Varsinais-Suomessa on edelleen vaikea löytää osaajia

Työvoiman ja saavutettavuuden jälkeen kuuden kärjessä ovat turvallinen ja viihtyisä elinympäristö (51,7 % vastaajista), kunnan tai alueen hyvä imago (50,6 % vastaajista), kasvukeskuksen sijainti alueella (49,4 % vastaajista) sekä markkinoiden läheisyys (48,8 % vastaajista).
”Nämä asiat ovat pitkälti myös alueen oman päätöksenteon ja erityisesti viestinnän käsissä”, toteaa Turun kauppakamarin toimitusjohtaja Kaisa Leiwo.
”Useat Varsinais-Suomeen muuttaneet kehuvat nimenomaan elämisen laatua maakunnassa – alueen viihtyisyyttä ja turvallisuutta, sopivaa etäisyyttä kasvukeskusten palveluihin ja alueen hyvää mainetta sekä imagoa. Meidän on muistettava pitää meteliä näistä asioista erityisesti maakunnan rajojen ulkopuolella”, muistuttaa Leiwo.
Muutamia viikkoja sitten julkistetussa hallitusohjelmassa on paljon toimia, jotka vaikuttavat suoraan elinkeinoelämään ja sen toimintaedellytyksiin. Tällaisia ovat erityisesti työvoima-asiat ja liikenneyhteydet sekä monet säädösasiat.
Tilanne kohentunut hieman viime kesästä
”Yritysten työvoiman saatavuuteen, tärkeimpään sijaintiin vaikuttavaan tekijään, liittyy alueellamme edelleen isoja haasteita. Laihana lohtuna voidaan todeta, että tilanne on viime kesästä hieman parantunut. Kun vuonna 2022 yrityksistä 50,7 %:lla oli ongelmia löytää työvoimaa, on tuo osuus tänä kesänä 40,7 % eli suunnilleen samalla tasolla kuin kaksi vuotta sitten ”, arvioi Leiwo.
”Avoimissa vastauksissa todetaan esimerkiksi, että koska sitoutuneiden ja tuottavien työntekijöiden löytäminen on vaikeaa, siirtyvät yritykset enenevässä määrin käyttämään alihankintaa. Tämä saattaa johtaa tekemisen siirtymiseen pois alueeltamme, mikäli sopivia alihankkijoita ei täältä löydy”, Leiwo varoittaa.
Avoimissa vastauksissa työvoiman saatavuushaasteet liitetään myös alueen saavutettavuuteen. Eräs vastaaja toteaa, että ”työvoimaa meille olisi saatavilla, mutta Turun tavoitettavuus kansainvälisesti on romahtanut. Suurin yksittäinen syy on lentoliikenteen heikko taso. Työntekijöitä ei järkevillä kustannuksilla ja aikatauluilla enää saa.” Erityisesti pienemmille paikkakunnille on vaikeaa löytää erityisosaajia, jolloin hyvien liikenneyhteyksien merkitys korostuu.
Pulaa on vastaajien mukaan erityisesti ammattiosaajista, kuten asentajista, hitsaajista, koneistajista ja muista metallialan ammattilaisista sekä kuljettajista. Ravintoloihin ja keittiöihin on vaikea löytää ammattilaisia samoin kuin hoiva-alalle ja siivoukseen. Useampi vastaaja kertoo etsivänsä insinöörejä ja erilaisia asiantuntijoita.
Moni vastaaja etsii myös kokeneempia työntekijöitä ja kritisoi nuorten vastavalmistuneiden osaamista sekä asennetta. Sitoutunutta ja ammattitaitoista työvoimaa perään kuulutetaan useassa vastauksessa.
Turun kauppakamari on kysynyt jäseniltään Varsinais-Suomen kilpailukykytekijöistä kesäkuussa 2020, 2021, 2022 ja 2023. Vuonna 2023 kyselyyn vastasi 172 yritystä, vuonna 2022 134 yritystä, vuonna 2021 146 yritystä ja vuonna 2020 155 yritystä. Eniten vastauksia on joka vuosi tullut teollisuus- ja palvelualan yrityksistä. Vuonna 2023 teollisuuden osuus vastaajayrityksistä oli 25,6 %. 62,2 % vastanneista yrityksistä työllistää yli 10 henkeä ja 7 % yli 250 henkeä. 63,4 % vastaajista yrityksen liikevaihto ylittää 2 miljoonaa euroa ja 9,3 %:lla se ylittää 50 miljoonaa euroa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kaisa Leiwotoimitusjohtaja
Puh:040 556 6697kaisa.leiwo@kauppakamari.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Turun kauppakamari on Varsinais-Suomen alueella elinkeinoelämän edunvalvojana, kouluttajana ja asiantuntijana toimiva organisaatio. Kauppakamari on linkki yritysten ja julkisten päättäjien välillä, ja sen toiminta perustuu kauppakamarilakiin ja vapaaehtoiseen jäsenyyteen. Turun kauppakamari on perustettu vuonna 1917, ja se on yksi Pohjoismaiden suurimmista kauppakamareista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Turun kauppakamari
Kysely: Digitalisaatio ja tekoäly uudistavat työelämää – osaamisen ylläpitäminen työelämän murroskohdissa ja nuorten työllistyminen haasteena10.10.2025 07:45:00 EEST | Tiedote
Yli 250 henkilöä työllistävistä yrityksistä kaksi kolmannesta kertoo työn tuottavuuden parantuneen ja puolet hallintoon menevästä ajasta vähentyneen digitalisaation, automatisaation ja tekoälyn myötä. Tämä selviää kauppakamarien elokuussa toteuttamasta valtakunnallisesta osaajakyselystä, johon osallistui 93 yritystä Varsinais-Suomesta.
Lähes puolet varsinaissuomalaisista vientiyrityksistä kasvattaa vientiään8.10.2025 00:01:00 EEST | Tiedote
Turun kauppakamari selvitti alkusyksyn kyselyssään, minkälaisia mahdollisuuksia ja haasteita Varsinais-Suomen seudun vientiyrityksillä on tällä hetkellä. Kyselyssä selvisi myös, että vientikauppa käy seudulla paremmin kuin viime vuonna. Yksi vientiä merkittävästi kasvattaneista yrityksistä on ALMACO Group. Alueellinen kysely tehtiin tässä muodossaan ensimmäistä kertaa, ja siihen vastasi Turun, Loimaan, Salon ja Vakka-Suomen alueelta 48 vientiä aktiivisesti tekevää yritystä. Suurin osa näistä toimii teollisuuden alalla.
Kysely: Yritysten tunnelmiin vaikuttaa julkinen keskustelu2.10.2025 06:58:15 EEST | Tiedote
Yritysten arviot suhdannetilanteesta ottivat kauppamarien tuoreimmassa talouskyselyssä takapakkia verrattuna kevääseen. Varsinaissuomalaisten yritysten avoimissa vastauksissa pessimististen yleistunnelmien syyksi luetaan muun muassa vallitseva negatiivinen julkinen ilmapiiri. Kyselyyn vastasi valtakunnallisesti yli 1300 yritystä, joista 144 sijaitsee Varsinais-Suomessa.
Varsinais-Suomen sähköverkon kapasiteettihaasteet on ratkaistava29.9.2025 14:42:39 EEST | Tiedote
Energiamurros etenee vauhdilla, ja teollisuuden uudistumistarpeet kasvattavat sähkönsiirron kantaverkon kuormitusta. Ilman ripeitä verkkoinvestointeja Suomi voi jäädä paitsi vihreän siirtymän tarjoamista mahdollisuuksista ja teollisuuden investoinneista. Turun kauppakamari ja Varsinais-Suomen liitto esittävät viittä konkreettista toimenpidettä kapasiteettiongelmien ratkaisemiseksi.
Osaamiskysely: Teknologia haastaa yrityksiä uudistumaan29.9.2025 00:01:00 EEST | Tiedote
Yritykset eri puolilla Suomea kohtaavat haasteita tulevaisuuden johtamisen, liiketoiminnan kehittämisen, digitalisaation ja muuttuvien osaamistarpeiden osalta. Digitalisaatio, automatisaatio ja tekoälyn kehitys ovat parantaneet työn tuottavuutta ja vähentäneet hallintoon kuluvaa aikaa, mutta samalla ne ovat myös haastaneet yrityksiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme