Vieraslajitietoa: keltamajavankaali – hävitettävä tavattaessa
Keltamajavankaali on näyttävä vehkakasvi, joka leviää tehokkaasti ja laajasti vesistöjä pitkin kelluvien siementensä myötä. Keski-Suomen alueella keltamajavankaalista on tehty todennettuja havaintoja ainakin Laukaassa ja Jämsässä. Vieraslajiksi määritelty kasvi on kuitenkin mahdollista saada poistettua Keski-Suomen alueelta jopa kokonaan. Tavattaessa keltamajavankaali tulee siis hävittää. Lisäksi sen maahantuonti, kasvatus, myynti ja muu hallussapito on kielletty.
"Erityisesti toivon, että tämä kesänä tarkkailtaisiin rantoja, lampia ja purojen ja ojien varsia Laukaassa Peurunkajärven ympäristössä, jotta mahdolliset keltamajanvakaalikarkulaiset löydettäisiin. Myös Vatianjärven ja Saraaveden puolella on syytä pitää silmät auki, koska keltamajavankaalin siemenet kelluvat veden mukana ja voivat levitä pitkällekin alavirtaan. Keltamajavankaalin potentiaalisia kasvupaikkoja ovat mutapohjaiset rannat ja purojen ja ojien suut", kertoo Keski-Suomen ELY-keskuksen luontoyksikön biologi Elina Lehtinen.
Keltamajavankaalin hävittämisessä suositaan kitkemistä juuria myöten, mutta vähimmillään kasvin kukinnot tulee poistaa ennen kuin ne pääsevät levittämään siemeniä. Kitkemisestä syntynyt kasvijäte on hyvä käsitellä niin, ettei siitä säily luontoon siemeniä tai muita itämiskykyisiä kasvin osia. Kasvin hävittämiseen ei tule käyttää kemiallista torjuntaa.
Haitalliseksi säädettyjen vieraslajien torjunta on maanomistajan vastuulla. ELY-keskus ei toteuta torjuntaa yksityisillä alueilla, mutta neuvoo tarvittaessa torjunnassa. Jos torjuntatyön teettää ulkopuolisella toimijalla, on työstä mahdollista saada kotitalousvähennystä. Keltamajavankaali ei ole myrkyllinen, joten sitä voi käsitellä huoletta. Lisätietoa keltamajavankaalista löydät muun muassa vieraslajit.fi sivustolta. Vieraslajit.fi/ilmoita-sivuston kautta voit myös ilmoittaa omasta vieraslajihavainnostasi. Jyväskylän kestävä kehitys ry:n sivustolta voi myös ilmoittautua vieraslajien kitkentään liittyvään haasteeseen.
"Kannustan myös vieraslajien torjuntaa tekeviä yrityksiä mainostamaan palveluitaan, koska kysyntää torjunnalle olisi Keski-Suomessa, mutta ihmisten tuntuu olevan vaikea löytää palvelujen tarjoajia erityisesti pienemmissä kunnissa", toteaa Lehtinen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Elina LehtinenBiologiKeski-Suomen ELY-keskus
Puh:0295 024 741elina.lehtinen@ely-keskus.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta

Cygnaeuksenkatu 1, PL 250
40101 Jyväskylä
0295 024 500http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-keski-suomi
Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen ELY-keskus
Perusteellisemmat korjaustyöt käynnistyvät alkukesästä Haapamäen sortumakohdalla valtatiellä 232.5.2025 09:30:37 EEST | Tiedote
Syksyllä 2024 valtatiellä 23, Keuruun kaupungin alueella Haapamäellä Katajamäen ylikulkusillan läntisellä penkereellä, tapahtui tienpenkereen sortuma päällystystöiden yhteydessä. Perusteellisemmat työt kohdan korjaamiseksi aloitetaan touko-kesäkuun vaihteessa.
Alueelliset kehitysnäkymät Keski-Suomessa keväällä 202529.4.2025 09:21:01 EEST | Tiedote
Keski-Suomessa elinkeinoelämän lähiajan näkymät ovat maltilliset. Taustalla on epävarma kysyntään ja investointeihin heijasteleva geopoliittinen tilanne sekä kasvava työttömyys. Nämä näkyvät myös kuluttajien luottamuksessa, minkä odotetaan kuitenkin vahvistuvan vähitellen inflaation tasaantumisen, korkojen laskun ja reaalipalkkojen hienoisen nousun myötä. Osalla Keski-Suomen yrityksistä, erityisesti vientiyrityksillä, on valoa näkyvissä, mistä kertoo mm. tilauskirjojen täyttyminen. Vientimarkkinoiden löytymiseen olisikin hyvä panostaa, jotta muuttuviin suhdanteisiin saataisiin vakautta.
Päällystystyöt alkavat Keski-Suomessa28.4.2025 14:17:44 EEST | Tiedote
Keski-Suomen ELY-keskuksen kunnossapitämien maanteiden päällystystyöt ovat alkamassa ensimmäisten kohteiden osalta toukokuun alkupuolella. Kevään aikana on kilpailutettu neljä päällystysurakkaa. Päällystysurakoiden lisäksi kilpailutettiin monivuotinen päällysteiden paikkausurakka, jossa toteutetaan pieniä päällystyskohteita sekä eri paikkausmenetelmiä.
Työttömyys maaliskuussa 13,7 prosenttia24.4.2025 08:01:04 EEST | Tiedote
Keski-Suomessa oli maaliskuun lopussa yhteensä 17 382 työtöntä työnhakijaa. Se on 1 168 (7,2 %) enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömistä työnhakijoista oli maaliskuun lopussa kokoaikaisesti lomautettuja 1 435, mikä on 224 henkilöä vähemmän kuin vuosi sitten. Lyhennettyä työviikkoa tekeviä työnhakijoita oli 920, mikä on 250 enemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Puuta ei saa varastoida liian lähelle yleisiä maanteitä22.4.2025 12:40:03 EEST | Tiedote
Keski-Suomen ELY-keskus muistuttaa, ettei kuljetusta odottavaa puutavaraa saa varastoida niin lähelle maantietä, että se aiheuttaa vaaraa liikenteelle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme