Kiinteistömaailma

Kesäkuussa eniten asunto- ja kiinteistökauppoja sitten viime vuoden alkusyksyn

Jaa

Kiinteistömaailman Pulssi -lehdistötiedote 4.7.2023

Kiinteistömaailma-ketju välitti juuri päättyneessä kesäkuussa yhteensä 986 kohdetta. Niistä 713 oli käytettyjen myynnissä olleiden kohteiden välitystä, 22 uudiskohteiden välitystä ja 251 vuokrakotien välitystä.  ”Tätä isompiin määriin yllettiin viimeksi viime vuoden alkusyksyllä. Askel askeleelta kuljetaan nyt kohti normaalimpaa kauppa-aktiivisuutta”, sanoo Kiinteistömaailma Oy:n liiketoimintajohtaja Mika Laurikainen.

Liiketoimintajohtaja Mika Laurikaisen mukaan uudiskohdekauppa kävi kesäkuussa edelleen vaatimattomasti, mutta käytettyjen asuntojen kaupassa lähestytään kuukausi kuukaudelta tavanomaisempia kauppamääriä. Edellisvuoden vastaavan ajankohdan kauppamääristä jäätiin nyt noin neljännes. Vuokravälityksessä elettiin jälkeen vilkas kuukausi, paras lähes vuoteen.

”Mielenkiintoisena alueena esiin nousee eteläinen Savo. Maan vahvimmalla kesämökkiseudulla toimiva Mikkelin asuntomyymälämme teki kesäkuussa historiansa parhaan kuukauden, paremman kuin kertaakaan edes korona-aikana. Se liki tuplasi kauppamääränsä viime vuoden kesäkuuhun nähden”, Laurikainen mainitsee.

Alkuvuosi 2023: Kiinteistömaailmalla 25 % lyhyempi myyntiaika kuin välitysliikkeillä keskimäärin

Vuoden alkupuoliskolla (tammi-kesäkuu 2023) Kiinteistömaailman välittämissä käytetyissä kohteissa keskimääräinen myyntiaika oli 80 vuorokautta. Keskimäärin (muut välitysliikkeet) se oli samaan aikaan 107 vuorokautta.

”Nahkeassa markkinassa yhteismyynti toimintamallina osoittaa voimansa. Jotta patoutuneita asuntokaupan ketjuja saadaan liikkeelle, hyödynnämme koko myyntiverkostomme asiakaskontaktit. Yksi välittäjä tekee toimeksiannon, toinen – usein ihan eri asuntomyymälästä – tuo asiakkaansa ostotarjouksen. Näin myyntiketjuja päästään purkamaan”, Laurikainen sanoo.

Seuraava Kiinteistömaailman Pulssi (heinäkuun asunto- ja kiinteistökauppatiedot sekä vuokravälitystiedot) julkaistaan viikolla 32 eli 7.8.2023 alkavalla viikolla.


Lisätiedot:
Mika Laurikainen, liiketoimintajohtaja, Kiinteistömaailma Oy, puh. 040 5607514
Taina Mustamo, markkinointi- ja viestintäjohtaja, Kiinteistömaailma Oy, puh. 050 4240045

Kiinteistömaailman kuvapankki https://www.kiinteistomaailma.fi/kuvapankki

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Kiinteistömaailma on kiinteistönvälityspalveluita Suomessa ja Baltian maissa tarjoava yritys.

Suomessa Kiinteistömaailmassa työskentelee alle 600 asuntokaupan ammattilaista reilussa sadassa yrittäjävetoisessa asuntomyymälässä ympäri Suomen. Yritys perustettiin vuonna 1990.

Baltian maissa (Viro, Latvia, Liettua) Kiinteistömaailma toimii Ober-Haus -brändillä. Kiinteistömaailma osti Ober-Hausin liiketoiminnan vuonna 2021.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kiinteistömaailma

Kiinteistömaailman 60. barometri: Kauppamäärät monin paikoin kasvussa ja myyntiajat lyhenemässä jo lähikuukausina – hintojen nousu vaatisi tärkeän muutoksen11.4.2024 09:00:00 EEST | Tiedote

Kiinteistömaailman 60. barometrin mukaan merkittävässä osassa maata asunto- ja kiinteistökaupan kauppamäärät lähtevät lähikuukausina nousuun. Pienimpiä asuntoja on kuitenkin tällä hetkellä monin paikoin niin reilusti tarjolla, etteivät hinnat lähde välittömään nousuun kauppavilkkauden kasvaessakaan. “Vasta, kun reilu tarjonta ikään kuin sulaa markkinaan, lähtee hintakisa uudelleen käyntiin”, sanoo Kiinteistömaailma Oy:n toimitusjohtaja Mika Laurikainen. Uudehkoissa perheasunnoissa tarjontaa on kysyntään nähden sen sijaan niukimmin, ja lähes kolmannes välitysammattilaisista arvioikin, että heidän alueellaan tämän vuosituhannen omakotitalojen hinnat lähtevät nousuun jo kevään ja kesän aikana.

KUTSU Teams-lehdistötilaisuuteen: Kiinteistömaailman 60. barometri - erityisteemana ensiasunnon ostajat3.4.2024 08:05:00 EEST | Kutsu

Kiinteistömaailman puolivuosittainen barometri julkaistaan torstaina 11.4.2024, nyt jo kuudettakymmenettä kertaa. Barometrin mukaiset asuntokaupan näkymät lähikuukausille esitellään Teams-lehdistötilaisuudessa kello 9 alkaen. Paikalla ovat Kiinteistömaailma Oy:n toimitusjohtaja Mika Laurikainen ja Danske Bankin henkilöasiakkaiden lainoista vastaava johtaja Sari Takala. Erityisteemana ovat tällä kertaa ensiasunnon ostajat. He kiirehtivät joukoin asuntokaupoille ennen viime vuodenvaihdetta ja varainsiirtoverovapauden poistumista. Mitä ensiasunto-kauppaan kuuluu nyt – ovatko ensimmäisen omistuskodin ostajat palanneet markkinaan?

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye