Keski-Suomen luomuala väheni kymmenesosalla

Keski-Suomen luomuviljelty peltoala on tänä vuonna noin 10 500 hehtaaria, mikä on yli kymmenen prosenttia vähemmän kuin viime vuonna. Luomuviljellyn alan osuus maakunnan koko peltoalasta on nyt noin 11 %. Tiedot perustuvat keskisuomalaisten viljelijöiden tänä kesänä jättämiin peltotukihakemuksiin.
Luomutilojen määrä Keski-Suomessa väheni suhteellisesti vielä enemmän kuin peltoala, noin viidenneksellä. Luomuvalvontajärjestelmästä erosi tänä vuonna noin 40 keskisuomalaista maatilaa, ja siihen liittyi viisi uutta tilaa. Keski-Suomen ELY-keskuksen tilastojen mukaan maakunnassa on nyt noin 150 luomutilaa.
Asiantuntija Kari Alatalo Keski-Suomen ELY-keskuksesta toteaa, että luomusta luopui paljon pieniä maatiloja.
– Lisäksi osa luomutuotannosta luopuneista tiloista on vuokrannut peltonsa tuotantoa jatkaville luomutiloille. Siten luomuala ei vähentynyt samassa suhteessa kuin luomutilojen määrä, hän selventää.
Ruokaviraston ennakkotietojen mukaan koko Suomen luomuviljelty ala väheni tänä vuonna kahdeksan prosenttia edellisvuodesta ja on nyt noin 310 000 hehtaaria. Luomutiloja on Suomessa noin 4 300, mikä on yli 500 tilaa vähemmän kuin viime vuonna.
Myyntikasvivaatimus sai useat luopumaan
Keski-Suomen ja samoin koko maan luomupeltoala on lisääntynyt varsin tasaisesti 2010-luvun alusta lähtien tähän. Alatalo arvioi, että suurin syy nyt koettuun alamäkeen on luomuehtojen ns. myyntikasvivaatimuksen tiukentuminen. Se tarkoittaa, että luomutilan on tuotettava vuosittain vähintään 30 %:lla sitoumusalastaan ns. myyntikasveja.
Myyntikasvivaatimuksen tiukennus on EU:n lainsäädännön kansallinen tulkinta. Sen tavoitteena on, että markkinoille saataisiin aiempaa enemmän luomutuotteita.
– Vaatimus on ongelmallinen etenkin pienille karjatiloille, joilla pellot ovat luomussa, mutta eläimet kasvatetaan tavanomaisina. Näiden tilojen koko kasvintuotanto saattaa mennä oman karjan ruokintaan. Lisäksi karjatiloilla ei välttämättä edes ole kalustoa viljan tai palkokasvien viljelyyn, Alatalo taustoittaa.
Monet peltojaan luonnonmukaisesti viljelevät eläintilat eivät ole siirtäneet eläimiään luomuun siksi, että se ei ole tilalla taloudellisesti kannattavaa, jos eläinsuojiin pitäisi tehdä isoja investointeja.
Taustalla voi olla monia muitakin syitä
Luomutilojen vähenemiseen vaikuttaa todennäköisesti moni muukin seikka. Osa tiloista on saattanut luopua luomusta siksi, että maksullisen luomuvalvonnan veloitus muuttui viime vuonna tuntiperusteiseksi, kun se aiemmin oli hehtaariperusteinen. Alatalo toteaa, että muutoksen myötä luomuvalvontaan kuulumisesta saattoi tulla hyvin pienille luomutiloille taloudellisesti kannattamatonta.
– Luomutilalla on paljon enemmän kirjanpitovelvollisuuksia kuin tavanomaisella tilalla, ja pienellä tilalla se voi viedä taloudelliseen tulokseen suhteutettuna kohtuuttoman paljon aikaa, hän pohtii.
Tämä vuosi oli vedenjakaja myös siksi, että kaikilla luomutuottajilla oli mahdollisuus päättää, jatkavatko vai lopettavatko he luomusitoumuksensa. Normaalisti luomusitoumus tehdään viideksi vuodeksi kerrallaan.
– Monet iäkkäät tai sivutoimiset luomuviljelijät lopettivat siksi juuri nyt, Alatalo sanoo.
Myös markkinoiden luomukysynnän hiipumisella saattaa olla tekemistä luomutuotannon vähenemiseen. Esimerkiksi monien luomuviljojen hinnat ovat laskeneet lähes tavanomaisen viljan tasolle, kun luomulaadusta vielä muutama vuosi sitten maksettiin huomattavasti korkeampaa markkinahintaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kari AlataloasiantuntijaKeski-Suomen ELY-keskus
Puh:0295 024 148Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Cygnaeuksenkatu 1, PL 250
40101 Jyväskylä
0295 024 500http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-keski-suomi
Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen ELY-keskus
Keski-Suomeen odotetaan keskimääräistä pienempiä tulvia16.4.2025 16:05:23 EEST | Tiedote
Vedenpintojen huippukorkeudet jäävät pääosin tavallista alemmaksi vähälumisen talven ja vähitellen sulaneen lumen takia. Vedenpintojen nousu kuitenkin jatkuu sään lämmetessä ja jäljellä olevan lumen sulaessa. Suurimmat vedenkorkeudet saavutetaan tänä keväänä tavallista aikaisemmin.
Puunpoistoa tienvarsilta suoritetaan myös tulevana kesänä Keski-Suomessa16.4.2025 14:25:05 EEST | Tiedote
Keski-Suomen ELY-keskus raivauttaa liian lähelle tietä kasvanutta puustoa heinäkuun puoliväliin mennessä noin 46 kilometrin matkalta. Poiston tarkoituksena on parantaa liikenneturvallisuutta sekä päällystetyn tien kuivumista sateen jälkeen.
Valtatien 9 parantaminen välillä Korpilahti-Keljonkangas, Jyväskylä ja Muurame: YVA-ohjelma nähtäville16.4.2025 07:54:21 EEST | Tiedote
Ympäristövaikutusten arviointi on käynnistynyt hankkeessa valtatien 9 parantaminen välillä Korpilahti-Keljonkangas, YVA ja yleissuunnitelma, Jyväskylä ja Muurame. Arvioitavana on kahden valtatien 9 parantamisvaihtoehdon ympäristövaikutukset välillä Korpilahti-Keljonkangas. Yhteysviranomaiselle toimitettu YVA-ohjelma on suunnitelma siitä, kuinka ympäristövaikutusten arviointi tullaan toteuttamaan. Ohjelma on nähtävillä 16.4.-23.5.2025 ja sitä esitellään yleisötilaisuudessa 7.5.2025 Muuramen valtuustosalissa.
Keski-Suomeen 2,3 miljoonaa euroa maaseuturahoitusta15.4.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Keski-Suomeen myönnettiin lähes 2,3 miljoonaa euroa EU:n maaseuturahoitusta alkuvuoden 2025 aikana. Suurin yksittäinen tuki myönnettiin Lievestuoreen Lämpö Oy:lle kaukolämpölaitoksen rakentamiseen.
Keski-Suomen ympäristökasvatuspalkinto Uuraisten koulukeskukselle, kunniamaininta Alkulan päiväkodille ja Äänekoskelle14.4.2025 13:53:37 EEST | Tiedote
Uuraisten koulukeskus saa Keski-Suomen ympäristökasvatuspalkinto Kolkuttimen 2025. Lisäksi Alkulan päiväkoti ja Äänekosken kaavoitustoimi saavat yhteisen kunniamaininnan. Palkinnon teema oli tänä vuonna lasten luontoyhteyden vahvistaminen. Palkinnon myöntää Keski-Suomen kestävän elämäntavan yhteistyöryhmä KYKY. Palkinto ja kunniakirjat käydään luovuttamassa koululle ja päiväkodille tiistaiaamupäivällä 15.4.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme