Liikennevakuutuskeskus

Suomalaisilla isoja aukkoja liikennevakuuttamisen faktoista – maailman parasta liikennevakuutusta pidetään arvossa

Jaa
Lakisääteisen liikennevakuutuksen laajuus on suomalaisilla huonosti tiedossa. Liikennevakuutuksen tärkeimpänä ominaisuutena suomalaiset pitävät sitä, että se korvaa kolarin syyttömälle osapuolelle sekä henkilö- että omaisuusvahingot. Suomalainen, sata vuotta täyttävä liikennevakuutus on kattavuudeltaan yksi maailman parhaista.
Satavuotias liikennevakuutus sai oman liikemerkin. Sen tarkoituksena on muistuttaa suomalaisia liikennevakuutuksen tärkeydestä ja sen tuomasta laajasta turvasta.
Satavuotias liikennevakuutus sai oman liikemerkin. Sen tarkoituksena on muistuttaa suomalaisia liikennevakuutuksen tärkeydestä ja sen tuomasta laajasta turvasta.

Liikennevakuutus on sisällöltään ja korvauksiltaan samanlainen vakuutusyhtiöstä riippumatta. Liikennevakuutuskeskuksen teettämän kyselytutkimuksen mukaan yli puolet suomalaisista arvostaa sitä, että liikennevakuutus on lakisääteinen. Liikenteessä voi siis luottaa siihen, että vakuutus on lähes kaikilla kulkijoilla. Tiedot kerättiin Liikennevakuutuskeskuksen teettämässä kyselytutkimuksessa toukokuussa.

Laki säätelee, mitkä kaikki ajoneuvot tulee liikennevakuuttaa. Suomalaisten tiedot liikennevakuutuksesta vaihtelevat. Henkilöautojen osalta vakuutusvelvollisuus on lähes kaikkien tiedossa, mutta vain puolet suomalaisista tietää, että perävaunukin tarvitsee liikennevakuutuksen. Kyselyn mukaan sähköpyörien tai -potkulautojen liikennevakuuttamisesta perillä on vain joka viides.

Liikennevakuutuksella varmistetaan, että kukaan ei jää ilman korvauksia vahinkotilanteessa. Vahinko voi tapahtua muuallakin kuin tieliikenteessä, ja siksi myös liikennevakuutus tulee olla myös maastossa ajettavilla ajoneuvoilla, kuten maastomönkijöillä tai moottorikelkoilla. Vain 10 prosenttia suomalaisista tietää, että vakuutus tarvitaan myös pellolla ajettassa.

Suomalainen liikennevakuutus – eittämättä maailman paras

Lakisääteistä liikennevakuutusta säädellään EU-tasolla, mutta kansallisesti eri mailla on paljon liikkumavaraa. Suomessa ei ole tyydytty minimitasoon, vaan vahingonkärsineellä on erittäin hyvä turva jopa silloin, kun on itse aiheuttanut vahingon.

Suomalainen liikennevakuutus järjestelmänä on jo satavuotias. Sinä aikana vahingonkärsineen turvaa ja oikeuksia on parannettu moneen kertaan. Esimerkiksi henkilövahingoissa ei ole korvauskattoa ollenkaan, ja koko elämän mittaiset vahingonkorvaukset saattavatkin nousta miljooniin euroihin. Kuljettajapaikkasuoja takaa, että lähtökohtaisesti myös kolarin aiheuttajan henkilövahingot korvataan.

- Vakuutusten vertailu kansainvälisesti on hankalaa, sillä eri maissa on erilaisia käytäntöjä. Suomalaista järjestelmää voi pitää kokoelmana parhaita ominaisuuksia, ja sitä on kopioitu eri puolilla maailmaa. Hyvällä syyllä voi siis sanoa, että se on maailman paras, Liikennevakuutuskeskuksen johtaja Janne Jumppanen sanoo.

Suomalainen liikennevakuutusjärjestelmä ja Liikennevakuutuskeskus täyttävät tänä vuonna sata vuotta. Liikennevakuutuskeskuksen edeltäjä, Suomen Automobiilitariffiyhdistys, perustettiin 1.10.1923. Nykyään keskuksen jäseniä ovat kaikki liikennevakuutuksia myöntävät vakuutusyhtiöt Suomessa. Maailman paras liikennevakuutus saa satavuotisjuhlan kunniaksi oman liikemerkin.

- Merkin tarkoituksena on muistuttaa suomalaisia liikennevakuutuksen tärkeydestä ja sen tuomasta laajasta turvasta, Jumppanen kuvailee.

Liikennevakuutuskeskuksen teettämän kyselytutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin online-kyselynä Bilendi Oy:n ylläpitämässä M3 Panelissa toukokuussa 2023. Kohderyhmänä olivat 18–82-vuotiaat suomalaiset. Tutkimuksen tuhannen henkilön otos painotettiin iän, sukupuolen ja asuinalueen mukaan vastaamaan suomalaista väestöä valtakunnallisesti.

Lue lisää: Perustiedot liikennevakuutuksesta

Yhteyshenkilöt

Liikennevakuutuskeskus johtaja Janne Jumppanen, p. 040 450 4543


etunimi.sukunimi@vakuutuskeskus.fi

Kuvat

Satavuotias liikennevakuutus sai oman liikemerkin. Sen tarkoituksena on muistuttaa suomalaisia liikennevakuutuksen tärkeydestä ja sen tuomasta laajasta turvasta.
Satavuotias liikennevakuutus sai oman liikemerkin. Sen tarkoituksena on muistuttaa suomalaisia liikennevakuutuksen tärkeydestä ja sen tuomasta laajasta turvasta.
Lataa
Hyvällä syyllä voi sanoa, että suomalainen liikennevakuutus on maailman paras, Liikennevakuutuskeskuksen johtaja Janne Jumppanen sanoo. Kuva: Eeva Murtolahti.
Hyvällä syyllä voi sanoa, että suomalainen liikennevakuutus on maailman paras, Liikennevakuutuskeskuksen johtaja Janne Jumppanen sanoo. Kuva: Eeva Murtolahti.
Lataa

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Liikennevakuutuskeskus
Liikennevakuutuskeskus
Itämerenkatu 11-13
00180 Helsinki

Viestintä 040 450 4700http://www.lvk.fi

Liikennevakuutuskeskus (LVK) turvaa viimekädessä liikennevahingon kärsineen oikeudet ja huolehtii lakisääteisen liikennevakuutuksen laiminlyönnin seurauksista. Lukuisia kansainvälisiä tehtäviä hoitavan keskuksen jäseniä ovat kaikki liikennevakuutuksia myöntävät vakuutusyhtiöt Suomessa. www.lvk.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Liikennevakuutuskeskus

Venäjän rekisterissä olevat henkilöautot tulee viedä pois maasta 16.3.2024 mennessä20.2.2024 14:57:36 EET | Tiedote

EU-komission linjauksen mukaisesti Suomi kielsi Venäjän rekisterissä olevien henkilöautojen maahantuonnin 16.9.2023 alkaen. Suomeen jo aiemmin tuotujen autojen poisviennille annettu kuuden kuukauden määräaika päättyy 16.3.2024. Tämä ei koske Venäjällä pysyvästi asuvien EU-kansalaisten eikä diplomaattien autoja. Lisäksi esimerkiksi yli 10-paikkaiset linja-autot voivat edelleen tulla Suomeen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye