Veronmaksajain Keskusliitto

Veronmaksajien Lehtinen hallitusohjelmasta: Veroratkaisut ovat pääosin myönteisiä, alv-korotus kyseenalainen

Jaa

Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen pitää hallitusohjelman veropakettia melko toimivana kokonaisuutena. Verotuksen yleisiä rakenteita ei suuresti muuteta. Kiristyksiä ja kevennyksiä tehdään suunnilleen yhtä paljon.

- Tärkeintä on, että julkista taloutta tasapainotetaan seuraavat neljä vuotta menosäästöillä ja rakenneuudistuksilla, eikä verotuksen yleistä tasoa kiristämällä.

Hallitusohjelmassa listatut veromuutokset siirtävät verotuksen painopistettä lievästi työn tekemisen verottamisesta kulutuksen ja haittojen verottamisen suuntaan. Ansiotulojen verotus kevenee hieman.

- Ansiotulojen verotuksen keventäminen noin puolella miljardilla eurolla vahvistaa nettoansioiden ostovoimaa ja kannustaa työntekoa. Se myös edistää osaltaan hallituksen kunnianhimoisten työllisyystavoitteiden toteutumista.

Määräaikaista solidaarisuusveroa jatketaan edelleen, mutta se rajataan seuraavat neljä vuotta yli 150 000 euron tuloihin. Solidaarisuusvero säädettiin väliaikaisesti jo yli kymmenen vuotta sitten.

- Ehkä tämä veron alarajan korotus on askel solidaarisuusveron lopulliselle kuoppaamiselle seuraavalla vaalikaudella, Lehtinen pohtii.

Kulutusverotuksessa terveyshaittoihin kohdistuvien valmisteverojen korottaminen on kannatettavaa. Sen sijaan hallituksen esittämät korotukset koronavuosina kovilla olleiden palvelualojen arvonlisäveroihin eivät ole tässä tilanteessa perusteltuja.

- On vaikea ymmärtää, miksi hallitus haluaa suunnata kiristyksiä nimenomaan lääkkeiden, kulttuuritilaisuuksien, joukkoliikenteen, liikuntapalvelujen ja majoitustoiminnan verotukseen.

- Parempi linja olisi ollut korottaa hieman enemmän esimerkiksi tupakkatuotteiden ja alkoholin valmisteveroja ja jättää arvonlisäverokannat rauhaan, Lehtinen katsoo.

Pääomatulojen verotuksessa ja yhteisöverotuksessa ei toteuteta suuria muutoksia. Tämä on hyvä asia, sillä näiden veromuotojen osalta on erityisen tärkeää, että verotus on ennustettavaa, johdonmukaista ja pitkäjänteistä.

Osakesäästötilille talletettaville varoille asetettua enimmäisrajaa nostetaan 50 000 eurosta 100 000 euroon. Tämä on hyvä askel oikeaan suuntaan. Osakesäästötilille talletettaville varoille asetettu enimmäisraja on keinotekoinen ja poikkeuksellinen eikä vastaavaa rajaa ole esimerkiksi sijoitusrahastoilla.

Myös perintöverotuksessa tehdään kaivattu korjaus oikeudenmukaisuuden parantamiseksi, kun veron maksuaikaa pidennetään.

Veronmaksajien laskelmat veropäätösten vaikutuksista ovat saatavilla osoitteessa veronmaksajat.fi 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

toimitusjohtaja Teemu Lehtinen, p. 0400 414 652

Tietoja julkaisijasta

Veronmaksajain Keskusliitto
Veronmaksajain Keskusliitto
Kalevankatu 4
00100 HELSINKI

09 618 871http://www.veronmaksajat.fi

Veronmaksajain Keskusliitto on kansalaisten ja yhteisöjen riippumaton järjestö, jolla on noin 230 000 jäsentä. Järjestön tavoitteena on kohtuullinen ja oikeudenmukainen verotus, ja se neuvoo suomalaisia kaikissa verotukseen liittyvissä asioissa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Veronmaksajain Keskusliitto

Veronmaksajien Lehtinen: Varainsiirtoveron alennus korjaa valuvikoja ja piristää asuntomarkkinoita12.10.2023 15:40:09 EEST | Tiedote

Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen pitää hallituksen esittämää varainsiirtoveron alennusta tervetulleena helpotuksena ja korjauksena verojärjestelmään. Samalla hiipunutta asuntokauppaa sysätään liikkeelle. - Hallitus korjaa nyt useita varainsiirtoverotuksen tunnistettuja valuvikoja. Se myös toivottavasti osaltaan piristää pahasti jumiutuneita asuntomarkkinoita. Varainsiirtoverotuksen erityisenä ongelmana on ollut asunto-osakeyhtiöiden osakkeiden kauppojen verottaminen ankarammin kuin muiden arvopaperien kauppoja. Nyt tämä ero poistuu, kun kaikkien osakkeiden ja arvopaperien varainsiirtovero alennetaan 1,5 prosenttiin. - On hyvä, että tähänastinen perusteeton ero asunto-osakkeiden ja muiden arvopaperien varainsiirtoverossa poistuu viimeinkin, Lehtinen kiittää. Hallitus myös lieventää eroa kiinteistöjen luovutusten ja muiden varainsiirtoverotuksen kohteena olevien kauppojen välillä, kun kiinteistöjen kauppoihin kohdistuva vero alenee 4,0 prosentista 3,0 prosenttii

Veronmaksajien Lehtinen: Budjettiriihen veroratkaisut menettelevät, palkansaajan verotus kevenee 0,5–1,2 prosenttiyksikköä – indeksitarkistuksesta lipsuminen on pettymys19.9.2023 22:49:35 EEST | Tiedote

Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen pitää budjettiriihen ratkaisuja yleisesti melko hyvinä. Velkaantumista hillitään menosäästöillä ja rakenneuudistuksilla, eikä verotusta kokonaisuutena kiristetä. - Tätä hyvää linjaa pidättäytyä verotuksen yleisestä kiristämisestä on syytä johdonmukaisesti jatkaa myös vaalikauden loppuvuosina. Budjettiriihen veroratkaisut ja palkansaajamaksujen muutokset keventävät palkkaverotusta vuonna 2024. Keskituloisen 3840 euroa kuukaudessa tienaavan palkansaajan verotus kevenee 0,6 prosenttiyksikköä, mikä jättää palkasta 280 euroa enemmän käteen vuodessa. Pienipalkkaisen 2000 euroa ansaitsevan verotus kevenee ensi vuonna 0,9 prosenttiyksikköä ja hyväpalkkaisen 8000 euroa tienaavan 0,6 prosenttiyksikköä. Suurimmillaan kevennys on 14000 euron kuukausituloilla 1,2 prosenttiyksikköä. Tähän vaikuttaa väliaikaisen solidaarisuusveron jatkaminen uudella tulorajalla. *) Palkansaajien verotuksen keveneminen on ensi vuonna käytännössä sosiaalivakuut

Veronmaksajat laski: Palkansaajan verotus kevenee 0,6-1,3 prosenttiyksikköä vuonna 202430.8.2023 10:13:04 EEST | Tiedote

Palkansaajamaksujen muutokset ja hallituksen verokaavailut keventävät palkkaverotusta vuonna 2024. Keskituloisen 3840 euroa kuukaudessa tienaavan palkansaajan verotus kevenee 0,7 prosenttiyksikköä, mikä jättää palkasta 340 euroa enemmän käteen vuodessa. Pienipalkkaisen 2000 euroa ansaitsevan verotus kevenee ensi vuonna 1,0 prosenttiyksikköä ja hyväpalkkaisen 8000 euroa tienaavan 0,7 prosenttiyksikköä. Suurimmillaan kevennys on 14000 euron kuukausituloilla 1,3 prosenttiyksikköä, mihin vaikuttaa väliaikaisen solidaarisuusveron jatkaminen uudella tulorajalla. Näissä Veronmaksajain Keskusliiton laskelmissa palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun oletetaan alenevan 0,71 prosenttiyksikköä, sairausvakuutuksen päivärahamaksun 0,25 prosenttiyksikköä ja sairaanhoitomaksun 0,08 prosenttiyksikköä. Lisäksi on huomioitu valtiovarainmininisteriön budjettiehdotukseen sisältyvät työtulovähennyksen korotus sekä solidaarisuusveron jatkaminen. Veronmaksajien toimitusjohtaja Teemu Lehtinen huomauttaa, että p

Veronmaksajien Lehtinen: Ansiotulojen veronkevennystä pantataan turhaan, kiinteistöveroon perusteeton pakkokiristys25.8.2023 15:41:34 EEST | Tiedote

Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen kummeksuu ansiotulojen verotuksen kevennysten lykkäämistä vaalikauden loppuvuosille valtiovarainministeriön budjettiehdotuksessa. Hallitusohjelman mukaisista 500 miljoonan euron veronkevennyksistä ollaan toteuttamassa ensi vuonna vain sadan miljoonan euron siivu. Tämä lisää keskituloisen palkansaajan nettoansioita vaivaisella 40 eurolla vuodessa. - Veronkevennystä ollaan nyt panttaamassa aivan turhaan. Valtiontaloutta ei auteta lykkäämällä jo päätettyä kevennystä vaalikauden loppuvuosille. Lehtinen muistuttaa, että palkansaajan nettoansioiden ostovoima on inflaation kiihdyttyä romahtanut tänä vuonna alimmilleen 15 vuoteen. - Ministeriöllä on nyt kevennysten ajoitus pielessä. Ostovoimaa pitäisi vahvistaa tässä ja nyt, eikä vasta vuosien päästä. Tähän on syytä palata koko hallituksen budjettiriihessä. Palkansaajien ensi vuoden verotukseen tulee vaikuttamaan myös olennaisesti sosiaalivakuutusmaksujen kehitys. Työttömyysvakuutusmak

8.6. on taksvärkkipäivä – veronmaksaja alkaa vihdoin tienata itselleen7.6.2023 07:00:00 EEST | Tiedote

JULKAISUVAPAA 7.6.2023 klo 7:00 Torstaina 8. kesäkuuta vietetään Suomessa perinteistä veronmaksajan taksvärkkipäivää. Tästä päivästä lähtien vuoden loppuun saakka kansalaisten tulot jäävät kokonaan omaan käyttöön. Alkuvuosi on siis laskennallisesti paiskottu töitä yhteisen hyvinvoinnin rahoittamiseksi. Vuonna 2023 kokonaisveroasteen arvioidaan Suomessa olevan 43,1* prosenttia suhteessa kansantuotteeseen, kun mukaan lasketaan muun muassa valtion, kuntien ja kirkon tuloverot, kulutusverot sekä lakisääteiset sosiaalivakuutusmaksut. Veronmaksajan taksvärkkipäivää on Suomessa vietetty vuodesta 1981 lähtien. Tuolloin kansantalouden veroaste oli 37,3 prosenttia. Alkuvaiheessa päivän vietto ajoittui toukokuulle, 1980-luvun lopussa kesäkuun alkupäiviin. Tällöin Suomen veroaste oli lähellä EU-maiden keskitasoa. Vuosituhannen vaihteen jälkeen taksvärkkipäivä on ajoittunut juhannuksen ja kesäkuun alkupuolen välille. Suomen veroaste on tänä aikana ollut noin 3–5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin EU1

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme