerkiksi jalopuiden istuttaminen tai porolaidunnuksen ohjaaminen niin, että se torjuu tunturipaljakan umpeenkasvua ja pensoittumista. Joissakin tilanteissa ainoa vaihtoehto on hyväksyä muutos, koska sen pysäyttämiseen ei ole keinoja. Tällainen vääjäämätön muutos on esimerkiksi palsojen sulaminen Ylä-Lapin soilla.

Lisää aiheesta

• Suojelualueverkosto muuttuvassa ilmastossa (SUMI) -hankkeen verkkosivut (syke.fi) 
• Ilmasto muuttuu – pysyvätkö lajit ja luontotyypit mukana? -seminaari 8.6.2023 (syke.fi)
• Ilmasto muuttuu – pysyvätkö lajit ja luontotyypit mukana? Suojelualueverkosto muuttuvassa ilmastossa (SUMI) -hankkeen loppuraportti (Helda)