ELY-keskus myönsi Pohjois-Karjalan yrityksille ja yhteisöille tukea huhti–kesäkuussa yli 10 milj. euroa

ELY-keskus myönsi vuoden 2023 huhti–kesäkuun aikana Pohjois-Karjalan yrityksille ja yhteisöille yhteensä yli 10 miljoonaa euroa erilaista kehittämisrahoitusta. Tarkemmat tuensaajat selviävät liitteenä olevasta rahoituskatsauksesta.
Uuden EU:n ohjelmakauden Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 -ohjelma on nyt kokonaisuudessaan toimeenpanossa. Kaikki rahoitusvälineet ja haut on saatu auki. Tietojärjestelmiin liittyvien ongelmien vuoksi hitaasti liikkeelle lähtenyt hankkeiden päätöksenteko on saatu kunnolla vauhtiin vuoden 2023 ensimmäisen puoliskon aikana. Tällä hetkellä hakemusten käsittely on kuitenkin edelleen ruuhkautunut.
Uuden EU:n ohjelmakauden yrityksen kehittämisavustusta myönnettiin yhteensä n. 8,2 miljoonaa euroa 24 eri yritykselle. Suurimmat tuensaajat olivat nurmeslainen Berryglade Oy (n. 2,8 milj. € laajennus- ja investointihankkeeseen), liperiläinen Liperin Höyläämö Oy (n. 1,8 milj. € digitaalisen toimintaympäristön kehittämiseen) sekä polvijärveläinen Ecolam Oy (n. 0,7 milj. € toiminnan kehittämiseen).
Kevät–kesällä uuden ohjelmakauden ESR+-hankerahoitusta myönnettiin yhdeksälle hankkeelle. Tukea myönnettiin yhteensä yli 1,6 miljoonaa euroa. Suuri osa päätöksistä tehtiin järjestötoimijoille. Rahoitetut hankkeet toimivat valtaosin työssä olevien henkilöiden parissa edistäen jatkuvan oppimisen toteutumista, yrittäjyyttä ja maahanmuuttajien koulutusmahdollisuuksia.
Maaseuturahastosta ei ole myönnetty yritystukea eikä hankerahoitusta vuoden 2023 toisen vuosineljänneksen aikana. Maaseuturahaston ohjelmakausi (CAP27) vaihtui vuoden vaihteessa ja uuden kauden tukien haut käynnistyivät 21.6.2023. Ensimmäisiä päätöksiä päästään tekemään syksyllä.
Maaseuturahaston ohjelmakauden hauissa näkyy entistä voimakkaampi painotus ympäristö- ja ilmastotoimiin. Osaaminen, innovaatiot ja digitalisaatio ovat läpileikkaavia teemoja kaikissa tuissa. ELY-keskukseen on saapunut vilkasta tiedustelua erityisesti yritystukien osalta nyt hakujen käynnistyttyä.
Yritysten kehittämispalveluiden osalta vuosi 2023 käynnistyi vilkkaammin vuoteen 2022 verrattuna. ELY-keskus myönsi huhti–kesäkuussa pohjoiskarjalaisille yrityksille tukea yhteensä yli 179 000 euroa 44 eri konsultointipalvelun hankintaan.
Kuluvan vuoden aikana yrityksille on tarjolla erilaista kehittämisrahoitusta ennätyksellisen paljon oikeudenmukaisen siirtymän rahaston (JTF, Just Transition Fund) rahoitusmahdollisuuksien myötä. Rahastosta voidaan myöntää alueen pienille ja keskikokoisille yrityksille kehittämisavustusta kestävän energiasiirtymän toteuttamiseen ja muuhun kehittämiseen. Uutena rahoituskohteena on esimerkiksi turvetuotannosta vapautuneiden soiden ennallistamiseen suunnattu rahoitus. Myös nuorten tulevaisuutta opiskelussa ja työelämässä voidaan tukea entistä painokkaammin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut:
Yksikön päällikkö Kalevi Pölönen, p. 0295 026 091, Etelä-Savon ELY-keskus
Rahoituspäällikkö Pekka Pelkonen, p. 0295 026 086, Etelä-Savon ELY-keskus
Euroopan sosiaalirahaston (ESR) ja Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankerahoitus:
Rahoituspäällikkö Timo Ollila, p. 0295 026 695, Etelä-Savon ELY-keskus
Maaseudun yritystuki ja hankerahoitus:
Yksikön päällikkö Timo Tanskanen, p. 0295 026 170, Pohjois-Karjalan ELY-keskus
Johtava asiantuntija Jarmo Heikkilä, p. 0295 021 165, Pohjois-Karjalan ELY-keskus
Sähköposti: etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Kuvat

Liitteet
Tietoja julkaisijasta

Kauppakatu 40 B, PL 69
80101 Joensuu
0295 026 000https://www.ely-keskus.fi/pohjois-karjala
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Karjalan ELY-keskus
Pohjois-Karjalan vedenpinnat olivat syyskuussa korkealla4.10.2023 13:09:20 EEST | Tiedote
Kuukauden keskilämpötila oli noin 3,7 astetta keskimääräistä lämpimämpää. Vedenkorkeudet olivat ajankohdan keskiarvoa korkeammalla koko maakunnassa. Pintaveden lämpötilat olivat kuun lopussa lähes neljä astetta syyskuisen lämpötilan yläpuolella.
Pohjois-Karjalan maatiloilla luottoa tulevaan – Kaksi valtakunnallisesti merkittävää navettainvestointia maakuntaan27.9.2023 11:50:59 EEST | Tiedote
Pohjois-Karjalan ELY-keskus on saanut kaksi yli miljoonan euron avustusmäärän sisältävää navettainvestointihakemusta. Asiantuntijoiden mukaan se kertoo siitä, että tietty varovaisuus on nyt poissa ja tulevaisuuteen uskaltaa taas investoida.
Kiteen Aukeasuolle perustetaan yli 60 hehtaarin suojelualue27.9.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Karjalan ELY-keskus ja Tornator Oy ovat sopineet yli 60 hehtaarin laajuisen suojelualueen perustamisesta Kiteen Kesälahdelle. Aukeasuo suojellaan osana Helmi-elinympäristöohjelmaa.
Pohjois-Karjalassa oli elokuussa noin 9 000 työtöntä26.9.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Karjalassa oli elokuun lopussa 9 021 työtöntä, 378 henkilöä enemmän kuin vuosi sitten. Lisäyksestä lähes 80 % eli 293 henkilöä oli lomautettuja. Työttömien osuus työvoimasta oli 12,7 %, kun vuosi sitten osuus oli 12,1 %.
Rakennusperintöavustukset haussa Pohjois-Karjalassa19.9.2023 09:02:00 EEST | Tiedote
Avustuksia haettavana rakennusperinnön ja kulttuuriympäristökohteiden hoitoon. Hakuaika ensi vuonna myönnettäviin avustuksiin päättyy marraskuun lopussa. Avustusta voidaan myöntää esimerkiksi historiallisten rakennusten korjauksiin tai historiallisten puutarhojen ja puistojen entistämiseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme