Muotibrändit Cropp ja House Kauppakeskus Myllyn uusimmat tulijat
Kauppakeskus Myllyn palveluvalikoima laajenee jälleen, kun eurooppalaiset muotibrändit Cropp ja House avaavat myymälänsä 13. heinäkuuta. Uudet myymälät ovat osa samaa LPP-konsernia kuin kesäkuussa ovensa avannut Sinsay.

Cropp, House ja Sinsay ovat tämän hetken trendikkäimpiä eurooppalaisia muotibrändejä. Niiden takana on puolalainen LPP Group, ja Myllyn liikkeet ovat konsernin ensimmäiset avaukset koko Lounais-Suomessa. Torstaina avattavat liikkeet löytyvät Myllyn 2. kerroksesta.
– Sinsayn myymälän avaus oli yksi onnistuneimmista koko LPP Finlandin historiassa. Olemme olleet todella tyytyväisiä Sinsayn alkutaipaleeseen Myllyssä – myymälä on noussut heti Suomen myyntien kärkisijoille ja uskomme, että sama tulee jatkumaan myös tulevaisuudessa. Kävijöitä on riittänyt todella paljon ja meidät on otettu hyvin vastaan niin asiakkaiden kuin kauppakeskuksenkin puolelta, kertoo LPP Finlandin Country Manager Seija Leppihalme.
Croppin ja Housen asiakaskunta koostuu suurimmalta osin nuorista aikuisista. Leppihalme kuvailee, että House yhdistelee trendejä rentoon tyyliin, kun taas Cropp on tyyliltään enemmän streetwear-vaikutteinen ja ammentaa nykykulttuurista ja -musiikista. Croppin valikoimaan kuuluvat myös kengät.
– On upeaa, että niinkin suosittu kansainvälinen konserni kuin LPP Group on halunnut avata Myllyssä peräti kolme eri brändimyymälää. Se kertoo Myllyn vankasta asemasta ja suosiosta sekä asiakkaiden että kumppaneiden keskuudessa, iloitsee Kauppakeskus Myllyn toimitusjohtaja Mari Hantula.
Lisätietoja:
Mari Hantula, toimitusjohtaja, Kauppakeskus Mylly, p. 050 441 9394, mari.hantula@kauppakeskusmylly.fi
Seija Leppihalme, Country Manager, LPP Finland, p. 040 173 2012, seija.leppihalme@lpp.fi
Kauppakeskus Mylly on maailman ihmeellisin raisiolainen kauppakeskus. Varsinais-Suomen suurimpana se palvelee liki viittä miljoonaa kävijää vuosittain. 150 liikettä, 3 000 autopaikkaa ja 91 000 m2 takaavat alueen kattavimman liike- ja palveluvalikoiman. www.kauppakeskusmylly.fi
LPP Group on puolalainen perheyritys, joka on toiminut Puolassa ja sen ulkopuolella jo 30 vuoden ajan. Tällä hetkellä LPP on yksi nopeimmin kasvavista vaatealan yrityksistä Keski- ja Itä-Euroopassa. Sinsayn, Croppin ja Housen lisäksi LPP hallinnoi myös Reserved- ja Mohito-brändejä. Kaikkien viiden brändin tarjontaa on saatavilla maailmanlaajuisesti lähes 40 markkina-alueella. Yrityksellä on yli 1 700 myymälää sekä brändikohtaiset verkkokaupat. www.lpp.com/en
Yhteyshenkilöt
Mari HantulaToimitusjohtajaKauppakeskus Mylly Oy
Puh:+358 50 441 9394mari.hantula@kauppakeskusmylly.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Kauppakeskus Mylly on maailman ihmeellisin raisiolainen kauppakeskus. Varsinais-Suomen suurimpana se palvelee liki viittä miljoonaa kävijää vuosittain. Yli 150 liikettä, 3 000 autopaikkaa ja loputtomasti arjen elämyksiä.
www.kauppakeskusmylly.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kauppakeskus Mylly Oy
Framgången fortsätter för Köpcentrum Mylly – försäljningssiffror och besökarantal slår rekord21.8.2023 08:50:00 EEST | Tiedote
Besökarantalet och försäljningen för Köpcentrum Mylly nådde nya rekordartade höjder i januari–juli. Fastighetsutvecklingsprojekten för köpcentrumet fortskrider. Första fasen för förnyelsen av Myllytorget som inleddes i augusti blir färdig innan den viktiga höst- och julsäsongen drar igång. En annan nyhet är solenergisystemet på Myllys tak.
Kauppakeskus Myllyn menestys jatkuu – myynti ja kävijämäärät uuteen ennätykseen21.8.2023 08:50:00 EEST | Tiedote
Kauppakeskus Myllyn kävijämäärät ja myynti kasvoivat tammi–heinäkuussa uusiin ennätyksiin. Kauppakeskuksen kiinteistökehityshankkeet etenevät, ja elokuussa aloitettu Myllyntorin uudistamisen ensimmäinen vaihe valmistuu tärkeään loppuvuoden sesonkiin. Mylly on myös saanut katolleen uuden aurinkosähköjärjestelmän.
Myllys sommar är fullt av nytt och fantastiskt – Det efterlängtade modevarumärket Sinsay öppnar i köpcentret Mylly den här veckan, pop up-butikerna säljer bland annat koreansk kosmetika i Reso14.6.2023 11:00:02 EEST | Tiedote
Det populära internationella modevarumärket Sinsay öppnar sina dörrar i köpcentret Mylly den 16 juni. Under sommaren öppnar också pop up-butiker i Mylly, och även gamla och bekanta butiker öppnar sina dörrar på nya platser.
Myllyn kesä on täynnä uutta ja ihmeellistä – Odotettu muotibrändi Sinsay avautuu Myllyssä tällä viikolla, pop upit tuovat Raisioon muun muassa korealaista kosmetiikkaa14.6.2023 11:00:02 EEST | Tiedote
Suosittu kansainvälinen muotibrändi Sinsay avaa ovensa 16. kesäkuuta Kauppakeskus Myllyssä. Kesän aikana Myllyyn ilmestyy myös pop up -liikkeitä ja vanhat tutut liikkeet avaavat ovensa uusissa paikoissa.
Först i Egentliga Finland: Tre av de hetaste modemärkena öppnar butiker i Mylly – ”Mylly lockar butiker och kunder”15.2.2023 07:55:00 EET | Tiedote
De populära världskända modemärkena Sinsay, Cropp och House är de senaste tillskotten till Myllys butiksmix. Butikerna som öppnar i sommar blir de första i hela Egentliga Finland för dessa varumärken. De nya butikerna höjer Myllys uthyrningsgrad till hela 97 procent och kommer att sysselsätta 35–40 anställda.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme