STTK: Hallitusohjelman menoleikkausten hyöty tuhlataan verohelpotuksiin
Hallitusohjelma keskittyy poikkeuksellisen voimakkaasti menoleikkauksiin. Verotus kevenee yli neljä miljardia euroa hallituskauden aikana muun muassa haittaverojen tuoton laskiessa, mutta hallitusohjelmassa tähän ei puututa.
STTK:n mielestä suuri osa menoleikkauksia olisi voitu välttää, jos verotus olisi otettu hallituksen työkalupakkiin.
─ Nyt käytännössä menoleikkausten tuoma hyöty julkiseen talouteen tuhlataan veronalennuksiin, pääekonomisti Patrizio Lainà tiivistää.
Suurituloisille tarjoillaan kohdennettu veronkevennys, kun solidaarisuusveron alarajaa nostetaan tuntuvasti. Samaan aikaan monien pieni- ja keskituloisten palveluita sekä tukia leikataan rajusti.
─ Sopeuttamiseen olisi ollut tärkeä osallistaa myös suurituloiset ja yrityssektori, jota tuettiin koronakriisin aikana hyvin avokätisesti, Lainà muistuttaa.
Hallitusohjelmassa nimetään kilpailun edistäminen yhdeksi kasvutoimenpiteeksi. Toimet kuitenkin keskittyvät edistämään kilpailua lähinnä julkisella sektorilla ja yksityinen sektori jää taka-alalle.
─ Kasvun edistämisen kannalta tämä on puutteellinen näkökulma. Uuden kasvun luomiseksi olisi tärkeää edistää keskittyneiden yksityisten toimialojen kilpailua.
Palkansaajien asemaa merkittävästi heikentävät rakenteelliset uudistukset tarkoittavat heikompaa neuvotteluasemaa ja palkkakehitystä myös työssäkäyville.
─ Tämä on jäänyt monilta hallitusohjelmaa lukevilta huomioimatta, Lainà sanoo.
Lisätietoja STTK:ssa: Patrizio Lainà, puhelin 040 583 4432.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Patrizio Lainàpääekonomisti
Puh:0405834432patrizio.laina@sttk.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 13 jäsenliittoa ja noin puoli miljoonaa jäsentä.
Olemme työssämme vastuullisia, oikeudenmukaisia ja rohkeita. Visiomme on hyvinvoiva ja menestyvä työntekijä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta STTK ry.
STTK: Palkka-avoimuusdirektiivin täytäntöönpano jäämässä tehottomaksi16.5.2025 12:01:57 EEST | Tiedote
Hallituksen ajaman minimitäytäntöönpanon seurauksena naisten ja miesten välistä samapalkkaisuutta tukeva EU-direktiivi hankaloittaisi kansallista sääntelyä.
STTK: Kokeillaanpa tätä -hallitus pelaa riskillä15.5.2025 11:02:42 EEST | Tiedote
Orpon hallituksen puoliväliriihessä tapahtui omituinen rytminvaihdos, kun hallitus yhtäkkiä linjasi satojen miljoonien eurojen veroalennukset ansiotuloihin painottaen suurituloisia. Yhteisöveron alennus heikentää valtion taloutta lähes miljardin, kun tavoite on lapioida yrityksille investointirahaa. ─ Kaikki tämä sen jälkeen, kun kansalaisille oli kaksi vuotta perusteltu työmarkkinauudistuksia, säästöjä, palveluiden leikkauksia ja etuuksien heikennyksiä ehdottoman välttämättöminä velkaantumisen hidastamiseksi ja talouden tasapainottamiseksi. Veroalennuksia on mahdoton ymmärtää myös siksi, että Suomen on panostettava merkittävästi nykyistä enemmän varoja puolustukseen ja turvallisuuteen, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola hämmästelee. Palola puhui STTK:n kevään edustajistossa tänään Helsingissä. Hallitus lupasi kaksi vuotta sitten suomalaisille olla vahva ja välittävä. ─ Hallitusohjelman uusi nimi voisi olla ”Kokeillaanpa tätä”. Niin omituinen on suunnanmuutos, joka puoliväliriihessä tap
STTK: Nuorten työelämän epävarmuutta ei saa lisätä – vaikutukset mielenterveyteen ja perheellistymissuunnitelmiin merkittävät28.4.2025 09:35:28 EEST | Tiedote
Työelämän osapuolet keskustelevat keinoista tukea nuorten jaksamista työmarkkinoilla STTK:n tilaisuudessa Tiedekulmassa.
STTK: Hallituksen hulppeat veronkevennykset velkaantuneessa Suomessa ovat vastuuttomia23.4.2025 22:42:43 EEST | Tiedote
Puoliväliriihessään hallitus päätti alentaa verotusta merkittävästi, noin kaksi miljardia euroa. Hallitus on lisäksi päättänyt nostaa puolustusmenoja lähes neljä miljardia euroa vuoteen 2029 mennessä. Samanaikaisesti julkisen talouden alijäämä oli viime vuonna peräti 4,4 prosenttia BKT:stä, ja Suomi joutunee siksi EU:n liiallisen alijäämän menettelyyn.
STTK: Suomella ei ole varaa nuorten kasvavaan pitkäaikaistyöttömyyteen8.4.2025 06:30:00 EEST | Tiedote
15–24-vuotiaiden pitkäaikaistyöttömyys on kasvanut rajusti. Tämän vuoden alussa pitkäaikaistyöttömiä nuoria oli yli 5000, kun vielä 2007 heitä oli noin 400. Ilmiötä ja sen ratkaisuja käsitellään STTK:n uudessa Policy Briefissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme