Etäeläinlääkäri auttaa useissa koiranomistajan huolissa kesällä – kyynpuremasta syytä hakeutua hoitoon heti
Kesällä koirillekin sattuu ja tapahtuu liikkuessa luonnossa ja voi olla, että lähin eläinlääkäri on kaukana.

Moni koiran terveyshuoli ratkeaa suoraan etäeläinlääkärikontaktilla, Ifin asiakkaiden etäkontakteista peräti 75 prosenttia selviää ilman käyntiä klinikalla.
- Kesällä etäeläinlääkärikäynnit lisääntyvät huomattavasti, kun lomalaiset liikkuvat paljon mökillä ja muilla kesäreissuilla, kertoo eläinvakuutusten tuotepäällikkö Jori Schiestl.
Etäeläinlääkäripalvelu on kätevä apu koiran oireisiin, kuten oksenteluun, ripuliin, ihottumaan ja haavoihin. Joissain tapauksissa etälääkäri voi tehdä kiireellisyysarvion, esimerkiksi tarvitseeko vastaanotolle lähteä viikonloppuna vai voiko kotona odotella rauhassa seuraavaan arkipäivään.
Kesällä yleisiä ongelmia koirilla ovat myös punkit. Niistä ei yleisesti tarvitse eläinlääkäriin olla yhteydessä lainkaan, jos puremasta ei tule erityisiä oireita.
Kyyn puremasta hoitoon heti
Joissain tapauksissa on tietysti koiran kanssa hoitoon lähdettävä heti. Tällaisia ovat esimerkiksi kyynpuremat, joiden riski on korkeimmillaan juuri loma-aikana.
- Lähes kaikki Ifin korvaamat käärmeenpuremista aiheutuneet vahingot sattuvat touko-elokuussa. Kesän aikana niitä sattuu meillä vakuutetuille koirille kymmeniä, selventää Schiestl.
Vaikka kyynpuremia on mahdoton ennaltaehkäistä, voi koiranomistaja varautua ennalta tutustumalla toimintaohjeisiin, kuinka purematapauksessa toimia.
Ifin eläinvakuutusasiakkaiden käytössä on Firstvet-etäeläinlääkäripalvelu.
Tutustu koiran kyynpureman hoito-ohjeisiin Firstvetin sivuilla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Laura Hyytiäinenviestinnän asiantuntija
Puh:010-5141762laura.hyytiainen@if.fiIf vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Me hoidamme vakuutusasiat mutkattomasti, helposti ja hetkessä. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 700 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,7 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta If Vakuutus
Pohjoismainen tutkimus: Suomessa stressataan eniten, mutta lyhytaikaisesti5.5.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Henkilökohtaiset ongelmat, työn ja vapaa-ajan tasapaino sekä taloushuolet ovat suomalaisten suurimmat stressitekijät. Eläkeläisistä peräti 10 prosenttia ilmoittaa geopolitiikan pääasialliseksi stressinaiheuttajaksi.
Eläinkolareita ennätysmäärä alkuvuonna – villisikatörmäyksiäkin sattuu15.4.2025 06:45:00 EEST | Tiedote
Eläinkolareita on tapahtunut alkuvuonna 2025 enemmän kuin tammi-maaliskuussa viimeiseen seitsemään vuoteen, kertovat Ifin vahinkotilastot. If muistuttaa pääsiäisliikenteeseen lähteviä, että eläinkolarit eivät ole vain pimeiden talvikuukausien vaara.
Kyselytutkimus: Luonnonilmiöt huolettavat – puolet suomalaisista huolissaan kotinsa puolesta8.4.2025 07:15:00 EEST | Tiedote
Suomalaisista joka toinen (51 %) on huolissaan, että oma koti voi kärsiä seuraavan vuosikymmenen aikana jostain luonnonilmiöstä. Moni on jo ryhtynyt toimeen minimoidakseen omalle kodille koituvia vahinkoja.
Varkaudet ja kaatumiset yleisimpiä vahinkoja – näin liikut turvallisesti sähköisellä kulkuneuvolla31.3.2025 06:45:00 EEST | Tiedote
Sähköskootterit, sähköpotkulaudat ja muut sähköiset kulkuneuvot ovat tulleet pysyväksi osaksi kaupunkiliikennettä. Niiden aiheuttamista häiriöistä ja onnettomuuksista uutisoidaan säännöllisesti, mutta Ifin tilastojen mukaan yksityishenkilöt ajavat omilla laitteillaan varsin turvallisesti.
Akun kunto huolettaa monia käytetyn sähköauton ostossa – uusi akkutarkastus helpottaa siirtymää sähköautoilijaksi18.3.2025 08:27:05 EET | Tiedote
Huoli akun kunnosta voi jarruttaa käytettyjen sähköautojen kauppaa ja sähköautoon siirtymistä, selviää Ifin kyselytutkimuksesta. Tarve akkutarkastukselle kasvaa Suomen sähköautokannan ikääntyessä. Vastatakseen autoilijoiden huoleen If ja Autoklinikka ovat ideoineet akkutarkastuksen, joka selvittää helposti ajoakun ja auton pohjan kunnon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme