Suomalaisilta vahva tuki presidentin ulkopoliittiselle vallalle
Suomalaisista 50 prosenttia jopa haluaa kasvattaa presidentin ulkopoliittista valtaa Suomen linjan jatkuvuuden turvaamiseksi. Presidentin ulkopoliittista valtaa vahvistamista haluavien osuus on kasvanut 16 prosenttiyksikköä edellisestä mittauksesta vuonna 2007.
”Presidentillä oli keskeinen rooli Suomen Nato-jäsenyyden läpiviemisessä, ja se lienee vaikuttanut siihen, että suomalaiset haluavat jatkossakin presidentin johtavan ulkopolitiikkaa. Arvo- ja asennetutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että vahvan johtajuuden kaipuu etenkin ulkopolitiikassa olisi vahvistumassa. Tasavallan presidentti on suoraan kansan valitsema, eivätkä häntä kahlitse hallituskoalitio ja hallitusohjelma kuten pääministeriä. On ymmärrettävää, että kansalaiset hakevat johtajuutta ennen kaikkea presidentiltä”, sanoo tulosanalyysin kirjoittanut EVAn toimituspäällikkö Sami Metelinen.
Suomalaisten näkemyksissä on tapahtunut suuri muutos verrattuna edelliseen, vuonna 2007 tehtyyn Arvo- ja asennetutkimukseen, jossa asiasta kysyttiin. Tuolloin 33 prosenttia olisi siirtänyt ulkopolitiikan johtovastuun pääministerille ja 40 prosenttia säilyttänyt sen presidentillä.
Tulokset perustuvat 2 043 henkilön antamiin vastauksiin. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan. Tiedot kerättiin 31.1.–13.2.2023. Vastaajat edustavat koko maan 18–79-vuotiasta väestöä (pl. Ahvenanmaa). Aineisto on kerätty Taloustutkimus Oy:n internetpaneelissa, josta tutkimusotos on muodostettu ositetulla satunnaisotannalla. Aineisto on painotettu edustamaan väestöä iän, sukupuolen, asuinalueen, koulutuksen, ammatin tai aseman, toimialan ja puoluekannatuksen mukaan. Aineiston tilastollisen jatkoanalyysin ja tulosgrafiikan on tehnyt Pentti Kiljunen (Yhdyskuntatutkimus Oy). Tulokset ja niiden tarkemmat väestöryhmittäiset erittelyt löytyvät EVAn kotisivuilta. EVAn Arvo- ja asennetutkimuksia on tehty vuodesta 1984.
Sami Metelinen: Suomalaiset haluavat tasavallan presidentin johtavan jatkossakin ulkopolitiikkaa -EVA Artikkeli tiistaina 18.7. kello 6.00 osoitteessa www.eva.fi
Lisätiedot: toimituspäällikkö Sami Metelinen, sami.metelinen@eva.fi tai +358 40 578 0041
Julkaisun ennakkopyynnöt: viestintäpäällikkö Heini Larros, heini.larros@eva.fi tai +358 40 526 9728
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sami MetelinenToimituspäällikkö
Puh:+358 40 578 0041sami.metelinen@eva.fiHeini LarrosViestintäpäällikkö
Puh:+358 40 526 9728heini.larros@eva.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA on elinkeinoelämän think tank, jonka tavoitteena on edistää suomalaisen yhteiskunnan pitkän aikavälin menestystä.EVA tuottaa tietoa ja näkemyksiä ajankohtaiseen julkiseen keskusteluun sekä esittää reformeja poliittisille päättäjille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry
EVA: Suomalaiset haluavat EU:lle yhteisen puolustuksen – myös yhteisvelka puolustukseen saa enemmistön tuen9.5.2025 06:01:00 EEST | Tiedote
Suomalaiset toivovat EU:lta selvästi nykyistä vahvempaa puolustuskykyä. Lähes kaksi kolmasosaa (64 %) ajattelee, että EU:lla tulisi olla yhteinen puolustus, käy ilmi EVAn kevään 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Suomalaisten luottamus Naton turvatakuisiin on heikentynyt selvästi29.4.2025 06:01:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten selvä enemmistö suhtautuu yhä myönteisesti Nato-jäsenyyteen, mutta luottamus puolustusliiton turvatakuisiin on selvästi heikentynyt Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin toisen kauden aikana, ilmenee EVAn tuoreesta Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Suomalaiset valmiita veronkevennyksiin talouskasvun edistämiseksi – kasvutoimet saavat laajaa kannatusta19.4.2025 07:01:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten enemmistö keventäisi perintöveroa sukupolvenvaihdoksissa, alentaisi kireimpiä rajaveroasteita ja antaisi verohelpotuksia tutkimukseen ja tuotekehitykseen satsaaville yrityksille.
EVA: Kuntademokratia koetaan etäiseksi – äänestämällä uskotaan silti voivan vaikuttaa12.4.2025 07:01:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten enemmistö kokee kuntansa päätöksenteon ja hallinnon itselleen etäiseksi. Silti kiinnostus kunnallista päätöksentekoa kohtaan on laajaa, ja moni uskoo voivansa vaikuttaa äänestämällä, selviää EVAn kevään 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Suomalaisten usko peruskouluun murenee – järjestystä ja kännykkäkieltoa vaaditaan laajalla rintamalla8.4.2025 06:01:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten usko peruskoulun maailmanluokan laatuun on heikentynyt selvästi. Vielä kahdeksan vuotta sitten enemmistö piti suomalaista peruskoulua maailman parhaana, nyt näin ajattelee enää 44 prosenttia kansalaisista, selviää EVAn kevään 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme