Joka kymmenes suomalainen ei huolisi rajattomasti lomaa 

Jaa
Lähes joka toinen suomalainen työntekijä olisi kiinnostunut pitämään rajoittamattoman määrän vuosilomaa mutta reilu kymmenesosa ei olisi sellaisesta ollenkaan kiinnostunut. Rajattomasta lomailusta haaveilee Suomessa hieman harvempi työntekijä kuin muualla Euroopassa. Tiedot selviävät laajasta kansainvälisestä kyselytutkimuksesta.

Hieman alle puolet suomalaisista työntekijöistä (45 %) olisi kiinnostunut pitämään rajattomasti vuosilomaa, jos sellainen olisi mahdollista. Laajan kansainvälisen kyselytutkimuksen mukaan reilu kymmenesosa (13 %) suomalaisista sen sijaan ei ole ollenkaan kiinnostunut rajoittamattomasta lomailusta, ja useampi kuin neljä kymmenestä (42 %) suhtautuu ajatukseen neutraalisti. 

Enemmän kuin suomalaisia rajaton määrä lomaa kiehtoo kroatialaisia, joista 66 prosenttia on hyvin kiinnostuneita mahdollisuudesta. Myös puolalaiset (60 %), espanjalaiset (56 %)ja brittiläiset (51 %) arvostaisivat mahdollisuutta lomailla rajattomasti. Tanskalaisten (49 %) ja ruotsalaisten (46 %) kiinnostus on lähellä eurooppalaisten keskiarvoa, joka on 48 prosenttia. 

Tiedot selviävät kyselytutkimuksesta, jonka Euroopan johtava palkka- ja HR-palvelujen tarjoaja SD Worx teetti talvella kuudessatoista Euroopan maassa. Kyselyyn vastasi kaikkiaan 4 833 työnantajaa ja 16 011 työntekijää.   

Joka neljäs työnantaja voisi antaa rajattomasti lomaa 

 Vaikka lomaa voisi pitää niin paljon kuin haluaa, lähes joka kolmas suomalainen työntekijä (27 %) pitäisi saman verran lomaa kuin ennenkin. Osa suomalaisista (5 %) lomailisi nykyistä vähemmän. Lähes joka kolmas (29 %) lomailisi paljon enemmän ja neljä kymmenestä (40 %) hieman enemmän 

Työnantajat eivät vastusta ajatusta rajoittamattomista lomapäivistä. Lähes neljä kymmenestä suomalaisesta työnantajasta (39 %) suhtautuu ajatukseen myönteisesti tai neutraalisti. Lähes joka kolmas (28 %) kuitenkin pitää ajatusta huonona. 

Suomalaisten työntekijöiden ja työnantajien ajatukset rajoittamattomasta lomailusta ovat lähellä eurooppalaista keskiarvoa.  

– Vaikka ajatus rajattomista lomapäivistä saattaa vaikuttaa kiehtovalta, sekä työntekijät että työnantajat suhtautuvat siihen maltillisesti. Mielipiteiden taustalla on todennäköisesti psykologisia syitä. Työnteko on ihmisille mielekästä toimintaa, joka tarjoaa mahdollisuuksia kehittyä ja olla yhteydessä muihin, Suomen SD Worxin maajohtaja Hanna Mattinen toteaa.   

Leijonanosa työntekijöistä arvostaa joustavia lomia ja työaikoja 

Lähes yhdeksän kymmenestä (88 %) suomalaisesta työntekijästä ajattelee, että mahdollisuus joustavaan lomailuun ja joustaviin työaikoihin on tärkeä etu.  

Suomalaiset arvostavat joustavuutta vielä enemmän kuin muut eurooppalaiset, joista asiaa painottaa 78 prosenttia työntekijöistä.  

Muista eurooppalaisista vain kroatialaiset arvostavat joustavuutta enemmän kuin suomalaiset. Heistä 92 prosenttia pitää joustavuutta tärkeänä. Suomen jälkeen kolmossijalla on Irlanti, jossa joustavuus on iso asia 87 prosentille. 

Suurin osa työnantajista vastaa jo työntekijöiden toiveisiin joustavasta lomailusta. Lähes seitsemän kymmenestä suomalaisesta työnantajasta (66 %) antaa henkilöstölleen mahdollisuuden siirtää käyttämättömiä lomapäiviä pidettäväksi lomakauden jälkeenHarvemmassa kuin joka kymmenennessä yrityksessä (8 %) työntekijä menettää lomapäivät, jos ei käytä niitä lomakaudella. Yleisintä lomapäivien siirtäminen on norjalaisissa (71 %), sveitsiläisissä (68 %) ja saksalaisissa (67 %) yrityksissä. 

Joka kolmas suomalainen sopii lomista viime tipassa 

Joustavat lomajärjestelyt ovat kilpailuvaltti, jonka avulla työnantaja voi pärjätä kilpaillessaan parhaista osaajista. Joustavuus on jo Suomessa yleistä, sillä tutkimuksen mukaan reilusti yli kolmasosa työntekijöistä (37 %) jättää loma-anomuksensa vasta juuri loman alkaessa.  

Suomessa mattimyöhäisiä on muutama prosentti enemmän kuin muualla Euroopassa, jossa viime tipan loma-anomuksia tekee 32 prosenttia työntekijöistä. Lomista sopiminen juuri loman alla on erityisen yleistä Suomen lisäksi Tanskassa (54 %) ja Britanniassa (38 %). 

Joka toisella suomalaisella työntekijällä on tapana jättää loma-anomus aikaisintaan viikkoa ennen lomaa. Reilu kymmenesosa (12 %) sopii lomastaan 1–2 viikkoa ja joka viides työntekijä 14–30 päivää ennen lomaa. 

Digitalisaatio tekee mahdolliseksi joustavan toiminnan

Eurooppalaisista työntekijöistä lähes kahdeksan kymmenestä (79 %) ja suomalaisista vielä useampi (84 %)ilmoittaa lomansa digitaalisesti. Useampi kuin neljä kymmenestä suomalaisesta (43 %) hoitaa asian vain pöytäkoneella tai kannettavalla tietokoneella, kun taas 15 prosenttia voi sopia lomista ainoastaan älypuhelimella tai tabletilla. Joka neljäs (26 %) voi sopia lomista millä tahansa laitteella.  

– Digitalisaatio on välttämätöntä, jotta yritykset voivat vastata työntekijöiden toiveisiin joustavuudesta. Digitaalisten ratkaisujen ansiosta lomista on mahdollista sopia nopeasti ja joustavasti samalla, kun työvuorojen suunnittelu ja palkanlaskenta pysyy hallinnassa, Mattinen huomauttaa.  

SD Worxin kyselytutkimukseen osallistui kuluvan vuoden helmikuussa kaikkiaan 16011 työntekijää ja 4833 työnantajaa 16 Euroopan maassa: Alankomaissa, Belgiassa, Britanniassa, Espanjassa, Italiassa, Itävallassa, Irlannissa, Kroatiassa, Norjassa, Puolassa, Ranskassa, Ruotsissa, Saksassa, Suomessa, Sveitsissä ja Tanskassa. Kyselyn tulokset painotettiin, joten otos edustaa kunkin maan aikuisväestöä. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

SD Worx
Sokerilinnantie 11A
02600 Espoo

https://sdworx.fi/

75 vuoden ajan toiminut SD Worx on johtava henkilöstö- ja palkkapalvelujen tarjoaja Euroopassa. Yrityksessä työskentelee yli 5 300 työntekijää 18 eri maassa: Alankomaissa, Belgiassa (HQ), Espanjassa, Irlannissa, Isossa-Britanniassa, Italiassa, Itävallassa, Luxemburgissa, Mauritiuksella, Norjassa, Puolassa, Ranskassa, Ruotsissa, Saksassa, Suomessa, Sveitsissä, Tanskassa ja Virossa. Vuonna 2020 SD Worxin liikevaihto oli 743 miljoonaa euroa. Yrityksen asiakkaina on yli 76 000 organisaatiota ympäri maailmaa.  https://sdworx.fi/ 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SD Worx

Kysely: Suomalaisten työmotivaatio on Länsi-Euroopan heikoimmalla tasolla, vaikka olemme maailman onnellisin kansa22.4.2024 07:35:00 EEST | Tiedote

Tuoreen eurooppalaisen kyselyn mukaan suomalaiset ovat muihin eurooppalaisiin verrattuna tyytymättömiä työhönsä. Suomalaisten motivaatio ja intohimo ovat Euroopan heikoimmasta päästä: ainoastaan Serbiassa työntekijät ovat vähemmän motivoituneita työhönsä. Tämä siitä huolimatta, että Suomi on seitsemättä vuotta peräkkäin valittu maailman onnellisimmaksi kansaksi.

Maajohtaja Mikko Uotila: Palkkahallinnon ulkoistaminen vapauttaisi tärkeitä asiantuntijaresursseja monessa keskisuuressa ja suuressa yrityksessä26.3.2024 07:35:00 EET | Tiedote

Euroopan johtava henkilöstöratkaisujen tarjoaja SD Worx on nimittänyt Mikko Uotilan Suomen SD Worxin uudeksi maajohtajaksi. Uotilan mukaan tulevaisuudessa yhä useampi suomalainen organisaatio tulee ulkoistamaan palkkahallintonsa, sillä palkkahallinnon hoitaminen omin voimin on kustannustehotonta ja sisältää myös riskejä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye